maanantai 27. toukokuuta 2013

Suklaakeksiä & teetä ♡ + vinkki

Viime viikolla torstaina ollessani vapaalla oli harmaa ja vesisateinen päivä. Mutta sekin piristää välillä kovasti, raikas kesäinen vesisade ja silloin on mukava touhuta sisällä. Kuten silloin jo kirjoittelin hommia oli enemmän kun tarpeeksi ja kaikkia ei tietenkään ehtinyt tekemään, mutta sitten, päivänä tai toisena. Eipä hommat tekemällä lopu ;-) 

Monien hommien lomassa harmaan päivän piristykseksi keitin teetä ison kupillisen ja sen kanssa maistui ihana Maraboyn tumma suklaa keksi. Hetkeksi pysähtyä ja nauttia vapaasta. Ihana hetki 




Kun oikein kovasti tekee mieli teetä niin silloin kaivan Rivieran isot kupit esille, juuri passelin kokoinen tähän tarkoitukseen. Teetä kun voi juoda hiukan enemmänkin, herkkua :-)
Ja pussi saa hautua pidemmän aikaa, ihana tuoksu ja maku kruunaa hetken. 





Kun tee on hyvin maustunut, pieni tilkka maitoa sekaan ja tee on parhaimmillaan. Voi tätä pientä ihanuutta. Löytyykö muita teen ystäviä? :-)





Vinkkinä tähtien ystäville: Hemtexiin on tullut aivan ihania tähtiservettejä viime viikolla. :-) Vaikka en ole sinisen ystävä juurikaan, poikkeusta lukuunottamatta niin nämä servetit olivat kyllä ihanuuksien ihanuuksia :-) Pakko oli napata heti pari pakettia kerralla mukaan. :-) Eivätkä olleet hinnalla pilattuja! 


Mukavaa päivää! ♡



18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ne oli niin mahtavia, oli vielä yks paketti pakko hakea ;-) Että varmasti riittää :-D

      Poista
  2. Täällä yksi teen ystävä....mutta pelkää teetä ei maitoa eikä sokeria...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla :-) Välillä tuntuu että olen ainoa teen juoja jossakin porukassa. Kyllä pelkkä tee myös maistuu hyvin, maito on kiva kun vähän viilentää pahinta kuumuutta :-)

      Poista
  3. Mikään ei voita teetä, tytön syntymän jälkeen siitä on tullut suurinta herkkuani :) Ihanat servetit, pitääkin hakea myös itselle tuollaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, teen voittanutta ei ole :-)

      Kannattaa mennä käymään Hemtexissä, sieltä ihania servettejä löytyy :-) Pakko oli itsekin hakea vielä yks paketti lisää :-D

      Poista
  4. Onpa ihanat serverit! Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös?! :-) Kannattaa hipsiä pian Hemtexiin, taitaa olla aika suosittuja :-) Nappasin itsekin vielä yhden paketin jemmaan, koska yksi mennyt jo melkein :-D

      Poista
  5. Ihana teekattaus! Minäkin join lapsena teetä maidon kanssa, mutta sitten jossain vaiheessa se jäi. Nykyään tykkään juoda irtoteetä, tosin en tykkää siitä, kun sitä pitää annostella siihen pallukkaan ja teet tulee pallukasta läpi, ainakin oikein hieno Rooibos-tee.
    Tykkään vahvoista teen mausta, mutta tulee jostain syystä juotua ihan liian harvoin. Joskus tipautan vähän hunajaa sekaan ja hyvä suklaakeksi... nam!

    Ihania teehetkiä!

    -Anne VillaEmmasta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne V. :-)

      Irtotee on minusta myös todella hyvää, pussit on vaan niin helpompia käyttää ja niitä siksi tulee enemmän käytettyä. Mutta kyllä purkista on aina löydyttävä myös irtoteetä :-)

      Samoin sinullekin <3

      Poista
  6. Täällä yksi teehetkistä nauttiva mamma myös, ja maidon kanssa, ehdottomasti! Olen ollut 7 vuotta kahvitta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että teen ystäviä löytyy kumminkin :-) Välillä tulee tunne että on ainoa joka ei kahvia juo. Kahvi vaan ei ole minun makuun :-D

      Poista
  7. Ihana tunnelma :) Tykkään kyllä teestäkin, kahvia tulee ehkä juotua enemmän mutta siis molemmat käy!

    VastaaPoista
  8. Ihanat nuo tähtiservetit, ehkä ihan pakko käydä hakemassa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, ne ovat kyllä kaikessa yksinkertaisuudessa niin ihanat ja sopii kyllä moneen kattaukseen :-) Tuo niin hymyn huulille :-)

      Poista
  9. Kiva postaus. Täällä myös teen ystävä (ja kahvin) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Tee on kyllä niin nam! :-) Kahvia en ole oppinut koskaan juomaan :-D

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...