lauantai 16. heinäkuuta 2016

Fiskarsin Antiikkipäivät



Nyt lähdetään vihdoin virtuaalimatkalle Fiskarsiin, ja Antiikkipäiville. Monet onkin jo odottaneet postausta, ja täytyy sanoa, että ihan sormet syyhyten odotinkin että pääsen tätä postausta tekemään, niin innoissani olen edelleen tuosta retkipäivästä! :-)  

Kuvia tuli tosiaan räpsittyä reipas määrä, ja hetken vei aikaa että sain katsottua kaikki läpi. Mutta, nyt viimein pääsin palaamaan myös ( itse ) näihin ihaniin tunnelmiin. 

Tuosta ensimmäisestä kuvasta on ihan pakko mainita...
olen pitkän aikaa halunnut kerätä muutamaa vanhaa sivellintä jotka on nähnyt aikaa ja kenties kertoo monen monta tarinaa. Ensi kertaa näin myynnissä siveltimiä, ja silmäni toki niihin iski kovasti. Yllätykseni oli kuitenkin suuri, kun tuo myytiin koko pakettina ( hinta hmm...), ja täten siveltimet jäi vielä toivomus listalle... :-) 

Mutta nyt kuvien pariin... 












Toivottavasti olet vielä mukana tuon kuva tulvan jälkeen?! :-) 

Antiikkipäivät järjestetään samaan aikaan Fiskarsissa, että Billnäsissä. Me käytiin tällä kertaa Fiskarsin puolella, ja ajatuksella jos vielä jaksetaan niin mennään myös näille toisille päiville, mutta täytyy sanoa että liika on myös liikaa ja nämä yhdet päivät olivat juuri hyvät. 

Kuviksi koetin valita mahdollisimman laajasti erilaisia tunnelmia Antiikkipäiviltä. Tavaraa oli myynnissä ihan laidasta laitaan, ja ehkä jopa laajempi valikoima mitä itse olin odottanut. 

Jos hiukankaan vanhat aarteet iskee, niin nämä päivät ovat juuri sinulle kuin aarrearkku! Näin voin myös omalta kohdalta allekirjoittaa, olin kyllä niin kertakaikkisen myyty kuten olenkin jo ehtinyt kirjoittamaan ;-) Mihin tahansa käänsi päätä, ihasteltavaa riitti. 

Hintataso yllätti myös itseni positiivisesti, olin ennakkoon ajatellut hintojen olevan suht korkealla, mutta y l e i s e s t i ottaen hintataso oli matalampi kun odotin, ja ihan mielestäni realistinen. Joten tälle tietysti iso plussansa! 

Antiikkipäivillä vallitsi mielestäni leppoisa tunnelma, vaikka ihmisiä alkoi päivän mittaan toki kertyä enemmän ja enemmän. Aurinko paistoi, ihmiset hymyili, mikäpäs siinä on kesä (loma) päivää viettää!







Vielä muutama tunnelmapalanen loppupäivältä. 

Sama tunne valtasi itseni nytkin, kuten viime kesänä. Kävellessä Fiskarsin pääkadulla, tulee tunne kuin palaisi ajassa reippaasti taaksepäin. Tunnelma on aivan omansa, ja tuo miljöö, oi joi! 

Rauhaksiin kävellessä törmättiin tuohon aivan ihastuttavaan kissaan. Erään sisustuskaupan rouva kertoi meille, että se on " Fiskarsin kissa". Kissa tykkää kaikista ihmisistä ja rapsutuksista, ja viihtyy ihmisvilinässä mukana. Tulee välillä myös kauppaan sisään, ja on kuin kotonaan. Tähän kissa ihmiseen tuollainen tietysti iski kovasti! <3 

Autolle päin mentäessä pysähdyttiin syömään mitä ihanimmassa ravintola Lukaalissa. Sisustus ravintolassa oli mitä ihanin, ja niin makuuni, uutta ja vanhaa. Ruoka oli myös erittäin maistuvaa, ja massut tulivat täyteen. Palvelu oli myös aivan loistavaa ja kohteliasta. 

Kuten kirjoitin aikaisemmassa postauksessa, tästä tulee ehdottomasti perinne! Niin ihana tunne, ja mieli näistä päivistä jäi! :-)

18 kommenttia:

  1. Ihana paikka tuo, me käytiin viikkoa aikaisemmin ja tavattiin muutama antiikkimyyjä pihalla.. Vanhan helmitaulun nappasin mukaan. Fiskars on ehdottomasti vierailun arvoinen matkakohde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin viehättävä koko miljöö :-) Siitä ei kyllä pääse yli eikä ympäri :-)

      Oi, mukavaa, tuo kuulostaa hyvälle :-) Helmitaulu oli täälläkin etsinnässä, mutta ihan mieleistä ei tullut vastaan :-)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Voi että, tuonne on kyllä päästävä joku vuosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu! :-)

      Ehdottomasti, kalenteriin ajoissa ylös ja reissua suunnittelemaan :-)

      Poista
  3. Tosi kivoja kuvia ja näyttää ihanalta paikaltaaa 👍👍 Täytyy vielä katsoa, että mihin kohtaan pääsisi käymään. Kiitos postauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! :-)

      Mukava jos postauksesta oli iloa :-) Kannattaa katsoa kaunis kesäpäivä ja suunnata retkeilemään Fiskarsiin :-)

      Poista
  4. Onkohan nuo muinakin viikonloppuina myyjät tuolla?En ole nähnyt mainoksia ko.tapahtumasta.Muuten olisin suunnannut tuonne.Tuo kissa on söpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin suurta tapahtumaa kun tämä oli, niin en usko että on kuin tämä. Mutta pienempiä voisi vaikka ollakin. Kannattaa varmasti kurkata Fiskarsin sivuille, varmasti joitakin tapahtumia ( ainakin luulisi ) olevan näin kesä aikaan :-)

      Tuo kissa oli kyllä niin symppis! :-)

      Poista
  5. Ihania kuvia! Fiskarsin Antiikkipäivät ovat kyllä niin ihanat - pakko päästä joka kesä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vivi! :-)

      Olivat kyllä aivan hurmaavat! :-) Sinun blogista olenkin niitä useampana vuonna ihaillut :-) Nyt tämä otetaan ehdottomasti perinteeksi :-)

      Poista
  6. Kauniita kuvia! Ja, paikka näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia! <3 Harmitti kyllä, että jäi tämä väliin, mutta ensi kesänä on päästävä ihastelemaan antiikkipäivien tunnelmaa. Kiitos herkullisesta postauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3

      Kyllä vaan, ensi vuonna sitten ehdottomasti :-) Niin mahtava tunnelma päivillä oli ja nuo aarteet kaikki siellä! :-)

      Eipä kestä, ihana kuulla mukavaa palautetta! :-)

      Poista
  8. Ihanaa tunnelmaa, joka välittyi ihan tänne asti :)
    Rauhaisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Sari! :-) <3 Kiitos! :-) Nämä päivät olivat niin mukavat, että ilo on myös tätä tunnelmaa jakaa :-)

      Kiitos, ja mukavaa ja aurinkoista kesäviikkoa! :-) <3

      Poista
  9. Kiitos tästä postauksesta <3 ja ihanista tunnelma kuvista <3 Ihanuus tuo astia ja nuo maalipensselit <3 Rakastuin siihen kuvaan jo instassasi :) Kiva kuulla että hintataso on suhteellisen ok, itselläni mielikuva että hinnat ovat pilvissä joten mukava tietää ettei niin ole. Haavena siis päästä tuonne vaikka ensi kesänä :) Mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä yhtään! :-) Tätä oli tosi ilo tehdä, vaikka tosiaan kuvia oli vaikea valita postaukseen :-)

      Eikö olekin mielettömän symppis koko astia pensseleineen?! :-) Kokonaisenakin kelvannut, mutta tosiaan muutamaa pensseliä jäin vaan tosissaan kaipaamaan, olisi niin mukava koriste :-)

      Itsekin ajattelin että hintataso olisi ollut korkea, mutta yllätti itseni että ihan ok tuntuinen oli, ja jos on hyvä tinkaamaan niin varmasti siihenkin voi olla mahdollisuus :-)

      Iloista kesäviikkoa! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...