tiistai 26. marraskuuta 2013

Kori



Keittiöpyyhkeet säilytettiin ennen meillä senkin laatikossa. Monet pyyhkeet kuitenkin ovat niin ihania (lue: keittiöpyyhe fani samoin kuin servettifani!) joten ajattelin että olisi kiva että nekin olisi jotenkin esillä, mutta miten sitten olisi fiksua?! 

Prismassa kerran ruokaostoksilla eksyin kori osastolle ja siellä se oli. Kun tuon ihanan korin näin, tiesin heti että siinä se olisi, se olisi ihanan vanhan aikainen ja pyhkeet olisi juuri passelit kerrassaan siihen. Kori oli mitä ihanin ja hintaakaan ei ollut kun muutama euro! 




Paikkansa kori otti Ikea:n  avo hyllyltä keittiöstä. Siinä oli juuri sopiva hylly korille. Nyt pyyhkeet ovat kauniisti esillä ja helppo ottaa käyttöönkin. Tämä oli yksi ihan huippu ostos tältä syksyltä.  
(Kuvauksen ajaksi siis paikka vaihtui!)




Tällä hetkellä lemppari keittiöpyyhe on tuo GreenGaten tähtipyyhe, mutta se ei liene kenellekkään yllätyksenä tulevan enään tältä myös tähtifanilta ;-) Mutta suosikkeihin kyllä listalle tulee heti perään monia monia muitakin, mm. Clasulla on mitä ihanampia keittiö pyyhkeitä nykyisin sekä Brukan pyyhkeet ovat aivan ihania!




Tähän väliin pientä vihiä tulevasta. Loppu viikosta aukeaa ensimmäinen luukku Stella Vaniljan joulukalenteria, pienellä askartelu / tuunaus jutulla lähdetään ensimmäisessä luukussa liikkeelle! :-) 




ILOISTA VIIKKOA! 




47 kommenttia:

  1. Hauska idea kyllä, nimim. keittiöpyyhefani myös ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan, keittiö pyyhkeet ovat vastustamattomia?! ;-) Niin kauniilla kuoseilla niitä löytyy :-) Tämä on itselle suht uusi "villitys", mutta sitäkin suurempi nyt, on niin vaikea olla nappaamatta uutta jos kaunis kohdalle osuu :-)

      Poista
  2. Onpa kauniita keittiöpyyhkeitä ja suloinen kori! <3 Tuo GGn tähtipyyhe on tosi kaunis, en ihmettele, että se on suosikkisi! :)

    Ihanaa, että laitat joulukalenterin pystyyn! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo keittiöpyyhkeet on niin ihania, ja aina vaan uusia löytyy ;-) Ikävä kyllä ;-) Kori oli kyllä niin l ö y tö , paljon parempi kun mitä olin edes haaveillut :-)

      Niimpä, tuo GG:n tähtikuosi on hurmaava.... <3

      Oi, tosi mukava kuulla että joulukalenteria odotetaan :-) Pitkään mietin että laitanko mutta päädyin laittamaan, kun niin joulu ihminen olen niin en voinut vastustaa ;-)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikös?! :-) Sopivan, ihanan vanhan aikainen ja niin sopiva nuille :-)

      Poista
  4. Todellakin tosi nätti kori onkin! Nää metallikorit on nyt tosi in, ja niitä tuntuu löytyvän hurjan monelta merkiltä. Voisin mieluusti itekin ottaa Ferm Livingin mustan korin vaikka lelukoriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kori oli löytöjen löytö! :-) Itseenkin kolahtaa suuresti metallikorit, kovasti. Mietin juuri makuuhuoneeseen tyynyille yön ajaksi isompaa vastaavaa, se olisi aivan ihana vaihtoehto jos sopivan löydän :-) Tuo sinun mainitsemasi kori on myös aivan ihana! :-)

      Poista
  5. Ihana kori. Kelpaisi minullekin. Meilläkin keittiöpyyhkeet esillä. Minulla vanhassa kulhossa keittiönhyllyllä :).
    Mukavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa myös todella hyvältä :-) Vanhat aarteet on vain niin ihania! :-)

      Kiitos samoin! :-)

      Poista
  6. Kiva idea! Voisi toteuttaa jollain tapaa itsekin. :)

    Ihanaa tiistaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläinen keittiöpyyhe fani ei halunnut pitää piilossa pyyhkeitä :-) Jotain täytyi keksiä :-)

      Kiitos kovasti toivotuksesta! :-)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Täällä toinen samanlainen, nuo ovat vastustamattomia :-) Ihastuin oitis tuohon ja tiesin että siinä se on! :-D

      Poista
  8. Niin totta, turhaan ne kauniit pyyhkeet ovat laatikossa piilossa!
    Kaunis kori ja pyyhkeet sopivat siihen täydellisesti!♥

    Kirpsakkaa päivää!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, samaa mieltä :-) Tykkään kovasti nyt kun ne ovat esillä vaikka kasassa ovatkin, mutta esillä :-)

      Tuo kori oli kyllä niin löytö ja ihastus suuri! <3

      Kiitos paljon Merita ja samoin! <3

      Poista
  9. Ihana kori :) mullakin oli joskus keittiöpyyhkeet korissa ja esillä keittiönpöydällä , ajattelin että mitä niitä kivoja juttuja piilottelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin niin Johanna! :-) Samaa mieltä kanssasi! :-)

      Poista
  10. Varsin näppärä ja kaunis idea! Ja ihana ulkoasu blogissasi ja uusi banneri!
    Aurinkoista päivää! <3
    Ps. Laitan pakettisi postiin perjantaina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! <3 Kaunis tuo on minunkin mielestä, oikein mieleinen :-)

      Ja suuret kiitokset, pientä joulun tuntua halusin jo blogiin saada :-)

      Innolla odotan pakettia, voi sinua ihana! <3 Kiitokset! <3

      Poista
  11. Tykkään!! :) Mulla on ihan samantyyliset korit, isommat vain. Toisessa on vessapaperit ja toisessa huivit. Korit on vaan niin huippuja! :)

    Mua huvittaa (tai emmää tiiä onko se huvittava asia, ehkä enemmänki kiva), että sulla on niin paljon samanlainen maku ku mulla. Vaikka tykkäänki niiiin monenlaisesta sisustuksesta, enkä välillä ossaa päättää millä tyylillä laittasin.. Sulla on paljo sitä mitä mää haluaisin ja jotaki "samanlaista" onkin, siks on niin kiva täällä sulla käyä ihastelemassa juttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanuus kerrassaan :-) Laittaisin meillekin ilman muuta vessapaperit meilläkin nättiin koriin kun olisi sopiva rakonen sellaiselle, se olisi huippu juttu! :-)

      Ja tosi kiva kuulla että maku yhtyy :-) Vaikka aika tälläinen seka maku itsellä tuntuu olevan, omalla lailla linjakas mutta sitten kuitenkin vähän eri tyylejä :-)

      Mukava että viihdyt mukana! <3

      Poista
  12. Onpas kiva kori, tollaisen voisi itsekin hankkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli ihana löytö kyllä ja hinnalla ei ollut pilattu kyllä :-)

      Poista
  13. Tääläkin on yksi keittiöpyyhe- sekä servettifani! :D Ihana tuo kori! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla :-) Nuo molemmat kun ovat vaan niin vastustamattomia kerrassaan, ei vaan voi kaupassa mitään kun hienoja tulee vastaan niin..... ;-)

      Poista
  14. Olen kyllä etsinyt sopivaa koria vilteille/torkkupeitoille, mutta enpä ole ajatellutkaan, että keittiöpyyhkeitä voisi myös säilyttää korissa esillä, ei kaapissa piilossa. Tosi kiva idea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava että tästä oli iloa :-)

      Itselläkin olisi jokin kori myös makkariin etsinnässä samoille :-)

      Poista
  15. Oi ihanaa joulukalenteri!! :) Ja aivan ihana kori ja ihan täydellisen kokoinenkin!! :) Mä kanssa niin rakastan servettejä, tosin mies ei rakasta niitä sitten yhtään :D Yksi kaappi käytännössä täytetty niillä, upsii... :D Mutta kyllähän niitä aina tarvitsee!!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava kuulla että joulukalenteria odotetaan :-) Ompa tosi kiva juttu :-) Sunnuntaista sitten aukeaa :-)

      Meillä on myös sama juttu, mies ei niin servettien päälle ymmärrä mutta on kyllä oppinut minun tapani mukaan käyttämään mm. leivän alla aina ;-) Hih. Meillä on yksi 2 koria ja kaapissa yks hylly aivan täynnä kanssa ;-) Ja lisää tulee :-D Todella niitä tarvii! :-)

      Poista
  16. Onpas hauska idea saada hienot keittiöpyyhkeet esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EIkös?! :-) Olen tosi tyytyväinen :-)

      Poista
  17. Onpa vaan ihana kori ja mitä pyyhkeitä!!! Mullakin ne lojuu piilossa tuolla liinavaatekaapissa, pitäis varmaan kantaa ne esille. Miten vaan saisinkin kaiken kauniin esille... Tuo avohylly olisi siis asian pelastus :) Pitääkin tutkia miten tuo joulukalenteri juttu toimii, jos vaikka itsekin innostuisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiöpyyhkeitä ei vaan voi vastustaa! :-D

      Kannattaa laittaa esille, kyllä niin kauniita on että kaapissa menee hukkaan ;- ) Hih.

      Poista
  18. Ihana kori niin kiva! Minä niin odottelen sitä joulukalenteria se on varmasti ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! :-) Tosi ihana kuulla että joulukalenterin odottajia löytyy, sitä on sitten ilo alkaa pitämään :-)

      Poista
  19. Kiva kori ja ihania pyyhkeitä ei voi olla liikaa!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä kanssasi Niina! :-)

      Poista
  20. Ihana kori, mä etsin kesällä jotain ton tapaista meidän takapihan terassille en vaan löytänyt tarpeeksi isoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin tuttua että kun jotain oikein etsii niin silloin ei kohdalle osu mutta muulloin kyllä varmasti :-)

      Poista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. OIOI Miten kaunis kori Seija. En yhtään ihmettele, että lähti matkaasi ;)

    Kauniin jouluinen bannerikin tänne on ilmaantunut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä oikea ihastus heti! :-) Ja niin tyytyväinen siihen edelleen ;-)

      Kiitos Love, joulun tunnelmaa heti bannerista lähtien ;-) <3

      Poista
  23. Jee -ihana blogi myös sulla. Jään ehdottomasti lukijaksi :)
    Mukavaa loppu viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! :-)

      Samoin! :-)

      Poista
  24. Täällä kans yks pyyhe- ja servettifani! :) Servetit mulla onkin keittiössä esillä, mut pyyhkeille ois kans kiva joku tuollainen kori!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kumpiakaan kun ei vaan voi vastustaa ;-) Servettejä on meillä myös keittiössä korissa aina :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...