Yhdeksäs luukku <3
Meillä on jo joulukuusi! Tai no, paremminkin "joulukuusi", tai joulupuu! Olen aivan hyper innoissaan tästä keskisuuresta joulupuustamme, ja olisin instan puolelle halunnut jo laittaa enemmänkin kuvia, mutta sisulla olen sinnitellyt tänne asti jotta ensin saan blogin puolelle ;) Pientä vilautusta en tosin pystynyt oleen laittamatta!
Tässä vuosien varrella meillä on nähty varmasti joka joulu erilainen versio kuusesta. On ollut pientä ja isoa sekä muovikuusta. Niin se mieli muuttuu aina vuoden mittaan, ja peräkkäin ei ole tainnut samanlaista olla koskaan.
Varmaan jo pari vuotta sitten jossakin netissä tuli vastaan iso sypressi joka oli koristeltu todella kauniisti, ja jo silloin ajattelin että tuollaisen minäkin haluan ehdottomasti! Idea kuitenkin taisi olla unholassa viime vuonna, koska sellaista ei tullut meille, mutta tänä vuonna idea tuli uudestaan mieleen ja olin enemmän kun varma päätöksestä.
Niimpä yhtenä päivänä kauppareissulla suunnattiin myös Plantageniin hakemaan tätä joulupuutamme. Ajatuksissa oli tosiaan iso Sypressi, jotta se olisi pehmeä. Kuitenkin vaikka valikoima oli kohtuu suuri, ja kokoja riitti, niin haluamme kokoiset olivat vähän sinne sun tänne hapsuisia, ja mielessä oli tuollainen suora ja sievä ;) Joten, suunnitelma b käyttöön ja mukaan tarttui tuo Kiinankataja, joka ei siis muuten Sypressistä eroa muutakun että se ei ole pehmeä vaan hiukan pistelevä.
Mutta, eipä tuota nyt tarvitse sen koommin kosketella kun koristeet on saatu laitettua, että eipä se haittaa oli pistelevä tai ei!
Vähemmän on enemmän koristeissa tänä(kin) vuonna, ja niimpä valosarja ja muutamat puiset sarvipäät saavat riittää.
Olin kyllä ostanut suloisia pieniä hopeita ja vaaleita palloja, mutta karvatassut ovat sen verran innostuneita niistä, joten on parempi jättää ne laittamatta. Saisivat nimittäin kovaa kyytiä!
Olen kyllä ollut ihan super tyytyväinen tähän hankintaan, ja jaksaisin uskoa että tälläinen joulupuu ei jää viimeiseksi meillä! :)
IHANAA LAUANTAITA! <3
Onpa kivan näköinen! Ei sitä tosiaan aina tartte kuusta joulupuuksi hommata :)
VastaaPoistaKiitos! :) Niimpä, tälläiset on mukavaa vaihtelua, ja tottakai niin että itse on tyytyväinen :) Onhan kuusi aina kuusi, mutta nyt tämä miellyttää suuresti ja menee kuitenkin pienempään tilaan ja kestääkin hyvin :)
PoistaONpas se söpö :)
VastaaPoistaKiitos paljon, eikö vaan! :)
PoistaVoi miten kaunis joulupuu siellä on <3
VastaaPoistaIhanaa jouluista viikonloppua sinulle!
Kiitos Sari, tuosta kyllä tykätään kovasti! <3
PoistaKuten myös sinne pohjoisemmaksi iloista viikonloppua! :)
Kaunis joulupuu <3 Kovin haikailen ison joulukuusen perään, mutta ei taida mahtua mihinkään. :)Ainakin huonekuusi on tuomassa vihreää Joulun aikana. Hyvää viikonloppua! :)
VastaaPoistaKiitos kiitos! <3
PoistaSepä se on, kuusi vie kuitenkin ison tilan, ja itseasiassa en tiedä mihin se olisi tullut laitettua itsekään. :) Tuo menee pieneen tilaan ja on silti näyttävä! :)
Mukavaa viikonloppua! :)
Ihana joulupuu ja kauniit koristeet!
VastaaPoistaMeillä miehet hakevat perinteisesti kuusen itse perikunnan metsästä ja kuusi tuodaan aatonaattona sisälle.
Ihanaa viikonloppua sinulle! <3
Kaunis kiitos! <3
PoistaIhana perinne kuusella :) Aika kuluu nopsaan, ja pian sinnekin saa kuusen tuoksua kotiin :)
Samoin sinulle! <3
Todella kaunis tuo jouluinen pikkusypressi - ja pienet, suloiset porotkin siellä kirmailevat. ♥
VastaaPoistaAloitin juuri blogisi lukijana (Lisäsin sinut https://merikaislatuulessa.blogspot.fi/ blogilistalle, jotta varmasti näen kaikki juttusi!)
Kiitos paljon kommentista! <3 Tuo oli // on kyllä nyt just aivan tosi mieleinen joulupuu :)
PoistaTervetuloa blogini matkaan, mukava että löysit tänne :)
Kaunis joulupuu teillä <3 Tänään juuri keskustelimme miehen kanssa että kohtahan se joulukuusi täytyy hankkia. Itse olen aina niin tarkka sen suhteen joten joka vuosi siinä on sama valinnan vaikeus :)
VastaaPoistaKaunis kiitos! <3
PoistaKyllä tämä aika tässä niin sulahtaa nopeasti, että oikeidenkin kuusien aika on hyvin pian :) Toivottavasti teille löytyy kaunis joulukuusi, ja varmasti löytyykin :)