lauantai 9. syyskuuta 2017

O n n i





Yksi päivä viikolla kun sade alkoi ropista ikkunaa vasten, ja laitoin teepannun samaan aikaan porisemaan, niin mieleni valtasi valtava o n n e n tunne. Lieneekö syy tässä syksyssä, joka on itselle niin tärkeää ja mieluista aikaa vai mikä. Pysähdyin hetkeksi, ja olin vain ja ainoastaan siinä hetkessä. 

Tuo hetki oli itselle todella merkittävä. Niin arkinen, niin pieni, mutta silti niin tärkeä. 

Aina aika-ajoin olen nostanut tämän ( mielestäni ) tärkeän asian esiin blogissanikin. Hetkessä eläminen, tai tarkemmin, hetkessä elämisen taito. Yhä useammin huomaan tässä asiassa onnistuvani. Ja kun katson aikaa taaksepäin, ja vertaan itseäni ennen ja nyt niin ero on merkittävä.  Kuitenkin, aina on myös petrattavaa, mutta hyvällä tiellä ollaan tässä asiassa :)

Murulle ostin synttärikortiksi ihanan Anna-Marin kortin, jossa oli osuvaakin osuvampi teksti. Osuvasti liittyen myös tähän tärkeään asiaan. 

" Eilisessä muistot, huomisessa unelmat, tässä päivässä onni..." 


Näissä tunnelmissa iloista lauantaita! <3


4 kommenttia:

  1. Kauniita tunnelmakuvia! <3 Oikein ihanaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Jenni! <3

      Mukavaa ja aurinkoista syysiltaa! <3

      Poista
  2. Onni on juurikin niitä pieniä asioita! Kaunis hortensia!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...