keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Tv-tason reunalla




Eihän ihanille asetelmille ole koskaan liikaa paikkoja?! 

Täällä ainakin tassu nousee heti, ja tottavie ei ole koskaan liikaa! 

Asetelmia on aivan ihana suunnitella, ja sitten tietysti myös toteuttaa. Ajan mittaan olen huomannut, että välillä aivan itsestään syntyy jokin7 todella toimiva ja mieluisa asetelma, joskus toisen kerran puolestaan vaikka mitä kokeilet niin ei miellytä silmää ja on parempi heittää hanskat tiskiin ja kokeilla uudelleen seuraavan kerran! 

Uudelle tv-tasolle on jätetty toiseen sivuun paikkaa asetelmille, ja se miellyttääkin itseäni suuresti, että tuon ison mustan tv:n vieressä on sitten myös jotakin todellakin silmää miellyttävää. 

Asetelma on tällä hetkellä todella yksinkertainen, mutta näyttävä ja miellyttää kovasti omaa silmää. Annon I kirjainvalaisin on omiaan tuossa tuomaan tunnelmaa, erittäin hyvin kestänyt valkoinen Orkidea betoniruukussa on sopiva yhdistelmä kauneutta ja rouheutta. Ja eihän niitä kynttilöitä unohdeta ikinä! 

Seinällä on vielä tuo "ruudukko", joka saa kyllä ihan lähipäivinä lähtöpassit, koska ei sovellu enää paikalleen tv:n ollessa edessä. Seinään onkin tulossa uutta ajatusta, kurkataan siihen pian! 

Syksyistä päivää kaikille! 

P.S. Vielä ehtii osallistua arvontaan hyvin! Pääset sinne tästä


8 kommenttia:

  1. MÄ haluisin niin enemmän tasoja, jolle vois just tehdä asetelmia. Mut sit taas toisaalta keräävät niin paljon pölyä, että ei jaksa olla koko ajan pyyhkimässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin kelpaisi muutama taso hyvinkin lisää, tekisin niin mielellään asetelmia enemmänkin! :) Ja kun ovat niin ihania, niin kyllä sitten ne pölytkin pyyhkiytyisi! :D

      Poista
  2. Asetelmat ovat kauniita ja kiva kun niitä vaihdellessa tunnelmat muuttuvat.
    Kaunista siellä.

    Mukavia loppuviikon päiviä sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juuri se! :) Samaa mieltä! :) Pienikin voi muuttaa suuresti ilmettä! :)

      Kiitos kauniista sanoistasi ja iloista uutta syysviikkoa! :)

      Poista
  3. Kauniin asetelman olet jälleen tehnyt.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Kaisa! <3 Näitä tekee niin ilokseen! :)

      Uuden viikon iloa! :)

      Poista
  4. Ihana asetelma!😍 Nuo orkideat on niin kauniita! Mukavaa alkanutta syksyä sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Orkideat ovat todella hurmaavia, ja mahtava kun niitä on oppinut jopa hoitamaan, että kestävätkin hetken! :)

      Kiitos, ja samoin! :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...