maanantai 24. elokuuta 2015

Kaksin ♡



Tässä on arjessa pakerrettu reilu pari viikkoa jo. Itsestä tosin tuntuu että olisi pidempikin aika lomasta ;-) Nopeasti tähän arjen kelkkaan on menty mukaan, ja kohti syksyä, huippua! 

Nyt kuitenkin pieni paluu loman viimeiselle viikolle, ja ihan viimeisiin päiviin itseasiassa. 







Loman toisiksi viimeinen päivä vietettiin Lintsillä, kauniissa auringonpaisteessa. 
Kesä ei kyllä ole kesä ilman huvipuiston iloista tunnelmaa. Vaikka itse en pysty monissakaan laitteissa käymään, niin tykkään ylikaiken tuosta iloisesta tunnelmasta joka huvipuistoissa vallitsee. Kaikkialla näkee iloisia, ja nauravia ihmisiä. Ilo on tarttuvaa! :-) 

Omaa menoani hidasti hiukan kova flunssa, joka kiusaili loman vimeiset päivät, mutta sisukkaasti silti nautin tunnelmasta, lomasta, ja kahdenkeskisestä ajasta. 







Tässä kesälomassa painotettiinkin kovasti yhteistä aikaa. Reilut kolme vuotta on kulunut, ja nyt oli ensimmäinen yhteinen kesäloma. Tällä osasi antaa arvoa. 
Kyllä näinä viimeisinä päivinä, sille tahtoi entisestään antaa oman ison arvonsa. <3

Lintsille meno ihan kaksin, olikin molemmille todella mieleinen juttu. Mikäs siinä oli kaunista päivää vietellessä :-) ( Sen flunssan olisin vaan voinut jättää sivuun.... ) 






Kesä oli vihdoin tullut, jäädäkseen. Oli todella suuri ilo nauttia ihanista auringonsäteistä ja taltioida niitä talven varalle. Oltiin heti aamusta liikkeellä, mutta päivä hujahti yhdessä vilahduksessa. Muru ehti kiertää monen monta laitetta, ja maailmanpyörä oli varmasti paras yhteinen juttu!  Aivan ihana yhteinen huvipuistopäivä alkoi kääntyä illan puolelle, ja koti kutsui. 

Tästä reissusta jäi monet hauskat, ja ihanat muistot meille. :-) 




Menossa mukana: Lintsi.

8 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa teidän yhteinen, kahdenkeskinen päivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat muistot tästä päivästä! :-) <3

      Poista
  2. Mulla on Linsti vielä käymättä tälle kesälle. Vieläköhän ehtisi?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ehtii vielä :-) Ihana siellä fiilistellä tässä loppukesässäkin :-)

      Poista
  3. Ihanan värikkäitä kuvia :))! Siis oikeita namupaloja!

    VastaaPoista
  4. Ihanan kuuloinen teidän päivä! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä päivästä on ihanat muistot! :-) <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...