keskiviikko 12. elokuuta 2015

Inspiraation aika







Kurkkasin yksi päivä, miltähän mahtaa H&M:n syksy näyttää sisustus puolella. Keväällä kirjoittelinkin kuinka jäin näihin heidän kuviin ihan koukkuun. Näissä kuvissa on itselle todella paljon inspiraation lähdettä. 

Joskus nettikaupoista tilatessa itselle on tullut esiin hiukan entten tentten tunne. Jokin tuote voi yks kaks olla heti huippu mieleinen, mutta kuva voi olla hyvin pieni ja se kenties on kuvattu vaan yksinään. Joskus tuotetta voi olla vaikea hahmotella omaan kotiin, jos jo valmiiksi on rajoilla ostamisen kanssa. 
Tässä on siis yksi syy mm. miksi nämä H&M:n kuvat ovat itselle kovin mieleisiä. Tuote on usein kuvattu jopa parissa eri paikassa, joka antaa ihan uuden näkemyksen asialle / tuotteelle! 

Itsellä on sisustuskärpänen purrut kesän jäljiltä l u j a a , ja muutoksia on edessä. Tällä hetkellä odotellaan kotiin uutta huonekalua, ja toisen kanssa vedän pitkää tikkua että saan valinnan tehtyä. Ihanaa päästä tekemään taas pientä päivitystä! :-) Kun vaan taas vähän vielä malttaisi! :-D 

Kun nämä pari isompaa juttua olen saanut edestä pois, olisi aika katsella piensisusta tarkemmin. Siksi nämä kuvat olivatkin oivaa mietintää myssyyn lisää! Tästä mä tykkään! 

Kaikki kuvat: H&M home

22 kommenttia:

  1. Innolla odotan mikä kaluste teille on saapumassa :) ensimmäistä kertaa koskaan minusta tuntuu että mä en satsaa enää pikkutavaraan, jotenkin ne alko ahdistamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan kanssa kovassa odotuksessa! :-) Tänään piti jo tulla, mutta toimitusaika ei sopinut, eli vielä joutuu odottelemaan ;-) Hih.

      Poista
  2. Melkosia kaunokaisia!
    Mun blogissa on muuten arvonta, joten tervetuloa osallistumaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, olen kyllä taas silmät pyöreänä nuista :-D

      Kiitos vinkistä, täytyy tulla kurkkaamaan! :-)

      Poista
  3. Inspiroivia kuvia! Ihanat värit ja tunnelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kyllä todella inspiroivia :-)

      Poista
  4. Ihania kuvia ja varsinkin tuo toiseksi viimeinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa ihan valtavasti näistä kuvista! :-)

      Poista
  5. Katsoinkin, että sieltä löytyy vaikka mitä kivaa! Itselläni lähti tilaus viime viikolla menemään ja nyt innolla odottelen mm. uusia tyynyjä olkkarin sohvalle :) Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin löytyy, ihan liikaakin :-D Täytyy oikein nyt miettiä että mitä kaikkea laittaa tilaukseen :-D Hih.

      Toivottavasti paketti tulee sinne pian :-) Tälläisiä tilauksia kun ei malttaa odottaa :-)

      Ihanaa päivää Susanna sinnekin! <3

      Poista
  6. Vaikka mitä ihanaa on taas H&M:lla, oi ja voi! Pakko laittaa tilausta menemään (taas), yksi pakettihan tuolla jo odottaa noutoa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää sitten vaan :-) Ihanaa piensisustusta :-) Aivan loistavaa :-) Nyt vaan pakettia hakemaan :-D

      Poista
  7. Oij, mitäköhän kivaa olet teille tilannut? Odotan innolla! :) Minäkin tilasin viime viikolla paketin Homesta, saapuisipa se jo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meinaa malttaa millään, tänään tosiaan piti tulla mutta toimitus aika ei sopinut. Joten odotus vielä jatkuu :-D

      Ihanaa, toivottavasti saat paketin pian :-)

      Poista
  8. Ooh mitähän kivaa teille on tulossa! :)
    Syksy saa kyllä sisustusvimman valloilleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni hetki täytyy vielä malttaa :-) Mutta eihän tälläinen hätähousu meinaa malttaa :-D

      Niin saa, olen samaa mieltä. Ideoita on vaikka ja kuinka :-D

      Poista
  9. Mitäköhän ihanuuksia teille on tulossa... :) Itse aattelin tilata H&M:ltä ainakin muutaman kynttilän, niitä kun ei ole koskaan liikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä jännityksellä odotetaan, ja odottavan aikahan on pitkä! :-D

      Kynttilöitä ei tosiaan koskaan ole liikaa! :-)

      Poista
  10. Ihania juttuja kuvat pullollaan! Mä olen aina tykännyt H&M:n tuotteista, osuu ja uppoaa joka kerta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, todella kauniita juttuja sieltä löytyy a i n a ! :-) <3

      Poista
  11. Aivan ihania inspiraatiokuvia!!! ♥ ♥ Mutta jotenkin tosi synkät sävyt on tulossa syksylle. Mutta ehdottomasti on kurkittava HM sivuille, sieltä löytyy aina rutkasti ihanuuksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on todellakin kovasti inspistä! <3 Tykkään valtavasti! :-)

      Täytyy itsekin ajan kanssa kurkkia uudelleen ja tilausta lähtee... :-) Hih.

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...