perjantai 11. lokakuuta 2013

Wanilla Rose arvonta :-)

Nyt on aika käynnistää syksyn ensimmäinen arvonta blogissa, kiitoksena teille ihanat lukijat kun olette mukana siellä ruudun toisella puolella ja jaksatte ilahduttaa ihanilla kommenteillanne aina päivää :-) 

Teitä on kertynyt jo liki 250, huima luku! :-) Blogia olen kirjoitellut 1½ vuotta ja en olisi ikinä voinut uskoa mihin tämä harrastus mukanaan viekään. Paljon hyvää olen blogin myötä saanut ja oppinut paljon, tämä on ollut yksi hyvä kasvattaja! 

Blogin arvonnassa on mukana tällä kertaa iki ihana Wanilla Rose lifestyle puoti. Itse tutustuin kaverin kanssa tähän liikkeeseen kesällä ensi kertaa käymällä Hyvinkään liikkeessä, sittemmin siellä on tullut käytyä kerta jos toinenkin, aivan ihana liike on kyseessä :-) Lemppari merkit itselle on tietysti GreenGate sekä Bloomingville mitä kyseinen liike myy. 


Klick ja pääset tutustumaan liikkeen nettisivuihin ja nettiputiikkiin. Uusia tuotteita päivittyy liikkeeseen usein, toinen toistaan ihanampia :-)
Tästä puolestaan pääset tutustumaan liikkeen blogiin! 


Arvonnassa palkintona on aivan ihana GreenGate paketti! 
Paketti sisältää:

* GG  ripustettava sydän
* GG lahjapussit sekä tarrat 12kpl
sekä
* GG sihti


Arvonnan säännöt ovat tutut ja turvalliset:

* anonyymit 1 arpa
* lukijat / lukijaksi liittyvät 2 arpaa
* lukijat / linkitys omaan blogiin / facebookkiin 3 arpaa 


Olisi myös mukava kuulla onko sinulla jotakin postaus toiveita minulle? Voit jättää toivomuksesi samalla kun osallistut arvontaan :-)


Arvonta alkaa NYT ja päättyy 20.10.2013, ja seuraavana päivänä arvon onnellisen voittajan! :-)

Alla olevaa kuvaa voit käyttää linkittäessä! 





Loppuun vielä muutama inspis kuva GG kuvastosta! :-)







Tsemppiä kaikille kovasti arvontaan! ♥

Kiitos Wanilla Rose:lle yhteistyöstä! ♥


123 kommenttia:

  1. Yhdellä arvalla mukana kivassa arvonnassa!
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Kahdella arvalla mukana. Ihania fiilistelykuvia täällä :)
    minni42@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kuvat mukavasti tempasi mukaansa, joten kolmella mukaan. Linkitän omaan blogiini. Ei toiveita kun tykkään kaikesta mitä bloggaat.

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  5. Mukana kolmella (3) arvalla! Aivan ihana arvonta ja vitsit miten upeita inspiraatiokuvia!

    Kaunista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  6. Kahdella arvalla mukaan :) Olen tyytyväinen blogiisi näinkin :)

    VastaaPoista
  7. Kolmella mukana! Ei ooerityisiä toiveita, joulujuttuja on aina kiva lukea. :)

    VastaaPoista
  8. kahdella arvalla mukana :-)

    marika.nikula@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa :)

    52weeksofdeliciousness AT gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kolmella arvalla ilomielin mukana. Jaoin Facessa. :) tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  11. kahdella arvalla mukana, ihania tuotteita.

    VastaaPoista
  12. Kahdella arvalla mukana. Voi että on ihania tavaroita, täytyy joskus poiketa varta vasten Hyvinkäällä.

    VastaaPoista
  13. minäkin kahdella arvalla peukut pystyssä:)

    VastaaPoista
  14. Ihana arvonta Seija! Mukana kahdella arvalla <3

    VastaaPoista
  15. Oih! Kolmella mukana :))

    VastaaPoista
  16. kääääääk ihana arvonta. kahdella mukana ja niiiin on sormet ja varpaat ristissä, että tärppäisi nyt. onnittelut hienoista luvuista..

    VastaaPoista
  17. Voi mitä ihanuuksia, kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  18. yksi arpa!

    emmiii_3@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Voi ihanuus, mikä arvonta!♥ Kahdella mukana!:)

    VastaaPoista
  20. Ihanuuksia! Kahdella arvalla mukana.

    minnapo1@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Ihana arvontapalkinto. Kahdella arvalla mukana. Hmm esim. postaus lähempänä joulua, mitenkä koristelet parvekkeen/terassin jouluisaksi.

    VastaaPoista
  22. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  23. Voi, mikä ihana arvonta Seija! <3 Onnittelut myös yhteistyöstä, Wanilla Rose on aivan huippu!
    Kolmella mukana, jaan fb:n puolella. :)

    Aurinkoista perjantaita!

    VastaaPoista
  24. Kahdella arvalla mukana! :) Äkkiseltään ei tule mieleen postaustoiveita - jatka siis samaan malliin!

    VastaaPoista
  25. Kahdella mukana :)
    89tmsk@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Siis aivan mahtava arvonta! rakastan noita GG tuotteita, mutta en koskaan raski ostaa niitä :( jospa nyt tärppäis näin :) kolmella arvalla mukana!

    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  27. yhdellä arvalla mukaan!
    Terhi
    texas-86(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Oi! Osallistun kolmella arvalla! Ihanat on palkinnot! :)

    VastaaPoista
  29. Yhdellä arvalla mukana. Olen ollut tyytyväinen boggauksiisi =).
    t.Marjut O

    VastaaPoista
  30. Kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassa :)

    VastaaPoista
  31. Kaksi arpaa minulle! :) rakkauttasuurimmillaan@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla mukana :) Jatka samaan malliin vain, sinulla on ihanan positiivinen tyyli.

    VastaaPoista
  33. Kolmella mukana!
    Voi miten ihania kuvia - mistähän tuollaisen rummun (vai mikä se nyt oikeasti onkin) mahtaisi saada! On meinaa todella ihana! :)

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukana :) Jatka samaan malliin vain, sinulla on ihanan positiivinen tyyli.

    VastaaPoista
  35. Ihana arvonta! Kahdella mukana :))

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla mukana. Tämä ei ole niinkään postaustoive, mutta ihan vain yleinen toive, että jatka ihanien valokuvien jakamista kuten tähänkin asti :)

    VastaaPoista
  37. Oih, miten jouluinen tunnelma tuli näistä kuvista, taidanpa alkaa järjestellä kotia talvikauden moodiin... Olen yhdellä arpalipukkeella arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  38. Niin kiva arvonta, olen kahdella arvalla mukana!
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  39. Kokeilen onnea kahdella arvalla!:) ihania punsisia juttuja!

    VastaaPoista
  40. Osallistun yhdellä arvalla! Ihana palkinto! :)

    VastaaPoista
  41. Mukaan yhdellä arvalla!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  42. Kaikilla lippusilla mukaan ihanaan arvontaan!

    VastaaPoista
  43. Yhdellä arvalla innolla mukana :)
    airasanna@gmail.com

    VastaaPoista
  44. yhellä mukana!!! henna.tiensuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Kolmella mukana, jaan fb:n puolella. :)

    VastaaPoista
  46. Mukana arvonnassa uutena lukijana - en ollut sinua vielä löytänyt ;) ja tykkäämällä facebookissa.

    VastaaPoista
  47. Mahtavaa palkintoa tavoittelemassa yhdellä arvalla!
    Nimim. Pinkkis
    girlwithoutwings(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  49. Uutena lukijana kolmella arvalla mukana. linkitys omaan blogiin http://susanneswhitedreams.blogspot.fi
    Niin ihania nut GG:t :)

    VastaaPoista
  50. Kahdella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  51. Kolmella arvalla mukana ihanasssa arvonnassa.

    VastaaPoista
  52. Toisen blogin kautta tänne eksyin, vaan eipä jää tämä visiitti viimeiseksi: eli kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  53. Yhdellä arvalla onnea koittamaan ihanaan arvontaan.

    T;Sarkku

    VastaaPoista
  54. Yhdellä arvalla mukana:))

    VastaaPoista
  55. Yhdellä mukana :)

    Miia
    miia.karhulahti (at) suomi24.fi

    VastaaPoista
  56. Kolmella mukana ehdottomasti :) Olen ollut oikein tyytyväinen postauksiisi, tulevaa joulua miettien varmaan odottelen taas kivoja ideoita. Muute ei tule nyt mieleen. Ihanaa syksyä!!!

    VastaaPoista
  57. Yhdellä arvalla mukana :)

    Veera
    Veera.Svansjo@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Kahdella arvalla mukana:)

    essiwellenius@hotmail.com

    VastaaPoista
  59. Kolmella mukana ja linkitin omaan blogiin :)

    VastaaPoista
  60. Kahdella arvalla mukana :). Toivottavasti tärppäisi.. Sun blogia on ollut niin ihana ja mukava lukea ja innolla aina odotan seuraavaa postausta :).
    T: Jonna

    VastaaPoista
  61. kaksi lipuketta. x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Kahdella arvalla mukana mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  63. Yhdellä arvalla mukana. Ihana Gg! Pidän blogistasi juuri sellaisena kun se nyt on :) t.hmepeltonen@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Kahdella mukana, ihana blogi ja ihana arvonta ♥

    VastaaPoista
  65. Yhdellä arvalla kokeilen josko onni potkisi :) Palkinto on tosi mieluinen.
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Jatka samaan malliin vain :) yhdellä mukana! T. Saya sayav@hotmail.fi

    VastaaPoista
  67. Ihania! Kahella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  68. Kauniita kuvia. Yhdellä mukana arvonnassa:)
    miakinnun75(at)gmail.com

    VastaaPoista
  69. Uusi lukija ilmoittautuu :) Ihana arvonta, kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  70. Ihanat kuvat! Yhdellä arvalla mukana.
    marianne_hakanen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  71. Kolmella arvalla mukaan kivaan arvontaan. Linkitin blogiini. Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  72. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  73. Kahdella arvalla mukana :))
    Jossu_79@hotmail.com

    VastaaPoista
  74. Lukijana kahdella arvalla mukaan :)

    VastaaPoista
  75. Osallistun arvalla! Hyvää syksyä kaikille. :)

    kaisa128@live.fi

    VastaaPoista
  76. Kahdella arvalla mukaan uutena lukijana :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Kahdella arvalla vanhana tuttuna lukijana mukaan.
    Toivoisin pitkästä aikaa kirjoitusta kera kuvien kissoista. :)

    VastaaPoista
  78. arvalla mukana!-ellu-
    elina_myllykoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  79. Yhdellä mukana, ja jouluideoita aina kiva lukea :)

    VastaaPoista
  80. Kahdella arvalla mukana :) mevid@outlook.com
    Mitään postaustoivetta en keksi, mutta jatka samaan malliin vaan :)

    VastaaPoista
  81. Arvalla mukana Jouluisia postauksia tähän aikaan voi varmaan jo toivoa =)

    VastaaPoista
  82. Yhdellä arvalla kivassa arvonnassa mukana! :)

    VastaaPoista
  83. Yhdellä arvalla mukana!:) ja postaustoiveena voisi olla itsetehdyt joululahjat, koska hirveetä vauhtia joulu lähenee.. :o

    elisa.vihonen@unelmakoulu.fi

    VastaaPoista
  84. Yhdellä mukana :) Jouluaiheisia juttuja olisi kiva lueskella!

    VastaaPoista
  85. Osallistun yhdellä arvalla :) lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  86. Ihanan jouluisen ja talvisen tunnelmallisia kuvia, tuleepa hyvä fiilis näistä..
    Olen mielläni arvonnassa mukana, GG:n tuotteet ovat kestosuosikkejani.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  87. Palkinto tuo joulufiiliksiä, saamme lukea/katsella varmaan myös jouluisia postauksia (?) Yhdellä arvalla mukana hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  88. Yhdellä arvalla mukana :)!

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  89. Ihana putiikki tosissaan kun nettisivuja ihastelin :) Ja palkinto..aivan ihana ja toivon todella arpaonnea :) Kolmella arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  90. GGt on niin ihania ettei pysty kuvailemaankan minkä laisia tunnelmia ne luo! Mukana kaikilla arvoilla! Postauksien suhteen olen kaikki ruokainen ja onhan se niin että ihmisten koteja on kiva "kyttäillä" ja varastaa ideoita! Linkitin omaani :)) JOssa myöskin ihana arvonta meneillään :)

    VastaaPoista
  91. Kahdella onnenlipukkeella ollaan mukana. Blogisi on ihastuttava.

    VastaaPoista
  92. marianna1@luukku.com yksi arpa.

    VastaaPoista
  93. Kahdella arvalla mukana :)
    89tmsk@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Kahdella arvalla mukaan :) Ihania kuvia täällä! Taidanpa vierailla puodin nettisivuilla!

    VastaaPoista
  95. Arvalla mukana, tykkään erityisesti kuvistasi.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  96. Arvalla mukana siukko@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Yhdellä arvalla mukana, kiitos! :)

    abackman66 at hotmail.com

    VastaaPoista
  98. 1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  99. Ehdinpäs vielä kahdella arvalla mukaan :) Tykkään postauksistasi tosi paljon, jotain vähän kokonaisvaltaisempia kuvia olisi kiva nähdä kodistasi.

    VastaaPoista
  100. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  101. Aivan ihana arvonta! Ja multa meinas mennä ihan sivusuun!!! Ehdottomasti mukana kahdella arvalla :D
    Samalla linjalla kun jatkat, niin ihan varmasti viihdyn täällä ♥
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  102. Vielä kerkiin kolmella mukaan. :)

    VastaaPoista
  103. Ihana arvonta, yhdellä arvalla mukana. Joulu aiheiset postaukset toiveena myös minulla.

    -kati
    ervasti.kati@gmail.com

    VastaaPoista
  104. Mitenhän tämä on meinannut jäädä multa.... sen siitä saa kun lueskelee blogeja suurimmaksi osaksi puhelimella. Koitan onneani kahdella arvalla, linkitys jää nyt tekemättä, kun en pääse koneelle sitä tekemään. Ihanat palkinnot!

    VastaaPoista
  105. Kahdella arvalla mukana :) GG on aivan lempparimerkki kaikkeen kotiin liittyvässä :)

    VastaaPoista
  106. Yksi arpa :) enkulii7@suomi24.fi

    VastaaPoista
  107. Kahdella arvalla mukaan!
    Jouluihmisenä tykkään kaikista ideoista jouluun liittyen, siityä postaus kiitos :)

    VastaaPoista
  108. Liityin lukijaksi, kahdella mukaan :)
    lumikkinen2@gmail.com

    VastaaPoista
  109. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Hiisukas (hiisukas@gmail.com)

    VastaaPoista
  110. Voi mikä palkinto! Tää sopis niiiiin mulle ;) Kahdella mukana! :)

    VastaaPoista
  111. Ihana arvonta :) yhdellä mukana!
    johanna_penttila@hotmail.com

    VastaaPoista
  112. yhdellä arvalla kokeilemassa tuuriani

    VastaaPoista
  113. Jostain syystä en pääse kirjautumaan lukijaksesi, mutta linkitän.
    Upea palkinto, nämä kuuluu sellasiin pakko sada juttuihin :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...