sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kori täynnä kukkia



Kevään huomaa edenneen niin pitkälle jo, kun kukka juttuja on paljon mielessä. Kotiin oli aika vaihtaa sisälle kesäisempiä kukkia, ja pitäisi miettiä mitä kaikkea parvekkeellekin laittaisi tänä kesänä kasvamaan / ilahduttamaan. 

Parveke on haasteellinen kuumuutensa vuoksi, kuten olen aikaisemminkin kertonut. Mutta, vaihtelevalla menestyksellä siellä olen saanut aina jotakin kestämään ;-) Ja eipä sen puoleen, onhan se kiva kokeilla monenlaista jos / kun joku ei kestä! ;-) 




Kun sipulikukat saivat kyytiä toissa viikolla ( lukuunottamatta sitä yhtä narskua! ), niin kotiutin Plantagenista Pelargonioita. Tämä on siitä jännä kukka omalla kohdallani, että vaikka kovasti pidän ulkonäöllisesti tästä, niin en miettimälläkään keksi miksi en ole sitä ( kenties! ) koskaan ostanut itselleni! En todella ainakaan muista, että tämä olisi koristanut kotia koskaan. 

Mutta, nyt olen hurmaantunut ihan totaalisesti tähän, näitä siis varmasti ainakin parvekkeellakin nähdään tänä kesänä! 




Jonkinlaisen "Pelargoni kuumeen" sain varmasti Janinan blogin kautta. Ihastelin kovasti kauniita kukkakuvia hänen blogissaan Sommarbacka ( klick ), ja siitä se kaikki lähti liikkeelle. Jotakin uutta ja erilaista oli todella kiva saada! :-) Kiitos siis kovasti kauniista vinkistä! <3 

Kannattaa muuten tutustua tuohon viehättävään blogiin, jos se ei ole entuudestaan tuttu! :-) 





Ostin talvella jo ihanan Tine K:n korin. Käyttötarkoituksia on ollut matkan varrella yksi sun toinen. Kuitenkaan en ole saanut aikaiseksi toteuttaa mitään. ;-) Nyt vihdoin kaivoin uutukaisen korin esiin, ja Pelargonit pääsivät näyttävästi kauniiseen koriin kukkimaan. Ja voi kuinka tykkään, ovat passeli yhdistelmä toisilleen! 

Sopivasti kolme kukkaa mahtui tähän koriin, kuten olin suunnitellut kukkia valitessani. Kyllä meinasi valinnan vaikeus jälleen iskeä, kun mietin minkä väriset kukat otankaan.... Päädyin kuitenkin lemppariin vaaleanpunaiseen sekä valkoiseen.




Huomaan vähän kun salaa, että olen alkanut kaipaamaan / haluamaan kotiin varsinkin kesää kohden jonkinlaista mummola tunnelmaa. Vai miksikä sitä voisi sanoa?! Sopivassa suhteessa toki! Mutta esimerkiksi tuo Singerpöytä kukkineen, saa juuri sen fiiliksen itselleni mitä tarkoitan. Sen suurempi juttu sen ei tarvitse olla. Siitä tulee vaan erittäin hyvä mieli, ja toki silmät pitävät. 

Lieneekö syy olevan kun kuukauden päästä pitäisi osata luopua 2:lla alkavasta ikä luvusta, ja siirtyä seuraavaan vuosikymmeneen! ;-) Vanhuus ei tule yksin ;-) 


Näissä tunnelmissa toivottelen hyvää ja iloista viikonlopun jatkoa! <3

38 kommenttia:

  1. Tuo ovi on niiin sinun tyylinen :)).

    Iik, 30. Se on kyllä hyvä luku ;). Ei aihetta paniiikkiin !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! :-) Se onkin todella todella rakas, ja olen niin ollut tyytyväinen siihen :-)

      Sanos muuta, hetken se hirvitti kun aloin asiaa miettimään mutta, mennään hyvillä mielin eteenpäin! :-) Kiitos tsempistä! <3

      Poista
  2. Ihana postaus! :) Minäkin odotan innolla, että kesäloma alkaa ja pääsen läheiselle puutarhalle valitsemaan kesäkukkia. Käytiin siellä äidin ja siskon kanssa viime vuonna, ja haluan ehdottomasti tehdä hommasta perinteen. :) Kaunista lauantaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla :-) <3

      Kuulostaa aivan ihanalle, ja tuollaisesta onkin aivan mahtava tehdä perinne :-) Se on vuosi vuodelta tärkeämpi ja odotetumpi hetki sitten :-)

      Iloista uutta viikkoa! <3

      Poista
  3. Olipas bonggaamassasi blogissa tosiaan kauniita kuvia.
    Ja juu, pelargonien maailma on huima, eri ryhmissä (riippa- jalo-, koti- jne pelargonia) riittää lajikkeita pilvin pimein. Ja auringostakin se tykkää eikä niin pahastu kuivuudestakaan, joten jospa se menestyisi parvekkeellakin ;)
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan, ihastuttavia :-)

      Samaa juuri katsoin viikonloppuna Plantagenissa, kuinka monta lajiketta tätä ihanaa kukkaa onkaan. :-) Siitä kyllä tosiaan huomasin, että olen vähän tullut ohittaneeksi nämä kukat aikaisemmin. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan :-)

      Poista
  4. Ihanan kesäisiä ja kauniita kuvia! Juuri aamulla huomasin, että ulkona puissakin alkaa olla jo kivasti lehtiä, on niin kesäinen oli jo :) Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos Susanna! <3 Niin ihana kommentti! <3

      Nyt on tosiaan alkanut puissa näkymään nuppuja, ihan huikeaa ja ihanaa :-)

      Iloista uutta viikkoa! :-) <3

      Poista
  5. Aivan mahtavan ihanat pelargonit olet löytänyt ja niin hienot kuvat <3
    Sydämellinen kiitos kauniista sanoistasi blogistani, olipa ihana yllätys joka lämmittää sydäntäni kovasti <3

    Minulle iskenyt myös joku mummola-inspis :) tai kaikki vanha viehättää vielä enemmän kun tavallisesti :) Pelargoneja on saatava muutamat lisää eri väreissä. Huomasin ennen vappua Lidlissä tosi hienoja mutta oli niin kylmä silloin etten viitsinyt ostaa, nyt harmittaa, mutta Plantageniin vois mennä katsomaan joku päivä, kiitos vinkistä.

    Aurinkoista sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon! :-) <3

      Ihana kun yllätys oli mieleinen :-) Sain itse niin suuren ja lämpimän hienon inspiksen kuvistasi, joten tämä oli vähintä :-)

      Tuo on kyllä ihan huippu kuulla, mummola fiilis on jotain ihanaa! :-) Olen itsekin nimittäin monet vuodet tykännyt vanhoista jutuista, mutta nyt niillä on ihan oma suuri merkitys!

      Kannattaa kurkata Plantagenista, siellä oli kyllä valikoimaa hurjan paljon! :-)

      Mukavaa uutta viikkoa! <3

      Poista
  6. Kaunista <3 Pelargoniat on kyllä kauniita kukkia. Meillä on niitä joka kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-)

      Ovat kyllä, jaksan ihmetellä kuinka olenkaan aijemmin niin ohittanut nämä ihanat! :-)

      Poista
  7. Voi, mitä kukkasia♥ Ja juu, ripaus mummolafiilistä on just hyvä juttu:)!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kyllä ihastutti nyt kerta heitolla :-) Innolla odotan että pääsee parvekkeellekin laittamaan kukkia, ja näitä varmasti näkyy myös siellä :-)

      Mummola fiilis! <3

      Poista
  8. Kauniit kukkaset nätissä korissa. Kukat ovat parhautta!

    VastaaPoista
  9. Pelargonia on kyllä yksi lemppari täälläkin, vaikka tuoksu ei olekaan niin hurmaava :'-D
    Kauniisti olet kyllä laittanut omasi esille, niin hyvin sopii tuohon Tinen koriin! <3 :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu on kyllä jotain kamalaa! :-D Kun kasteleekin kukkia, ja koskee niin se haju mikä jää käsiin. Yöks! :-D

      Kiitos paljon Minna! <3

      Poista
  10. Mun pelargoniat ovat vielä varastossa ulkona odottamassa sisälle hakua. Viime kesänä pidin niitä terassilla ulkona, ja olivat kyllä mitä kiitollisempia kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on mukava kuulla :-) Saisin ehkä sitten itsekin hyvällä onnella pidettyä parvekkeella ilona :-)

      Poista
  11. Ihana kori ja kukathan sopivat sinne täydellisesti. Kuinka kauniita kuvia♥

    VastaaPoista
  12. Kauniita kukkakuvia ♥ Sellainen pieni mummolafiilis on niin ihanan lohdullinen, turvallinen ja rauhallinen ilmestys, että kyllä sellainen on tervetullutta jokaisen kotiin :) Minulla on ollut juuri noita pinkkejä ja valkoisia pelargonioita kesäisin ulkona ja tulee kyllä olemaan myös ensi kesänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! <3

      Juuri niin, hyvin kiteytit :-) Se on lämpöä ja turvallisuutta, ja ennenkaikkea kotoisuutta! <3

      Minäkin menen vielä parvekkeelle hakemaan ehdottomasti nuita! :-)

      Poista
  13. Ihania väripilkkuja, kukat <3

    VastaaPoista
  14. Kaunis ovi, aivan ihana! Ja kukkaset myös kauniita :)

    VastaaPoista
  15. Pelargonit on kyllä niin kauniita, ja varsinkin tuossa Tinen korissa! Ihanaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä :-) Ja voin vaan ihmetellä, miksi en ole tätä aikaisemmin ymmärtänyt! :-)

      Poista
  16. Pelargoniat tuo kyllä ihanaa mummola tyyliä, mistä tykkään kovasti :)
    Pitääkin lähteä piakkoin ostaan, niin kauniita on ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani! :-) Nekin ovat sellaisia ihania mummola kukkia todellakin :-) Aivan hurmaavia! :-)

      Poista
  17. Kauniita nuo pelargoniat <3 Tuovat mielen mummolan kuistin jossa ikkunalaudat olivat täynnä noita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin varmasti nuiden kukkien yksi puoli, tuo monelle sen ihanan mummola fiiliksen mieleen :-)

      Poista
  18. Pitäis itsekin mennä kukkakauppaan ostoksille. Tekee mieli taas erilaisia kukkia kotia koristamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti :-) Kesää kohden nyt vaan kukkia kovasti kotiin, sitä itsekin haaveilen, ja hyvällä mallillakin on :-)

      Poista
  19. Olen myös ajatellut että parvekettamme pääsee tänä kesänä koristamaan suloiset ja kauniit pelargoniat. Muistaisin, että muutama kesä sitten niitä jokusen ostin ja onnistuin pitämään ne hyvin hengissä vaikka meilläkin parveke on kesäkuumalla haastava paikka. Ja mummolafiilis on meidän tämän kesän juttu parvekkeella. :) Vähän sinne jo tekstiilejä kirpputorikierrokselta ostin.

    Täällä juttua: http://vinopino1.blogspot.fi/2015/04/mummolafiilista-parvekkeelle.html

    Aurinkoista ja kukkivaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtava kuulla, eli nyt vaan parvekkeellekin näitä ihanuuksia voi hyvällä omalla tunnolla laittaa :-) Kuulostaa todella mahtavalta :-) Kiitos tuosta tiedosta! :-)

      Iloista toukokuuta! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...