keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Talven ihmemaa ja terveisiä



Terveisiä täältä mökiltä, lumen ja hankien keskeltä! 

Perjantai iltana saavuimme mökille joulun viettoon, ja tiedossa oli että lunta olisi jo valmiiksi, mutta tottahan se ihanaa on jos jouluna on lunta runsaasti joten lauantain lumipyry oli tähän päälle oikein tervetullut! 

Lauantaina teimme viimeiset hankinnat jouluksi kaupungilla, ja jälleen hämärän tullen saavuttiin takaisin mökille, läpi lumisen ihmemaan! Itsellä oli olo kuin lapsella, niin suuresti iloitsin että saimme kun saimmekin valkoisen joulun. 

Aatto vietettiin mökillä, ja saimme päivällä vanhempani kanssamme syömään ja haudalla käymään. Tärkeä hetki. <3
Aattoilta meillä meni leppoisasti saunoen, takkatulesta nauttien, lahjoja availlen ja herkutellen.

Joulupäivää vietettiin myös keskenämme ja illaksi ajelimme rakkaiden ystävien luokse. Takaisin tulo matka olikin hiukan kieli keskellä suuta, sen verran hurja keli oli mutta päästiin turvallisesti perille! 

Tapaninpäivää vietettiin perheen kesken vanhemmillani, ja yksi kohokohta oli vanhojen kaitafilmien katselu! 70 ja 80-luku, voi sitä retroa ja elämää! Siinä sai nauraa porukalla! 

Vielä olemme mökillä, mutta josko sitten huomenissa suuntaamme takaisin koti suunnille. Vaikka ei täältä lumen keskeltä malttaisi millään lähteä... 

Jälleen voisin todeta saman kun monena vuonna: joulu meni aivan liian nopeasti ohitse. Onneksi siitä on rakkaita ja tärkeitä muistoja sydän täynnä, ja vielä on aikaa tunnelmoida tästä ajasta! <3





12 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin ihanalle teidän joulunne <3 ja voi miten ihanat lumiset maisemat. Täällä vihreä nurmikko ja vesisadetta tänäänkin. Mukavia välipäiviä ja kohti uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulusta on kyllä todella kauniit ja kultaiset muistot, hieman erilainen aikaisempiin, mutta juuri niin ihana! <3

      Toivottavasti siellä voidaan paremmin ja pääsette iloisissa merkeissä vastaanottamaan uuden vuoden <3

      Poista
  2. Oi, miten ihanan lumista siellä teillä. Ja, joulunne kuulostaa oikein mukavalta!
    Mukavia välipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta tottavie tuli tosi reippaasti ennen joulua, ja sitten joulupäivänä! :) Onneksi. Nyt tuntuu hassulta kun koti suunnilla ei ole ollenkaan!

      Kiitos, ja iloista vuodenvaihdetta! :)

      Poista
  3. Niin meni meilläkin joulu nopsaan. Vielä saamme jatkaa uutena vuotena, keskimmäinen poika perheineen tulee meille. Tässä pidän huilaustaukoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein mukavalta! :) Iloista vuodenvaihdetta! :)

      Poista
  4. Nopeasti ne Joulun pyhät menivät kotosalla. Täällä ei kyllä ollut lumesta tietoakaan, voi teitä onnekkaita, kun saitte valkoisen Joulun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen joulu oli kyllä niin toivottu, ja vaikka siihen ei millään meinannut uskoa niin onneksi toteutui. :) Nyt on koti suunnilla hassu olla kun ehti tottua valkoiseen maahan! :)

      Iloista uutta vuotta! :)

      Poista
  5. Aaton aaton lumimyräkkä aiheutti paljon harmia liikenteeseen. Itse en ainakaan myräkästä ollut kovinkaan iloinen, vaikka saimmekin kaivattua lunta jouluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli totta, liikenteessä on niin varovaisia oltava nuilla keleillä. Meillä oli myös jännittävä paluumatka, kieli keskellä suuta joulupäivänä kun teitä ei oltu aurattu ollenkaan ja lunta tuli ja tuli...

      Poista
  6. Ihana tosiaan kun tänä vuonna saatiin valkoinen joulua <3 Niin kaunis tuo eka kuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan, se oli vähän kun "yksi lahja", niin toivottu! :)

      Kiitos ja iloista uutta vuotta! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...