tiistai 21. toukokuuta 2013

Jäätelöä partsilla sekä arvonnan voittajat :-)

Sunnuntaina oli kerrassaan ihana sää! :-) Aivan ihana kesä helteinen päivä, voi kuinka tätä lämpöä on odotettu, mahtavuutta. Kotonakin toki näiden lämpimien päivien myötä tarkenee paremmin kun hyvin mutta.. .. se on pientä, nautitaan kaikista ihanista auringon säteistä tosissaan, viime kesänä sitä ei liioin saatu. 

Aamulla sunnuntaina kun oli vielä hiukan sää vielä pilvessä aloiteltiin murun kanssa suur siivousta. Kyllä se kiitos lopussa seisoi kun koti oli ihanan puhdas :-) 

Alku illasta lähdettiin hiukan kävelemään ja nauttimaan tuosta ihanasta auringosta. Tarkoitus oli hakea kioskilta jäätelöä ja mennä istuskelemaan puistoon, mutta kaikki ei aina mene ihan kun Strömsössä. Ensimmäisellä kioskilla oli todella huono valikoima joten suunnattiin toiselle kioskille, kun sinne päästiin niin huomattiin että kyseinen kioski on lopetettu :-D Joten meillä jäi sitten sen reissun jäätelöt saamati. Nautittiin vielä hetki auringosta ja suunnattiin kotiin ja kotona sitten pakkasesta tein meille hyvät jäätelö annokset ja mentiin parvekkeelle jäätelölle! :-) Kävipä se näinkin.






Mustikoita löytyy vielä pakkasesta, kiitos tästä kuuluu meidän molempien äideille, hyvin maistuu :-) Vielä kun hetken jaksaa odottaa niin saa piirakkaan sekä jäätelön päälle tuoreita mustikoita. Kerrassaan nam! 
Kyllä se kesä on vaan ihanaa aikaa!


Mutta, jospa sitten mennään kohti arvontaa, eikös vain?! 


Kiitos vielä suuresti kaikille Villa31 arvontaan osallistuneille, teitä oli huima määrä! :-) 

Arpoja tuli kaiken kaikkiaan 143 kappaletta! Kolme onnellista nimeä random.org arpoi.

Tässä ne nyt tulee:

Numero 48 Emilia

Numero 62 Ella Kristiina

sekä

Numero 76 Lovviisa


ONNEA TEILLE KAIKILLE! ♥









Laitatteko sähköpostia osoitteeseen stellavanilja@gmail.com niin ilmoittelen tiedot ihanaan Villa31 kauppaan ja saadaan palkinnot matkaan :-)



IHANAA PÄIVÄÄ! :-)



33 kommenttia:

  1. Herkullinen annos! Kyllä tuo itse tehty ja vielä omalla parvekkeella nautittuna on vaan niin hyvää :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätelö on niin herkkua :-) Ja ihan totta kirjoitit, kyllä tuo sitten omalla partsilla maistui, vaikka suunnitelmat muuttuikin :-)

      Poista
  2. Herkullisten kuviesi myötä onnittelut voittajille!

    VastaaPoista
  3. Toi on just ärsyttävää, kun lähtee asiakseen nautiskelemaan säästä ja herkuista niin sitten niitä ei löydykään. Oletpa tehnyt mahtavat herkut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sanoppa muuta :-) Onneksi loppu hyvin ja kaikki hyvin, kivaa partsillakin oli vaikka puistossa myös olisi maistunut jäätelö :-)

      Poista
  4. Nam, mitkä jätskiannokset! Onnea voittajille ja aurinkoista päivää sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! :-) Kyllä maistui, kesän herkku :-)

      Samoin! <3

      Poista
  5. ihanan näköisiä jätski annoksia. sie se jaksat :) onnea vielä kaikille voittajillekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Kova olenkin touhuaan :-) Tuhat rautaa tulessa :-)

      Poista
  6. Voi mitä herkkuja! Onnea voittajille! :)

    VastaaPoista
  7. Oi miten ihania jäätelö annoksia! Meilläkin on vielä vähän mustikoita pakasteessa, kiitos juuri meidän äideille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikat on niin hyviä heittää jäätelön sekaan, ihanan raikasta :-) Äideille vaan isot kiitokset! <3

      Poista
  8. Mitäs kuvassa näkyvä jäätelö on? Jotain mansikkaa, mutta mitä? :)
    Aika namulta näyttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa kuvassa on kahta eri jäätelöä. :-) Toisessa on kuningatar jäätelöä ja toisessa on sitä Oma jäätelöä, vadelmaa :-) Todella herkkua myös purkista :-) Hetki sitten postailin siitä puikosta :-)

      Poista
  9. Me lähdettiin sunnuntai- iltana pyörillä hakemaan kaupasta kahvia ja ostettiin jädetötteröt. Yritettiin kotimatkalla etsiä sopivaa puistonpenkkiä, mutta sellaista ei meidän matkanvarrelle sitten löytynyt. Ei muuta kuin kotiin kiireen vilkkaan. Syötiin sitten hieman sulaneita jädejä, mutta hyvää oli. :)

    Ihanan näköiset annokset! Nam! Mitä kaikkea jädekulhoista löytyykään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulanut jäätelö on hyvää :-) Kiva kun vähän ehtii pehmetä :-)

      Teille kävi sitten vähän samoin kun meille, pääasia että hyvää jäätelöä saitte :-)

      Laitoin toiseen kuningatar jäätelöä ja toiseen sitä Oma jäätelöä, vadelman makuista. Lisäksi mustikoita ja hippunen Wiener Nougat rouhetta :-)

      Poista
  10. Onnea voittajille ja mums! Voi olla, että tänään on jäden paikka ;)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä eilen kelpasi jätskitellä, ihana lämpö :-) Sitä tänään sade päivän jälkeen odotetaan takaisin :-)

      Poista
  11. Teranssilla juuri istukselen (onko tuo sana) ja jäätelöä nautin...ja pitihän se samalla käydä katsomassa mitä tänne kuuluu...:)
    Onnea voittajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, juuri noin sitä pitää :-) Kesästä nauttia :-) Kyllä se vaan todella ihanaa on :-)

      Poista
  12. Vau mitkä jäätelöt! Kyllähän noi annokset voittaa mennen tullen jätskikioskin valikoiman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Kyllä nuo kovasti maistui aurinkoisen kävelyn jälkeen :-)

      Poista
  13. Siis mitä, mä voitin?! Ihan mahtavaa! :) Sähköpostia on laitettu tulemaan sinulle.
    Herkullisia jäätelöannoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea kovasti! :-) <3 Sähköpostiin vastattu :-)

      Poista
  14. Sulla on tosi hieno uus banneri täällä :). Ja annokset näyttää superhyviltä, vaikken jäätelön ystävä olekaan. Mutta aina kun on marjoja jossain, niin nam :)

    Ja onnea voittajille tietty kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Annukka! <3 Voi kuinka kommentti ilahdutti :-)

      Poista
  15. Iloisen keväinen banneri :)
    Ja melkoisen ihanat herkut!!

    VastaaPoista
  16. Upeat annokset! Onnee voittajille. :)

    VastaaPoista
  17. Upeet annokset! Onnee voittajille. :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...