sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Tähtisilmä + kurkkaus parvekkeen kevääseen

Poikettiin Plantagenissa yksi päivä, vähän katselemassa lisää parveke juttuja / kukkia lähinnä. Parvekkeen tämän kesän väri maailma on selkeytynyt, idea lähti oikeastaan yhdestä tyynystä ja sen pohjalta on alettu parveketta rakentamaan. 
Parvekkeella tullaan näkemään tänä kesänä beige / mintun vihreä / turkoosia sävyä. Kukat tulee pitkälti olemaan valkoisia. 

Olen niin innoissaan kun pääsee laittamaan parveketta! Ihanuutta!







Kyseinen kukka on siis nimeltään Rungollinen tähtisilmä. Itselle ihan uusi tuttavuus, josko nyt monet muutkin kukat ovat itselle aikasta uusia / outoja! :-D Edelleen jaksan sanoa, pidän kukista valtavan paljon mutta olen niin peukalo keskellä kämmentä vaan hoidon suhteen. Kukkii aikansa ja se siitä sitten :-D

Tämä ihana kukka kumminkin heti eteisessä ihastutti minua, tiesin että tämän kukan haluan parvekkeelle, ihastuttamaan sitten edes hetkeksi. Kaikeksi iloksi kumminkin kaupassa tästä kukasta luin että on aikasta kestävää sorttia ja sepäs sattui, loisto juttu, ehkä tämä kestää jopa alku kesään asti meidän parvekkeella! Mutta pitäkäähän peukut silti! :-)




Samaten tuo ruukku oli kyllä ihan itse ihanuus ja kuin tehty tälle ihanuudelle, se lähti mukaan samalla kertaa myös vaikka olin toisenlaisia ruukkuja jo parvekkeelle ajatellut hankkivani. Mutta kun tämä kukka saa olla hiukan eri kohdassa ja lattialla niin ruukku passaa vallan hyvin. 


TÄHTISILMÄ ♥




Yllättävän paljon tämä kukka vettä imeekin, olin mukamas niin kastelevinani reilusti juurikin toissa päivänä niin johan oli eilen aivan kuiva jo. Toki parvekkeella on kuumakin. Mutta hyvin ainakin vielä tämä ihanuus voi. Toivotaan että voi pitkään





Kurkataanko sitten vähän miltä parvekkeella tulee tänä kesänä näyttämään? :-) Nyt vapailla olen kovasti koettanut alkaa saamaan parveketta kuntoon ja tehnyt sinne hankintoja. Aurinkoinen ilma on ollut mukava lisä ja into tähän ihanaan hommaan. Yksi pitkä aikainen haavekin tuli toteutettua: tarjotinpöytä tuli viimein ostettua, siitä lisää sitten vielä myöhemmin. :-)




REIPASTA PÄIVÄÄ! ♥

26 kommenttia:

  1. On aivan ihana kukka ja ruukku myös! Täällä kans yks melkonen poropeukalo noiden kasvien ja kukkien suhteen...Kauniita ne ovat ja pidän myös paljon kukista mutta koskakohan oppis hoitamaan niitä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janika! :-)

      En ole koskaan itsekään kunnolla oppinut tuota kukkien hoitoa vaikka vuosi vuodelta enemmän pidän kukista ja kiinnostaa aihe, sama loppu tulos aina :-D

      Poista
  2. Ihanalta näyttää teidän parvekkeella! Tosi viihtyisää ja kaunista! <3 Tuo tarjotinpöytä on tosi suloinen. :) Meille lähti Plantagenista sama tähtisilmä ja samassa värissä ja on kyllä kaunis! :) Tähtisilmät ja mustasilmäsusannat on yksiä lemppareistani. :)

    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni kovasti! :-) Pikku hiljaa hyvä tulee, vielä muutamia hankintoja ja sitten tietysti kunnolla kukkia. :-)

      Juu, minusta oli myös suloinen tuo pöytä, jo viime kesänä sellaista halusin mutta sitten alesta oli jo loppu :-D Niin mulle usein käy.

      Teillä oli myös niin kaunista terassilla, ja samainen kukka siellä kukki ihanasti :-)

      Mukavaa alku viikkoa! <3

      Poista
  3. Kivalta näyttää! Kivaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! :-)

      Samoin sinulle! <3

      Poista
  4. WOW, ihana parveke ja kukat loistossaan :) Itse ostin kukkien siemeniä, josko saisin kukkaset itämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SatuMaria! :-)

      Itsekin teki mieli ostaa mutta epäilen vahvasti etten saisi tuleen mitään :-D Katsoo nyt tuleeko noista mitä on laitettu itämäänkään :-D Ihanaa se olisi :-)

      Poista
  5. Tähtisilmä on minusta tosi sympaattinen kukka, ja mua viehättää tapa, jolla se "nukkuu" illan hämärtyessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, täytyy ehdottomasti kurkata hämärässä :-) Tuo olikin minulle ihan uutta :-)

      Poista
  6. Tähtisilmä on kaunis ja kestävä kukka! Hämärässä menee ihanasti tosiaan kukat "kiinni" :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Marru! :-) Innolla siis iltaa ja hämärää odottaen ja katsomaan kuinka kukalle käy, olipas kiva tieto :-)

      Poista
  7. Kivalta näyttää :) Mä en oo vielä ehtinyt tehdä terassille mitään, kun täytyy ensin haravoida ja siistiä pihaa. Kokoajan sataa tai tuulee niin meinaa olla aika kortilla senkin suhteen. Lasitettu parveke olisikin ihana, sinne vois laittaa mitä vaan :) Toi terassi on vähän sellainen, että kaikki kastuu tai lentää tuulen mukana, vaikka siinä katto onkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia! :-)

      Sepäs se, terassi /pihan kanssa on ensin aina se haravointi edessä, sitten pääsee mukavampiin puuhiin :-)

      Mukavia hetkiä terassin kanssa sinne :-)

      Poista
  8. Viihtyisää ja kaunista!

    VastaaPoista
  9. Kukkaset. :) Huoh, ihanaa että kevät on tullut!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se! :-) Ihanaa, todellakin :-) Minäkin jopa viimein näin ekat valkovuokot, varma kevään merkki :-)

      Poista
  10. Voi sua onnellista, kun on Plantagen poikkeamisetäisyydellä. Ja ihan tositosi kauniilta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plantagen on kyllä aivan huippu kauppa, kerta kerran jälkeen tykkään enemmän :-)

      Kiitos kaunis! <3

      Poista
  11. Tosi kaunis kukka ja ruukku :)

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia!<3
    Ihana tähtisilmä ja ihanalta näyttää parvekkeella muutenkin!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ihanasta kommentista! <3

      Poista
  13. No kyllä on Tähtisilmän näköinenkin!! Ekana silmä osui ruukkuun, kaunista Seija!!

    :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...