perjantai 13. kesäkuuta 2014

Räpsyjä



Tosi tosi pitkästä aikaa hiukan erilaista postausta ja kuulumisia. Arki on kiireistä näin kesälläkin ja monenlaista hommaa on työnalla ja puolet vielä odottaa toteutusta myös päässä ;-) 

Täällä odotellaan lomaa jo kovasti tulevaksi, vaikka vielä sitä saan tovin odotellakin, elokuun alulle. Mutta siellä se ihana sana kuitenkin tulevaisuudessa häämöttää ja on tervetullut näin kahden vuoden jälkeen! 

Kaikista vapaapäivistäkin otetaan tosin kaikki mahdollinen ilo irti ja mukavia touhuja ja retkiä suunnitellaan kovasti ja tätä kesää eletään sen puolesta hiukan erilailla koska loma-ajat eivät nyt kohdanneet. 




Parvekkeella sujuu ihmeen hyvin! Chilit ovat kasvaneet aivan uskomattoman paljon eikä kuvassa 
vilahtava tomaattikaan ole kärsinyt hoidostani ;-) Tämä on todellakin suoranainen ennätys ja en todellakaan olisi uskonut että nuin pitkälle pääsen kasvatusten kanssa. Saa nähdä mihinkä asti tässä päästäänkään?!

Myös kukat voivat parvekkeella hyvin, joka sekin on todella suuri ihme. Jopa Hortensia on viihtynyt todella hyvin siellä ja on alkanut ilahduttaan aivan uskomattoman kauniilla vaaleansinisillä kukilla entisestään! 




Tämähän kori oli olkkarissa tarkoitettu tyynyille mutta viime aikoina korille on tullut aivan uusi tehtävä. Alma neiti on uskomaton tapaus etsimään mitä pehmeämpiä nukkumapaikkoja (sekä uusia sellaisia) joten kun nukkuva kissa on mitä suloisin niin eihän toista ole raaskinut poiskaan ajaa. Rakas on saanut ottaa pehmeiden tyynyjen päällä päikkäreitä kaikessa rauhassa :-)




Kerta toisen jälkeen ihastun enemmän ja enemmän Susheihin. Viime viikolla herkuteltiin näillä ja voisin jo tehdä mielellään uusiksi = lue: katsoa vierestä kun näitä keittiössä meillä valmistuu ;-) 
Nämä on niin näppäriä ja hyviä ottaa myös piknikille kesäisin mukaan joten eiköhän tämän kesän aikana kerran jos toisenkin näillä herkutella! 




Viikko sitten kutsuin vanhempani synttärikahville, ja leivoin kesän ensimmäisen raparperipiirakan ja voi nam kuinka se olikaan hyvää! :-) Nyt on mielessä lisää raparperi juttuja, tästä alkukesän ilosta täytyy ottaa kaikki ilo irti, niin maukasta herkkua kun se onkaan! :-) 


Tälläisillä alkukesän kuulumisilla täällä mennään ja porskutetaan eteenpäin. Seuraavassa postauksessa voitaisiin sitten viimein kurkata niitä uusia keittiöntuoleja! :-) 


Mukavaa alkavaa viikonloppua! 



22 kommenttia:

  1. Ihana kuulumispostaus! <3 Meinasinkin alkaa sinulta ruinaamaan tuolipostausta, mukava kuulla, että pian on tulossa! :D

    Kaunis hento väri hortensiassa ja mukava kuulla, että sielläkin taimet kasvavat! Juuri eilen katsoin, että näyttäisi olevan chilejä tulossa ihan kivasti, tomskuista en sitten tiedä, näyttävät täällä päässä vähän honkkeleilta. :)

    Ihanaa kesäpäivää sateisesta säästä huolimatta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni :-) ♡
      Oikein mukava kuulla jos tälläinen postaus väliin myös kiinnostaa :-) vaihtelua :-)

      Tuolit tulee seuraavaksi :-) viimein saanut kuvattua :-)

      Voi ihanaa ja mahtavaa, tänne kans halutaan et chilejä oikeasti tulisi :-) nyt peukutetaan :-)

      Kiitos ja teille myös ♡

      Poista
  2. Nuo sushit todella kauniin näköisiä. Tämä ennekkoluuloinen mummeli vain ei ole uskaltanut edes maistaa koskaan miltä maistuvat, mutta ihailla voin silti.
    Oikein hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa onnistuikin ihan super hyvin sushit :-)
      Mutta nytpä vaan rohkeasti maistamaan nuita, ovat oikeasti kyllä niin suurta herkkua ja todella kivaa vaihtelua :-)

      Samoin ♡

      Poista
  3. Kivaa kuulla mitä teillä on suunnitelmissa, kuulostaa oikein mukavalta! Nam, raparperia, mun täytyy kyllä löytää sitä nyt jostain ja tehdä piirakkaa alkoi tehdä niin mieli :)

    Iloista perjantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna, tosi kiva kuulla :-) vähän vaihtelua sisustus ym. Postauksiin :-)

      Kaupasta ostin itsekin tuohon raparperit kun ei vielä muualta saatu :-)

      Samoin sinne ♡

      Poista
  4. Ompa ihana ja herkullinen postaus!
    Se ettei lomat osu yksiin, niin on siinäkin hyvät puolensa... Kun tulet töistä, niin toinen odottaa jo siellä iloisena ruokien ja mukavien suunnitelmien kanssa :))
    Oikein mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oikein ihana kuulla :-)

      Sinäpä sen sanoit, tosi hyvä pointti tuokin on :-) ja onhan tässä tosiaan sellaista ollutkin :-) mutta on aivan varteenotettava positiivinen asia ♡

      Mukavaa viikonloppua myös ♡

      Poista
  5. Ihania kuvia ja kuulumisia <3
    Tuo kanto-kori on aivan ihastuttava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Emilia :-)
      Tälläisiä postauksia varmaan väliin sitten tulee :-)

      Poista
  6. Täälläkin odotellaan elokuista lomaa!

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ajan menevän siihen nopeaa :-) täällä ainakin kova loman odotus jo menossa :-)

      Mukavaa viikonloppua myös teillepäin ♡

      Poista
  7. Mukavia kuulumisia sieltä, pian se lomakin sieltä tulee! :-) Hienoa, että olet onnistunut kasvien kasvatuspuuhissa! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuleehan se, vaikka nyt vielä super pitkältä ajalta kuulostaakin :-) mutta kyllä kesälläkin se aika vaan rientää nopeaa ja pian ollaan lomalla :-)

      Olen kyllä vallan yllättynyt että kasvit hyvin hengissä :-)

      Poista
  8. Kivoja kuulumisia ja kiirettä pitää täälläkin! Toisaalta ihanaa, että kesällä saa mennä ja melskata. Syksyllä ja talvella ehtii taas kotona olla :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta totta, kaikki ihanat ilmat ja hyvät hetket pitääkin käyttää hyväksi näin kesällä :-) ei niitä kuitenkaan liiaksi ole :-)

      Poista
  9. Voi miten kivoja kuvia! Ja tuo kissa-neiti♥

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia olet ottanut, varsinkin tuo kisu kuva laitti hymyn huulille, jotenkin niin tuttua täälläkin. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! :-)

      Kisut on kyllä sellaisia tapauksia, niin veikeitä ja kyllä ne aina keksii jos sun mitä! :-D

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...