lauantai 17. elokuuta 2013

Omppuja

Elokuun puoliväli on hyvin jo ylitetty. Itse nautin suunnattomasti tästä vuoden ajasta kuten vanhat lukijat tietääkin, syksy on niin lemppari vuoden aikani. 
Illat hämärtyvät kuin salaa, kynttilöitä on ihana laittaa tuomaan tunnelmaa elokuun iltoihin ja sohvalle on mukava käpertyä murun kainaloon. Kyllä, minä odotan syksyä jo todella paljon!

Yksi ihana asia tässä alkavassa syksyssä on: omenat, aivan ihanaa kun saa kotimaisia omenoita ja niistä saa tehtyä jos mitä herkkuja ja mikä parasta, napostella sellaisenaan. :-) 
Omenapuut ovat niin kauniita tähän aikaan vuodesta kun notkuu omenoita, mikäpä sen ihanampaa kun hiukan kuvailla tätä alkavaa syksyä ja mutustaa omenaa sitten! 






Käytiin vanhemmillani kun loma oli loppumassa ja sieltä nappailtiin omenoita muovipussiin mukaan, voi nam! Näitä rouskuttelee useamman päivässä, paras omena aika alkaa olla käsillä :-)

Mökkiloma reissulta löysin tuon vaaleanpunaisen ihanan virkatun pussukan. Vaikka koti alkaa syksyn myötä saamaan valko harmaata väritystä pääasiallisesti niin ei tätä ihanaa vaaleanpunaista täysin pysty unohtamaan, ainakaan vielä näin alkusyksystä. 
Omenat sopivat tähän pieneen pussukkaan aivan täydellisesti ja ovat niin ihanat ruokapöydällä, tästä minä tykkään! :-) 





Kuvissa näkyvä lyhty on löytö Clasulta jo kesältä. Ihastuin lyhtyyn kaupassa oitis mutta sitten jossain vaiheessa jo ajattelin että onko kumminkaan ihan oma juttu. Nyt kun kynttilä aika on koettanut ja lyhdyssä palaa tuikku niin tykkään aivan hurjan paljon tuosta! Lopun kaiken erittäin hyvä ostos :-) 


Elokuisen päivän iloa toivotellen! ♥

Tervetuloa uusille lukijoille! :-)



20 kommenttia:

  1. Nam, omput ja omppuherkut on ihan parhaita! Kaunis omppukori ja lyhty. <3

    Meillä on ekat omenapaistokset tehty ja syöty ja tänään täytyy hakea taas kassillinen, että pääsee herkuttelemaan. :)

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä juurikin, omppu aika on niin ihanaa aikaa vuodesta! <3

      Kiitokset Jenni, voit vaan kuvitella kuinka tuo omppukori on ihastuttanut minua! ;-)

      Voi nam, täytyisi itsekin tehdä omppupaistosta ehdottomasti, nyt alkaa vaan oleen vähissä omput ja lisää tarvittaisiin :-D

      Kiitos samoin! :-)

      Poista
  2. Kaunista! Iloista elokuista päivää myös sinne <3

    VastaaPoista
  3. Pimenevissä illoissa on sitä jotain... kynttilät ja se tunnelma ♥
    Oikein ihanaa lauantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä juuri, se on vaan kerrassaan jotain parhautta! <3 Se on niin mistä nautin! :-)

      Kiitos, mukavaa sunnuntaita sinulle! :-)

      Poista
  4. Ihana vaaleanpunainen pussukka ja lyhdystä tykkään kanssa. Tunnelmallista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Krisse! :-) Tuo pussukka on kyllä jaksanut todellakin ihastuttaa :-) Oli kyllä niin nappi löytö :-D

      Kiitos kovasti sekä samoin! <3

      Poista
  5. Aivan ihania kuvia jälleen kerran <3 Täällä nautitaan myös syksystä :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis Marit! <3

      Ihana kuulla että meitä jotka syksystä nauttii on paljon, yllättävästi :-) Itsekin kun jaksan syksyä hehkuttaa kovasti! :-D

      Poista
  6. Oi,mitä ihanan tunnelmallisia kuvia.♥ Syksy on ihanaa ja sen aistii näistä kuvista!♥ Omput on kyllä niin ihania!

    Kivaa viikonloppua!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! <3

      Syksy on niin parasta, tykkään niiiin valtavasti! :-) Tunnelmakuvia varmasti syksyltä tulee paljonkin, sitä kun syksyssä riittää :-)

      Samoin teille! <3

      Poista
  7. Ihania kuvia! Täytyisi itsekkin käydä ystävän luona hakemassa omenoita että saisi väsättyä sen syksyn ekan omppupiirakan. :) Täälläkin tykätään tunnelmoida kynttilänvalossa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Meillä pitäisi kanssa tehdä uusi omppu haku reissu, alkaa loppumaan :-D

      Kynttilät on vaan kerrassaan niin ihanat! <3

      Poista
  8. Ovatko omput kirpeitä??!! Oleko jo tehnyt omenapiirakan ;))!

    Ihanaa päivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo eivät olleet ainakaan laisinkaan :-) Omppupiirakka on vielä tekemäti kun nuo meni noin popsien, lisää odottaen niin pääsee leipomaan :-)

      Kiitos samoin! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...