sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Pitkospuilla



Ihan viimeisenä lomapäivänä pakattiin eväät reppuun, ja lähdettiin kohti Lammassaaren pitkospuita. Paikka jota olen ihaillut blogeissa // kuullut pelkkää hyvää. Pitihän tämä kokea myös itse. Ja mikäs sen ihanampaa kun kevät aurinko paistaa liki pilvettömältä taivaalta, eväät ovat repussa ja ihana seura mukana retkellä! <3 






Tätä retkeä oli ehditty suunnitella muutama kerta aikaisemminkin, mutta aina olivat suunnitelmat muuttuneet. Joten, odotettu retki oli kyseessä! :-) 

Paikka oli kaikkien odotusten arvoinen! Pitkospuilla kävely kauniissa kevät-talvisessa ilmassa ja lintujen laulaessa, sanoja ei tarvita! :-) Love it! 






Korkeiden heinien keskellä meni pitkät pitkospuut, jotenkin aivan hurmaava näky! Vaikka luonto ei ole tällä hetkellä kauneimmillaan, niin tuo näky kyllä hurmasi minut! Ihastelin aurinkolasien läpi tuota kauneutta, ja kameralle tarttui ( yllätys yllätys ) monta monta muistoa retkestä. 




Perillä kivuttiin lintutorniin, ja kaivettiin eväät esille. Ihana hiljaisuus ympärillä, vain luonnon ääniä. Välillä tälläinen tekee vaan enemmän kun hyvää! 

Kuuma kaakao, sämpylät ja kuuma makkara maistui retkellä oikein hyvältä! Jälkkäriä ei enään jaksanut, mutta suklaa herkku maistui sitten kotona myöhemmin! 

Tänne täytyy myös päästä ehdottomasti kesällä ihastelemaan uudelleen! 


18 kommenttia:

  1. Tuo Lammassaari on ihana paikka, meilläkin suunnitelmissa poiketa kesällä uudelleen. :) Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä varmasti myös aivan omiaan :-) Todellakin pakko päästä uudelleen! :-)

      Kiito Jenni, ja alkuviikon iloa! :-) <3

      Poista
  2. Kauniita kuvia. Oi, taas yksi kohde lisää jonne olisi kiva päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-)

      Tuo oli kyllä sellainen viehätys, joka jäi kovasti mieleen :-)

      Poista
  3. Ooh mitä kuvia ja kevät niin mielessä <3

    Ihana, että olette saaneet viettää ulkona aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! <3

      Ulkona vietetty aika mm. retkeillen on kyllä niin huippua! :-)

      Poista
  4. Ihana retkipäivä kauniissa maisemissa <3 Tuollaisia retkiä tulisi ehdottomasti tehdä useammin, ovat kyllä niin ihania <3 Mukavaa iltaa ja alkavaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkinensa niin onnistunut päivä! :-) <3 Jäi ihana muisto talvilomasta <3

      Olet ihan oikeassa, useammin tuollaisia pitäisi tehdä. Ovat kuitenkin niin rentouttavia :-)

      Iloa sinullekin uuteen viikkoon! :-) <3

      Poista
  5. Kerrassaan upeat pitkospuut ja kauniita valokuvia.

    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! :-)

      Mukavaa keväistä viikkoa! :-)

      Poista
  6. Aivan ihana retkipaikka <3 Ulkoilu luonnon keskellä on voimauttavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä vielä odotettua ihanampi paikka :-) Uutta retkeä vaan suunnittelemaan :-)

      Tuo kirjoittamasi on niin totta, se antaa kovasti voimia :-)

      Poista
  7. Kauniita kuvia! Näyttää kyllä ihanalta retkikohteelta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-)

      Tuolla viihtyi kyllä niin hyvin, ihastelua ja huokailua :-) Hih.

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...