keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Vaaleanpunaista näkyvissä







Voi tätä vaaleanpunaista hurmausta! Parhain aika kirsikkapuille, ja kuinka tuo näky saakaan katseen kertakaikkisesti pysähtymään! :-) Pieniä ja hentoja vaaleanpunaisia kukkia, vaikka ja kuinka paljon! 

Perjantaina kun ajelin kauppareissulle, niin pongasin nämä ensi kertaa. Siitä paikasta oli laitettava lauantaille puhelimeen muistutus, että muistaisin ottaa kameran mukaan lauantaina kun menisin tästä uudelleen ohi. Pakkohan tuo hurmaus on i k u i s t a a muistoksi. 

Niimpä sitten tein lauantaina ruokaostokset ensin, ja sen jälkeen nappasin kamera laukun mukaan ja suuntasin kohti Kirsikkapuita. Räpsin ensin puhelimeen muutaman kuvan, mutta pian kaivoin kameran esiin. Ja kuvia meinaan tuli otettua! Läheltä, ja kauempaa, oikealta ja vasemmalta, ylhäältä ja alhaalta... 

Kirsikkapuiden kukinta on ehkä kauneinta Suomessa näin keväällä. Niin hurmaava tuo näky on ( jos en sitä vielä sanonut... ;-) ) Kumpa se aika kestäisi hiukan pidempään. 

Kun olin kuvat ottanut, kävin istuskelemaan isoille kiville hetkeksi, ja nautin vain hetkestä ja tuosta kauniista näystä. Vaaleanpunainen neuletakki oli aivan liikaa, ja se piti ottaa pois. Mikä lämpö helli, linnut lauloivat ja lempeä tuuli puhalsi. Sanoisin että aikas mahtava keväinen hetki...

14 kommenttia:

  1. Kirsikkapuut ovat todella kauniita! :) Istutin omaan pihaan kirsikkapuun pari viikkoa sitten ja nyt odotamme innolla sen kukintaa, nuput näkyvät jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, yksi kauneimmista näyistä <3 Jaksaa ihastella ja ihastella :-)

      Toivottavasti teidän puuhun tulee myös kauniit kukat :-)

      Poista
  2. Niin ihania kuvia. Itse en ole nähnyt kun kirsikka kukkii.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalle ja osallistu arvontaan.
    Hyvää keskiviikko päivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-)

      Itsekin vasta viime vuonna oikein kunnolla pongasin kirsikkapuita, ja nyt tuntuu että useammassa paikassa näkyy :-)

      Kiitos kutsusta :-)

      Iloista viikonloppua! :-)

      Poista
  3. Voi kuinka tosi kauniita, en ole ikinä nähnyt luonnossa. Tällä vyöhykkeellä ei taida menestyä.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan.
    Hyvää keskiviikko päivää sulle.

    VastaaPoista
  4. Aivan mielettömät kuvat ja kyllä ovat niin kauniita puita! Nämä ovat kauneimpia kukkia mitä olen koskaan nähnyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S kauniista kommentista! <3

      Olen kanssasi ihan samaa mieltä :-)

      Poista
  5. Tuollaiset omat hetket ulkona nauttien ovat todella arvokkaita! Ihanat kuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, niissä on ihan oma juttunsa :-)

      Kiitos Jenna! <3

      Poista
  6. Voi miten ihanat kuvat <3 Joka vuosi tätä aikaa harmittelen ettei tuollaista puuta ole istutettu omalle pihalle.Niin kaunis yhdistelmä tuo vaaleansininen taivas ja vaaleanpunainen sävy kukissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K i i t o s! <3

      Tuo samainen näky ( värit ) itseni myös ihastutti. :-) Upea kaunis päivä ja nuo puut, oi ja voi <3 Kaunista! :-)

      Poista
  7. Aivan ihania ja niin upeita kuvia Seija <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...