perjantai 17. huhtikuuta 2020

Pientä piristystä



Varsinkin tällä viikolla on eletty "jännittäviä" aikoja, lunta on nimittäin tullut etelässä varmasti enemmän kun koko menneen talven aikana. Muutamana aamuna on "saatu" herätä sangen valkoiseen maisemaan, mitä edelleen myönnän kaivanneeni useamman kerran tammi-helmikuussa. No, tämä ei maailmaa kaada, onhan tuo lumi sulanut vähintään yhtä nopeaa pois kun tullutkin. 
Mutta, mielenkiintoista kuitenkin kaikkinensa tämä ilmasto, korona-aika ym. Hyvin poikkeuksellinen alkuvuosi meneillään. 

Korona-aika herättää edelleen paljon tunteita. Toisena hetkenä sitä jaksaa uskoa ja on aivan sinut asian kanssa edelleen, kun taas toisena hetkenä tähän tilanteeseen on todella väsynyt. Alkuun huomasi, että uutisia katsoi ja luki äärimmäisen tarkkaan, kun nyt taas on huomannut, että on hieman parempi suodattaa asioita, eikä ihan jokaista uutista ja lukua varmasti tarvitse tietää. 
 Tämän samanlaisen  tunteen uskon jakavani monen kanssa. 

No mutta, vaikka yleisesti tykkäämme kotoilla kyllä paljon, niin toki moni mieluisa paikka tai aktiviteetti on myös nyt suljettu. Korona-aikaan(kin) tarvitsee pieniä piristyksiä ja tämän viikon isoin piristys onkin meille ollut, että päästään katsomaan uutta kotia sisältä jälleen! Täytyy sanoa, että olo on ollut kuin lapsella joka odottaa joulua. Vielä kun pari päivää malttaisi... Ja piristys tämä oli nimenomaan siksi, kun hieman eri tietoa tästä mahdollisuudesta oli aikaisemmin. 

Nappaan ilman muuta kameran matkaan ja voisin sitten bloginkin puolelle päivittää ensimmäiset uuden kodin kuulumiset! 

Nyt kuitenkin on aika toivotella kaikille leppoisaa viikonloppua ja pysykää terveinä! <3




2 kommenttia:

  1. Tuo tunteiden ja fiilisten heittely on kyllä niin tuttua, samaa olen huomannut täälläkin. Pienillä hetkillä eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tosiaan taitaa olla liikkeellä kohtuu paljon, niin jännä juttu. Toisena hetkenä on aivan ok, mutta sitten iskee epätoivo, ja tulee mietittyä koskahan tämä on ohi... no mutta, onhan tässä jo hyvä tovi eletty tätä aikaa, toivotaan että voiton puolella kuitenkin oltaisiin jo :)

      Mukavaa uutta viikkoa! :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...