keskiviikko 17. elokuuta 2016

Syksyn väri?



Huomenet kaikille sinne ruudun toiselle puolen! 

Täällä on aikainen herätys aamuvuoroon, mutta huomena sen sijaan on yhden vapaapäivän aika. Joten kyllähän tämä päivä tästä saadaan hyvin pakettiin. 




Sadetta on riittänyt viime päivinä, ja ajatus karkaa syksyyn enemmän ja enemmän. 
Itselleni ehdottoman tärkeimpään vuodenaikaan <3 

Kesän sisustustauon jälkeen kotia on mukava alkaa laittamaan syyskuntoon, ja jokin "pesänrakennus" alkaa aina näin alkusyksystä. Hiljalleen, pala palalta kotiin alkaa rakentua syksyisempi tunnelma, tätä on niin mukava tehdä rauhaksiin. 




Syksyn väriksi on usein valikoitunut tumman keltainen, ja nytkin se on mielessä käynyt useamman kerran. Mukavaa vaihtelua, ja ihanan pirtsakka! 

Kesästä on kuitenkin jäänyt vaaleanpunainen kausi päälle, ja vaaleanpunainen on lähtenyt aavistuksen tummenemaan, roosaan // kanervaan. Tällä hetkellä siis tuntuukin, että tällä mennään nyt ainakin toistaiseksi. Oiva vaihtoehto keltaiselle. 




Askossa yksi päivä piipahtaessa, en päässyt näiden valojen yli millään. Monta kertaa piti käydä katsomassa, ja lopulta ne tarttui koriin mukaan. Tässä vain vahvistui värivalinta. 

Valot eivät kuitenkaan tuohon koriin tullut jäädäkseen, vaan niille on suunniteltu oma paikkansa. Kunhan kokeilin, ja kuinka veikeät ne olivatkaan pimeässä illalla tuossa korissa lattialla! Sen puolesta voisivat toki ollakin jäädäkseenkin tuossa paikallaan. 

Näkyykö teillä syksy jo kotona?

28 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisia kuvia <3

    VastaaPoista
  2. Syksy on jo hiipinyt kotiin ja parvekkeelle myös. Mukavaa vaihtelua :) Pallovalotkin ilmestyivät viikonloppuna sisustustikkaille roikkumaan. Ruskeaa väriä löytyy normaalia enemmän näin syksyn alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! :-) Tämä aika on niin ihanaa, kun saa alkaa laittamaan kotia ja rakentamaan talven varalle pesää :-)

      Pallovalot on niin ihanat! <3

      Poista
  3. Kauniit valot <3 Meillä on vielä kesä :) Toki villasukat on vedetty jalkaan ja kynttiläkausi on startannut oikein kunnolla viileiden sadepäivien myötä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! <3

      Nuo sadepäivät saivat kyllä syystunnelmat nousemaan urakalla! :-) Villasukat on niin ihana vetää jalkaan iltaisin :-) Ja kynttilät ovat täälläkin palaneet useampana iltana :-)

      Poista
  4. Kivat noi valot, saman tyylisiä oon itsekkin katsonut, en vielä ostanut.
    Syksyä olen suunnitellut, mutten vielä ole mitään laittanut. Sohville tilasin uudet tyynynpäälliset Riviera Maisonista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo olivat nyt Askossa alennuksessa, ja en voinut siten vastustaa :-) Mukavan erilaiset :-)

      Suunnitelmat kuulostaa hyvältä :-)

      Poista
  5. Pallovalot on kyllä ihanat, sellaiset ostoslistalla täälläkin. Muuten ei syksyä ole vielä isommin tullut, vähän tunnelmavaloja sinne tänne. Sävyillä mennään maanläheisillä pellavalla ja todella tummalla sinisellä. Ehkä ;)

    https://lillatirlittan.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallovalot ovat iki suosikki, väriä on mukava vaihtaa vuodenaikojen mukaan :-) Muuten saavat roikkua ympäri vuoden :-)

      Pellava houkuttaa täälläkin enemmän ja enemmän :-)

      Poista
  6. Ihana idea valot korissakin. Teillä kaunista! Syksyfiiliksissä täälläkin ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kaisa! <3

      Syysfiilikset on niin ihania! :-)

      Poista
  7. Pallovaloja olen pitänyt päällä jo meilläkin. Terassilla on ollut koko kesän myös katossa roikkuva valosetti, jotka menevät ympäri vuoden. Ostin viime keväänä House Doctorin lamput, ja ne ovat myös ihan sisustuselementtinä kivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallovalot ovat ehdoton suosikki :-) Ne täälläkin ympärivuoden roikkuu, väri vain hiukan vaihtuu :-)

      House Doctorin lamput ovat myös ihanat, täältä löytyy vastaavat ja on myös todella suosikki :-)

      Poista
  8. Voi ihanaa sisustusinspoa syksyä varten <3

    http://lauraheinikki.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, mukava jos sait inspistä! :-)

      Poista
  9. Ihanat valot olet löytänyt <3 Täällä sytytin tänään ensimmäistä kertaa tälle kaudelle valot pallovaloihin :) Suunnittelin myös josko ottaisin harmaan lampaantaljan esille keittiösohvalle, mutta jos nyt ei kuitenkaan ihan vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo olivat kyllä kivat, ja mukavaa vaihtelua :-)

      Pallovalot tuovat ihanaa tunnelmaa iltoihin, jotka on olleet jo aika pimeitä :-)

      Täälläkin hetki odotellaan taljojen kanssa :-)

      Poista
  10. Kauniita ja lämmintunnelmaisia kuvia <3

    VastaaPoista
  11. Tosi kauniit valot, sopivat hyvin tuohon koppaan.

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia <3 Saas nähä mitä kaikkea sitä itse keksii syksyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! :-) <3

      Nyt vaan kaikki ideat kehiin :-) Ihanaa aikaa sisustaa :-)

      Poista
  13. Ihana syksyinen fiilis jo kuvissa <3 Täällä ei enään ole fiilistä laittaa kotia, kun on myynnissä. Katsotaan sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3

      Onnea kodin myymiselle ja tsemppiä uusiin kuvioihin! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...