keskiviikko 2. lokakuuta 2024

Syys-siivousta ja Unikko laatikot

 


Syysloma kolkuttelee jo ihan nurkan takana. Tai jos ihan tarkkoja ollaan niin itselläni se alkoi jo yllättäen eilen kun otin muutaman ylimääräisen vapaan tälle viikolle. Kirjoittelen myöhemmin tarkemmin tästä yllättävästä käänteestä. Koska elämä on... 

Lomallehan ainakin meillä pukkaa usein jonkin näköistä siivous // järjestely projektia. Kesälomalla saatiin hyvään malliin varaston siivous, mutta laatikoita olisi hyvä käydä vielä tarkemmin läpi ja sitten lopuksi sellainen loppusilaus puuttuu vielä. 

Haaveissa nimittäin olisi, että vaikka kyseessä onkin varasto, niin että se olisi kuitenkin sellainen tosi siisti ja oikeasti tietäisi heti missä on mitäkin. Ei tulisi joka kerta huokausta kun miettii että mistähän mitäkin alkaa etsimään! 

Meillä on ihan fiksun ja hyvän kokoinen varasto, mutta mm. kolme polkypyörää ja kahdet autonrenkaat vievät aika ison osan ja siksi suuremmalla syyllä haluankin että sitten ne kaikki tavarat olisi mukavasti siellä järjestyksessä. 



No, katsotaan jääkö tämä varaston siivous myöhäisemmäksi koska sisälläkin riittää nyt järjestettävää. 

Portaiden alusta on hyvää säilytystilaa meillä, mutta se pitää vaan osata käyttää fiksusti jotta siitä hyötyy ja että sitä olisi käytännöllistä käyttää myös. 

Lomalle onkin siis ajatusta laittaa se paikka kuntoon ja lisäksi pitäisi käydä läpi kummankin vaatekaappeja. Luulen, että näissä siis on ihan tarpeeksi tälle vuoden odotetuimmalle lomalle tekemistä. 

No mutta! Aina ei toki ole intoa ryhtyä ja se toki vaatii myös sen oman fiiliksen että n y t hommaan voi tarttua jotta se sitten tuntuu mukavalta ja hommasta tuleekin jotain. 

Nyt voin sanoa että sitä intoa on! Nimittäin: bongasin ihanalta @koti_tunnetila insta tililtä viime viikolla niin mahtavan vinkin että oksat pois! Eikä varmaan yllätä, että vinkki on Marimekko aiheinen ja kyseessä siis nuo kuvissa vilahtavat Unikko säilytyslaatikot. 

I H A N A T ! 

Itselläni kyllä jokseenkin harvakseltaan menee yhtään mikään Marimekko juttu ohi, mutta tästä ei ollut kyllä mitään tietoa. Ja ovat vielä olleet ilmeisen suositut, koska olivat loppuun myydyt ilmeisemmin lähes kaikkialta s-kaupoista mm. 

Googlettelin tietenkin innoissani nämä nähtyäni ja omat sain kun sainkin tilattua Suomalaisesta Kirjakaupasta. 

Näitä löytyy ( jos siis saatavilla ) niin myös musta valkoisena. 



Jaksankin uskoa, että aika monen Marimekko fanin järjestely into lisääntyy näiden laatikoiden myötä! 

Innoissani tilatessa en edes katsonut minkä kokoisia laatikot ovat, mutta siis tiedoksi, että ovat aavituksen pienempiä kun "normaalisti" tälläiset pahviset säilytyslaatikot. Itse kuitenkin pidän tästä koosta ja uskon että tämä on meille juuri sopiva meidän tarkoituksiin. 

Eipä sillä - nämähän ovat niin ihanat että kyllä näitä mielellään pitää myös ihan näin esillä eikä näitä mihinkään piilottaa tarvitsisi! 

Oletko sinä bongannut jo nämä laatikot? :) 


Mukavaa keskiviikkoa kaikille! <3 


P.S. Vaahteran lehtiä tuli haettua yhteen DIY- projektiin. Jos vaan onnistuu niin syys aiheinen vinkki siis tulossa pian! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...