Niin kuin moni lukija tietää, olen kova järjestämään kaiken maailman kissan ristiäisiä. Tykkään leipoa, kattaa pöytää, suunnitella ja toteuttaa pieniä juhlia, toki myös isompia.
Tällä viikolla järjestin murulle nimpparit vähän puoliksi yllätyksenä. Hän tiesi että jotain on odotettavissa mutta ei yhtään että mitä. Työpäivän jälkeen kävin sitten vaan tuumasta toimeen. :-)
Ihan vaan meille kahdelle pienet nimppari kahvit siis järjestin. Tällä kertaa ei kutsuttu suuremmin vieraita vaan nautittiin kiireisen viikon lomassa rauhassa illasta kaksin. :-)
Kaunis aurinkoinen päivä pihalla ja uuni paahtamaan päälle, ja kokeilemaan kananmunatonta täytekakkua. Muru on kerran aikaisemmin elämässään täytekakkua syönyt joten oli varmaan aika tehdä?!
Olin päättänyt koristella kakun kesän marjoilla: pensasmustikoilla (NAM) sekä mansikoilla. Vielä jotain pirteää kaipasin kovasti, ehkä jotain vihreää? Juhannuksena laitettiin meidän kakkuun herneenversoja jotka teki kyllä todella kauniin kakusta. Tällä hetkellä niitä ei nyt meillä kasva joten oli keksittävä jotain muuta. Toisella kauppa reissulla löysin kun löysinkin minttua joten se kelpasi paremmin kun hyvin. Mikä oli sitten loppu tulos?!
Mintun lehdet reunoille ja mansikat sekä pensasmustikat päälle. Kakusta tuli oikein kesäisen näköinen tällä tapaa. Olin ihan tyytyväinen loppu tulokseen. Kerma olisi ehkä voinut olla hiukan jäykempää niin sitten olisin ollut ihan täysin tyytyväinen ;-) Väliin laitoin kermarahka seosta sekä ananasta ja kakku maistui kyllä todella hyvälle!
Olisin halunnut paistaa meille croisantteja mutta en löytänyt kananmunattomia kaupasta ollenkaan. Joten otin ja paistoin bageleita jotka ovat myös todella hyviä. Bagelit täytin tomaatilla, salaatilla sekä mozzarella juustolla.
Voi nam! Raikasta ja hyvää :-)
Sellaiset pienet nimppari juhlat tähän loppu kesäkuuhun. Alusta loppuun asti oli niin mukavaa, tälläinen on vaan niin rentouttavaa puuhaa ainakin itselle. Tykkäätkö sinä laittaa?! :-)
ILOISTA PÄIVÄÄ!
p.s. Viimeinen hetki osallistua arvontaan tänään :-)
Oletpa ihanat yllärinimpparit järkännyt! <3 Herkullisen näköinen kakku, varmasti maistui hyvältä!
VastaaPoistaKivaa sunnuntaita! <3
Kiitos kovasti! <3
PoistaYllättävän hyvä tuli kakusta vaikka oli ensimmäinen kananmunaton minkä tein :-D Kuohkeus puuttui mutta muuten oli ihan kakun makuista :-)
Mukavaa alkanutta viikkoa! <3
Nami mitä herkkuja! Ja aivan ihana yllätys miehellesi, kyllä hänen kelpaa! :)
VastaaPoistaMäkin tykkään kaikista tommosista pienistä arjen piristäjistä :)
Kyllä kai mukavasti yllättyikin :-) Tälläisiä on vaan niin ihana järjestää, tykkään niin kovasti :-)
PoistaArki kaipaa aina välillä mukavaa piristystä :-)
Namskis, todella makoisat tarjoilut :P
VastaaPoistaHerkkua ne olikin :-) Kelpasi kesäpäivää paistatella :-)
PoistaNiin, ei taida olla mikään yllätys että minäkin tykkään laittaa juhlia! Aina voi keksiä jonkun kivan syyn ja sitten juhlistaa sitä hieman :) Ihanan kaunis kakku!!!
VastaaPoistaNo ei ole yllätys :-) Aivan ihania juhlia oletkin järjestänyt :-) Kuviasi on ollut ilo katsella :-)
PoistaJuuri nuin samoin ajattelen että aina on joku syy ;-)
Kiitos mukavasta kommentistasi <3
Onpa kaunis ja tunnelmallinen kuva tuo missä on kynttilät!! Ihan kuin jostain kuvastosta! <3
VastaaPoistaOi. Kaunis kiitos Jenna ihanasta kommentista! <3
PoistaEn voinut vastustaa tiimarissa noita kynttilöitä, ne oli kerrassaan niin suloiset :-)
Tarjoilut näyttävät hyviltä!
VastaaPoistaMaistui myös :-) Kakusta puuttui kuohkeus koska oli kananmunaton mutta maku oli muuten ihan oikea :-) Täytyy varmaan vielä kesällä tehdä kesän kunniaksikin kakku :-D
PoistaIhanat yllärinimpparit ja kakku varmasti mieluinen ylläri!:)
VastaaPoistaAurinkoista sunnuntain jatkoa!♥
Ei ainakaan missään nimessä osannut sankari odottaa kakkua, eli pääsin yllättämään todellakin :-D Ja lisäksi pystyin oleen edes vihjaamatta ja se on paljon se :-D
PoistaMukavaa alkanutta viikkoa! <3
OIOIOIOI, MITÄ HERKKUJA! Bagelin ovat mun suurinta herkkua ja jenkkivuosina niitä tuli popsittua enemmän ku laki salli!!
VastaaPoistaNAMS!
Bagelit ovat kyllä tosi herkkua meilläkin :-) Yllättävän harvoin vaan tulee tehtyä lopun kaiken. Mukava kun voi vaihdella aina täytettä :-)
PoistaNam! :)
VastaaPoistaKesän herkkuja :-)
Poista