tiistai 27. elokuuta 2013

Kahvia & teetä sekä arvonnan voittaja

Kirjoittelin teille Tallinnan matkan jälkeen että jotain pientä reissulta myös kotiin löytyi, tällä kertaa oikeasti pieneksi jäikin mutta sitäkin mukavammaksi, ainakin nyt tuntuu siltä ;-) Kunnes taas mieli muuttuu ja sisustus sitä myöden, mutta nyt mennään näillä. 






Tallinnasta kotiutin eräästä sisustusliikkeestä nämä kaksi ihanaa purkkia keittiöön. Nyt en ikävä kyllä muista liikkeen nimeä mutta siellä Rocca al Mare kauppakeskuksen kakkos kerroksessa kyseinen liike on. Nämä kahvi ja tee purkit olivat muistaakseni oikealta hinnalta 3,2€ kappale ja lisäksi heillä oli jotkin purkki viikot menossa ja kaikki purkit olivat vielä 30% alessa joten paljon ei näille hintaa jäänyt kerrassaan. 

Keittiön kulmauksesta lähti keväällä Tigeristä ostamani pastelli sävyiset peltipurkit pois ja nämä tuli tilalle sekä jo kauan sitten tuunaamani isompi saman tyylinen purkki. Nämä sopii paremmin nyt alkavaan syksyyn.





Purkit ovat kumminkin suht pienen kokoisia eli mahdottomia ei vedä sisäänsä. Siksipä juuri tuo kahvipurkki oli oiva aivan ihanalle makukahville jota muru juo. Irish Cream maustettua kahvia, jota ostin ensi kerran Porvoosta murulle, pakko myöntää että se tuoksuu aivan huikean hyvälle vaikka kahvista en itse pidä, mutta sitä on kyllä ehkä maistettava joskus! :-) Suosittelen jos kahvin ystävä olet! Aivan taivallinen tuoksu! 

Tee purkkiin laitoin Tallinnasta ostettua teetä. Keväällä jo laitoin juttua edellisestä Tallinnan reissustamme ja kun löysin aivan ihanan liikkeen jossa on pieni elintarvike osasto ja kaikki elintarvikkeet ovat toinen toistaan kauniimmissa purkeissa / paketeissa joten olihan sitä teetä pakko jälleen kotiuttaa. Niin namu on jo pelkkä paketti! Ylimmässä kuvassa vilahtaakin ihana paketti. 




Tälläisin pienin muutoksin mennään nyt keittiössä. Lisä muutosta on kyllä tulossa kun kaiken vaan ehtsi toteuttaa. Tanko odottaa laittoaan, olen niin pitkään toivonut tankoa johon saan lempparimuki roikkumaan mutta niin on koko asia jäänyt, viimein se koetetaan laittaa, kuten edellisessä asunnossa :-) Myös uutta mattoa syksyn tullen keittiöön etsiskelen mutta tällä hetkellä vielä huonolla menestyksellä. 


Sitten arvonnan pariin! 
Kiitos teille kaikille hurjasti osallistumisesta arvontaan sekä kiitos vielä Designtarroille tästä arvonnasta! :-) Mukava nähdä että teitä on niin monta siellä ruudun toisella puolen! :-) 
Arpoja tuli yhteensä 105 kappaletta! 

Arvonnan suoritin tuttuun tapaan Random.org palvelussa ja tällä kertaa onni suosi anonyymilukijaa Annaa numerolla 45! Onnittelut sinulle! ♥ 
Laitathan yhteystietoja tulemaan osoitteeseen stellavanilja@gmail.com niin ilmoittelen voitostasi eteenpäin! 


Kaunista päivää teille kaikille täältä sairastuvan puolelta! 




18 kommenttia:

  1. Aikas ihanan nöäköisiä teepaketteja := Onnea Annalle ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan?! Ne ovat aika namuja, ei meinaa niitä raaskia avata ollenkaan, niin ihania ne kerrassaan on :-)

      Kiitos kovasti, vielä ei näytä helpottavan mutta toivottavasti pian!

      Poista
  2. Purkit ovat tosi kauniita!
    Onnittelut voittajalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru! :-) Ihastuin täysin niihin reissussa ja ne sopivat kyllä oivasti nyt syksyn sisustukseen kerrassaan :-) Ja sopivat tuohon vanhaan ihanaan keksi purkkiin myös, tuli kiva kokoelma tästä :-)

      Poista
  3. Tosi ihanat purkit olet löytänyt reissusta! :) Nykyisin on niin kauniita teepurkkeja, harmi, että en itse välitä teestä ollenkaan.

    Onnea voittajalle ja pikaista paranemista sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni! <3 Pidän itsekin niistä yksinkertaisuutensa ansiosta :-) Se sopii nyt oivasti syksyyn :-)

      Kaunis tee purkki vain koristeeksi jos tee ei itselle maistu :-)

      Toivottavasti huominen päivä olisi edes jo vähän parempi tämän taudin kanssa, kiitos sinulle toivotuksesta! <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Yksinkertaiset ja ihanat mielestäni myös :-)

      Poista
  5. Onpas kivat purnukat. Täytyykin poiketa putiikissa seuraavalla Tallinnan reissulla.

    Mielenkiinnolla odottelen lisämuutoksia ja toivottelen paranemisia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun en muista sitä kaupan nimeä mutta ei sielä nyt liiaksi sisustuskauppoja ole niin on varmaan helppo löytää, kakkoskerroksessa oli sellainen hiukan romanttinen sisustusliike, aikasta iso :-)

      Kumpa nyt muutokset saataisiin pian valmiiksi, kun tämä tautikin helpottaisi tästä :-) Kiitos sinulle! <3

      Poista
  6. Kivat purkit olet löytänyt :) Meillä juodaan aika paljon kahvia ihan pavuista ja silloin onkin kivaa olla jotkut kivat purkit joissa papuja pitää esillä! Toivottavasti vointi on jo parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Susanna! :-) Oi, tottakai, ilman muuta saa olla nätisti esillä siinä tapauksessa :-) Olipas mukava kuulla :-)

      Vielä ei vointi ole parempaan mennyt, huomena uusi lääkäri reissu odottaa, mutta toivottavasti huominen jo toisi parempaa oloakin mukana :-)

      Poista
  7. Oikein kivat purkit olet löytänyt! Paranemisia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! :-) Ne oli oikein mukavat ja edulliset :-)

      Kiitos, samoin sinullekin paranemista! <3 Ikävä tauti on....

      Poista
  8. Tykkään kaikista purnukoista, nuokin ovat kivat löydöt!

    VastaaPoista
  9. Paranemisia sinne <3 Ihana toi uusi banner.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3 Hiljalleen jos olis parempi olo.

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...