tiistai 21. huhtikuuta 2020

Kurkistus uuteen kotiin



Lupasin edellisessä postauksessa, että voisin tehdä uudesta kodista myös tässä rakentamis vaiheessa postausta ja tässä nyt tulee ensimmäiset palat uudesta kodista! 

Tämä viime sunnuntainen käynti oli nyt kolmas kerta kun pääsimme kurkkimaan uuteen kotiin ja kyllä, niin odotettu päivä tuo olikin! Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja valoa tulvi sisään isoista ikkunoista. 

Hieman jännittynein tunnelmin uuteen kotiin mentiin, emmehän ihan tarkkaan tienneet mitä kaikkea siellä on tapahtunut sitten viime näkemän. Saamme toki 1-2 krt kuussa raporttia aiheesta, mutta nytkin edellisestä on hieman aikaa. 




Pari ensimmäistä kuvaa on keittiöstä, joka oli ehdottomasti suurin yllätys, että siellä oli jo näinkin valmista! Viimeksi keittiötä ei ollut ollenkaan aloitettu. 

Yläkerrassa on siis keittiö ja olohuone jotka ovat samaa yhteistä tilaa ja tästä tilasta on myös käynti parvekkeelle. Toisessa päässä on kylppäri sekä yksi makuuhuone. 

Materiaali valintoihin emme ehtineet vaikuttaa, mutta onneksi juuri tähän oli valittu hyvin pitkälti  meidän näköiset vaihtoehdot. Jos olisimme olleet n. kuukautta aikaisemmassa, niin muutama pieni muutos olisi tehty, mutta kaikinpuolin varsin hyvät valinnat tässä on. 

Keittiön taso oli varmasti se suurin kysymysmerkki meille ja sitä yritimme saada vaihdetuksi, koska ajattelimme ettei tuo musta ole meidän juttu ollenkaan. Kuitenkin nyt kun nähtiin se omassa asunnossa paikallaan, niin taso näytti silmään jopa mukavalle, joten sen kanssa mennään varmasti nyt ainakin alkuun. Katsotaan sitten myöhemmin onko halua vaihtaa. 




Alakerrassa on puolestaan kaksi makuuhuonetta, sekä kylppäri että sauna ja eteinen. 

Kaikkiin makuuhuoneisiin oli asennettu jo vaatekaapit ja ainakin tässä vaiheessa tuntuu, että säilytystilaa on aivan hurjan paljon! Katsotaan missä vaiheessa joudun syömään sanani! ;) 

Katot olivat myös koko asuntoon asennettu ja osa kattolistoista. Parveke, että terassi oli myös jo laudoitettu, joten kaikinpuolin edelliskerrasta oli menty hurjasti eteenpäin! 

Nyt kun asunnossa oli näinkin "valmista", niin muuttokuume nousi entisestään! Kyllä tässä tekisi jo mieli alkaa päiviä laskemaan... no, vielä täytyy kuitenkin hieman malttaa mieltä. Tarkka muuttopäivä ei ole vielä tiedossa, joten sitä odottaen nyt ensin. 




Viimeiseksi kuvaksi postaukseen valitsin edelliseltä käynniltä napatun kuvan eteisestä // rappusista. Yksi mihin me molemmat olemme tässä kodissa ihastuneet on nimittäin juuri eteinen. 

Tällä hetkellä meillä on kohtuu pieni ja kapea eteinen joka on aiheuttanut kerran jos toisenkin harmaita hiuksia. 
Uudessa kodissa eteinen on todella tilava ja siksi siis ilahduttaa meitä molempia suuresti! 

Eteisestä lähtee suoraa portaat yläkertaan ja tuohon portaiden alle jää erittäin hyvin myös tilaa. Siihen olenkin ihan melkein ensimmäiseksi ehtinyt suunnitella sisustusta ja uskon että tästä näkymästä tuleekin yksi lempparini tässä uudessa kodissa! 

Tälläisiä kurkistuksia uuteen kotiin tällä erää! Seuraavaa kertaa jälleen odotetaan, kun päästään paikan päälle! 

Aurinkoista päivää kaikille! 

6 kommenttia:

  1. Siellä on kyllä otettu kunnon harppaus eteenpäin, näyttää tosi ihanalta teidän uusi koti ❤️ Mukavaa uutta viikkoa! ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköstä vaan, edellisestä kerrasta on todellakin mennyt paljon eteenpäin! :) Tämä sai kyllä muuttokuumeenkin nousemaan! :)

      Kiitos kauniista sanoistasi! <3

      Iloista viikonloppua! :) <3

      Poista
  2. Hyvältä näyttää, pistähän sitten kunnolla kuvia, kun valmista.
    Ihanaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Sari, oikein mukava kuulla! :) <3

      Blogi jatkuu tosiaan ihan ennallaan sitten uudesta kodista, eli kuvia kyllä tulee tottakai kun saadaan valmista :)

      Iloista viikonloppua! <3

      Poista
  3. Hyvältä näyttää ja valmista tulee varmasti hiljalleen ❤️

    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos paljon! :) Ihana kuulla :) Kyllä täällä malttamattomasti odotellaan! <3

      Iloista sunnuntai iltaa myös! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...