torstai 30. maaliskuuta 2017

Hetkiä



Huomenta torstai! 

Keväisiä auringonsäteitä on ollut ilo ihastella viime päivinä. Täältä etelästä on myös lumet ( kasatkin ) saaneet hurjaa kyytiä ihan muutamien viime päivien aikana. Kyllä se taitaa nyt todellakin olla kevät ihan tosissaan täällä! Vai uskaltaako sitä ääneen sanoa, ettei saada hirveätä takatalvea tähän?! 




Tässä on tullut kotoiltua jalan kanssa nyt tosi pitkään, ja toivottavasti nyt ollaan selvästi paremmalla puolella. Aika on lääke, ja se kuuluisa lepo! Kova halu olisi päästä kunnolla kevättä tuoksuttelemaan, ja kaikkea kivaa touhuamaan, mutta vielä pitää vaan malttaa mieltä. Lopussa kiitos seisoo, kun nyt vaan malttaa. Empä silloin helmikuisena päivänä uskonut, että näin kivulias juttu on edessä! Kyyneliltä kun ei ole vältytty. 

Monena päivänä on tullut otettua päikkärit, ja kuinka se onkaan tehnyt hyvää! Välillä nukahtaa ihan kunnolla, toisena päivänä on ihana kuunnella lintujen laulua avoimesta ikkunasta ja lepäillä vähintään yksi kisu lähellä kehräämässä. 




Päikkäreiden jälkeen on tullut usein keitettyä iso kuppi teetä, tai sitten kuppiin on tullut kaadettua ihanaa Frezzan minttukahvijuomaa! Voi nams! Viime kesänä ihastuin nuihin Frezzan juomiin, ja nyt tuo kesän ajan myynnissä oleva minttu on kyllä ehdoton suosikkini! 

Joskus on niin mukava pysähtyä ja olla vain siinä hetkessä läsnä...  



6 kommenttia:

  1. Toivottavasti todellakin siellä ollaan paranemisen kanssa paremmalla puolella! Nam, mitä keväisiä kuvia, vaikka kahvi ei täällä maistukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kova toivo asiassa on! Yllättävän pitkä tie ollutkin kulkea, ei sitä silloin osannut ajatellakaan näin!

      Kiitos Jenni! <3

      Poista
  2. Oi, nuo on niin hyviä juomia. Tuota minttua en olekaan maistanut, täytyykin testata seuraavaksi kun olen taas Frezzojen kimpussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kyllä tosi hyviä! :-) Vielä kun "oikea kahvi" ei täällä maistu niin tuo on oikein loisto vaihtoehto :-)

      Poista
  3. Aivan ihanat ilmat ovat olleet paitsi mitä tapahtui tänään?? Katsoin aamulla ulos ja maa on aivan valkoinen! Uskomatonta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta, kyllä sitä vähän piti hieraista silmiä vaikka luvattu oli sadetta, mutta että kaikki tienoo valkoisenaan! :-D

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...