perjantai 8. joulukuuta 2017

Kahdeksas luukku





Kahdeksas luukku <3

Tänään ollaan jälleen pienissä DIY-puuhissa perjantain, että viikonlopun kunniaksi. 

Eucalyptus-kransseja on näkynyt todella monessa blogissa, instassa sekä sisustuslehdissä loppuvuotta kohden mentäessä. 
Ei ole kauaa kun kirjoitinkin, että tuosta hurmaavan tuoksuisesta kasvista on tullut itselle aivan lemppari ja lähes kokoaika oksia löytyy nykyään maljakosta. 

Joten kun nämä kaksi asiaa yhdistää, niin en voinut olla tarttumatta myös tähän nopeaan pieneen puuhaan. 
Sinellistä löytyi erikokoisia metallirenkaita, ja itse valitsin kohtuu pienen näin alkuun koska en voinut tietää kuinka tämä hyppysissäni tulee onnistumaan lopulta. Kauppareissulta mukaan tuoreita eucalyptus oksia, ja sitten vaan kotona hommiin. 

Ensin tuntui että kädet ei kertakaikkisesti riitä, että kolmannelle kädelle olisi ollut ehdottomasti tarvetta kun rautalangan ja oksan kanssa käänteli. Mutta kun alkuun pääsi niin kranssi olikin nopeasti valmis! Ja oi, olen kyllä varsin tyytyväinen tähän ( ensimmäiseen ) tekeleeseeni. 

Ainoa mitä mietin, että olisiko pitänyt tehdä hiukan runsaampi, mutta sen verran tästä kun innostuinkin niin voipi olla että näitä syntyy vielä lisääkin :) 

** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** **

Ensimmäinen kalenterin arvonta on päättynyt, SUURI kiitos kaikille osallistuneille! <3 
Teitä oli valtava joukko! Oli mukava lueskella mitkä paketeista olivat mieluisimpia! 

Random.org toimi apuna arvonnassa, ja voitto osui numerolle 3, Jenni! ONNEA! <3
Laitatko kolme suosikki paketti tietoa, niin palkinto pääsee matkaan! :) 

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana kranssi 😍

    VastaaPoista
  2. Ihana kranssi. Itse myös suunnittelin kranssin tekemistä myös sisälle ja samalla systeemillä kuin sinäkin. Ehkä vielä toteutankin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Tässä on vielä hyvin aikaa, ehtii :) Ja tuo menee oivasti myös talvisesta koristeesta :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...