maanantai 29. elokuuta 2016

Pientä pintaremonttia



No nyt vihdoin päästään kurkistamaan minkälaista jälkeä saatiin, kun loman viimeisellä viikolla tehtiin pientä pintaremonttia

Tässä postauksessa jo hiukan kurkattiin millaista jälkeä tuli, ja nyt sitten laajempia kuvia tiedossa, sekä hiukan lisä infoa maalauksesta.  





Maalauksen kohteena oli siis tuo väliseinä keittiön // eteisen ja olohuoneen välillä. Ja kuten aikaisemmin kirjoitinkin, tätä projekti tosiaan antoi odottaa sellaisen pari vuotta ennen kun tuli valmista. ;-) 
Mutta, joskus hyvää kannattaa odottaa ja laittaa asia hautumaan. Veikkaan nimittäin, että pari vuotta sitten olisi seinä maalattu aivan toisella tavalla. 

Maalina käytettiin siis nyt ikävä kyllä markkinoilta jo poistunutta Country French maalia, joka soveltuu niin seinäpinnoille kuin huonekaluille. 

Maali oli pakattu kauniiseen sekä ekologiseen pahvipakkaukseen, jossa se oli jauheena. Jauhe sekoitettiin 6dl:n vettä, ja odoteltiin tovi, ja sitten ei kun maalaamaan! 

Keskelle seinää laitettiin maalarin teipit kuvioksi, ja tämä tehtiin pienellä varauksella, jos ei miellytä niin maalataan päälle. 
Mutta, kaikkea muuta, tähän ollaan enemmän kun tyytyväisiä! 

Maali kuivui myös ennätys nopeaa, joten koko homma oli nopeammin tehty kuin mitä oltiin ajateltu. 




Seinästä tuli todella mieleinen molempien mielestä, ja kerran jos toisenkin on maalausta ehditty ihastella. Olkkarissa sohva on kääntynyt toisinpäin, ja suoraa sohvalta katsoen näkeekin nyt tämän seinän. 

Keskellä seinää oli ennen kello, ja Brukan harmaa postilaatikko. Kellolle ei seinällä ole kuvion vuoksi paikkaa enää, mutta postilaatikolle hyvinkin. Laatikko lähti kiertoon, ja tilalle tuli Tine K:n ihana postikori. Rouheaa seinää pehmentää mukavasti tuo uutukainen kori ihastus. 

Keväällä laitettu pieni hylly on nyt myös omiaan paikallaan, ja sopii myös seinän kanssa todella hyvin. 

Ainoa mikä nyt hiukan mietityttää on keittiönpöydän valaisin... tykkään valtavasti valaisimesta ( ja vastahan sekin on laitettu ), mutta seinän maalauksen myötä kaipaisin sitä toista ihastustani, nimittäin Hektar-valaisinta. Kahden vaiheilla siis ollaan! :-)

16 kommenttia:

  1. Seinä on nyt todella kiva ja eläväpintainen! Ja tuo kuviointi on todella hauska idea ja mainio yksityiskohta! Well done!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Jenna! <3

      Kuvio oli ihan huippu juttu tähän, paljon puuttuisi ilman sitä :-)

      Poista
  2. Ai vitsi toi on kiva!! Ihana pinta ja niiiin tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! <3

      Ollaan tosi tyytyväisiä :-)

      Poista
  3. Kaunis harmaa, tuo kivasti kontrastia! Kylläpä olisikin kiva ryhtyä maalauspuuhiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! :-)

      Juuri niin, muutti niin kummasti tilan ilmettä :-)

      Poista
  4. Kauniin värinen, muut sisustustarvikkeet ovat ihania.

    VastaaPoista
  5. Oi että, tuosta tuli todella kiva ja ihanan eläväpintainen! <3 Kyllä tässä nyt vain maalausinto itselläkin nostaa väkisin päätään... :D Mukavaa sadeiltaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3

      Ollaan todella tyytyväisiä :-) Tästä tuli niin mieleinen, ja antaa ihan uudenlaista ilmettä ja kontrastia :-)

      Nyt vaan ilman muuta alat toteuttaan suunnitelmaasi! :-)

      Kiitos, ja mukavaa iltaa! <3

      Poista
  6. Kivan näköinen seinä <3 Ihanaa piristystä ja kontrastia tuo toi harmaa seinä. Tykkään kovasti myös valaisimesta ja tuosta TineK:n korista <3 Tunnelmallista sadeiltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :-) <3

      Tuo oli kyllä oiva veto, että vihdoin ryhdyttiin maalaus puuhiin :-)

      Tine K:n kori on tosi mieleinen, ja sopii nyt tuohon seinälle niin hyvin :-)

      Kiitos Janina ja iloista iltaa! <3

      Poista
  7. Hieno muutos, sävy näyttää kauniilta!

    VastaaPoista
  8. Harmaa seinä on kyllä upea ja niin kaunis tausta <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...