maanantai 25. toukokuuta 2015

Flowers ♡



Tästä ne alkaa tiputellen ( valtavan kuvamäärän vuoksi! ), 100v. juhla postaukset. 
Osassa 1. esittäytyy aivan ihana kukkaloisto!  

Tehdessäni tätä postausta, voin niin palata tähän juhla hetkeen kun vieraita saapui paikalle, ihana pieni jännitys oli ilmassa....
 Etukäteen itseäni ei jännittänyt yhtään, mutta kummasti sitä alkoikin perhosia hiipiä masuun kun juhlat alkoivat, vaikka yleensä olen juuri kovasti etukäteen jännittäjä tyyppi! 

Näitä kuvia katsellessa, ja samalla vilkuillessani senkin päälle ( kukkia )  saan silmiini kyyneleet. Kukkaloisto jolla meitä muistettiin, oli aivan valtava! Aivan ihania että hurmaavia kukkakimppuja! Juhla viikonloppuna ihastelin, ja ihastelin kimppuja, ja ihastelua on riittänyt näihin päiviin asti. Onneksi sain kuljetettua kukkia hyvin kotiin juhlien jälkeen, ja pysyivät oikein hyvinä. 
Tänään on aika yhdistää pari kimppua yhteen, ja vielä saan nauttia hetken näistä kauniista kukista. 

Kuinka ihana oli myös huomata, että vaaleanpunainen oli kukissa aika POP. Tämä aina rakas lempivärini, jolla oli myös juhlien somistuksissa suuri osa. <3 

Kukilla on niin suuri merkitys ihmiseen. Vielä muutamia vuosia sitten en tätä ymmärtänyt, mutta iän myötä olen sen todellakin oppinut huomaamaan. Kukissa on todellakin voimaa, ja piristäjää! <3

Haluan vielä tätäkin kautta esittää kauneimman kiitoksen kaikille juhlissa olleille! <3

Näiden värikkäiden kuvien myötä, kaikille reipasta toukokuista viikkoa! :-)

P.S. Arvonta on päättynyt, suoritan arvonnan seuraavaan postaukseen! 
Isot kiitokset kaikille osallistuneille! <3

15 kommenttia:

  1. Kauniin kukin teitä onkin muistettu, ihania! <3
    Mukavaa ja aurinkoista toukokuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat olivat kyllä niin viehättäviä. <3 sanattomaksi laittoi!

      Iloista alkanutta kuuta teille <3

      Poista
  2. Aivan ihania kukkia, ne vasta ovatkin ihana tapa muistaa juhlien sankareita :) Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Kukat olivat kyllä niin ihania, aivan sanattomana niitä sai ihailla :)

      Mukavaa kesäistä iltaa <3

      Poista
  3. Kukat antavat kyllä aina yhtä paljon iloa, niiiin ihania! :'-) Mukavaa maanantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, niiden ilo on kyllä mittaamaton :)

      Ihanaa alkanutta kesäkuuta <3

      Poista
  4. Kauniita kukkia :)) Ihania värejä!!

    VastaaPoista
  5. Kauniita tosiaan! Täälläkin silmät vähän väliä ihastelee kauniita kimppuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Kukat ilahduttivat niin paljon, pitkään saikin ihailla kun kimppuja yhdisti :)

      Poista
  6. Kyllä ne kukat aina ihastuttavat ja ilostuttavat pitkän aikaa juhlien jälkeenkin ❤️ Mukavaa päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, niistä on niin valtavasti iloa :) <3

      Ihanaa alkanutta kesäkuuta <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...