tiistai 12. huhtikuuta 2016

Ajatuksissa: kesä



Silloin tällöin ajatus karkaa jo tulevaan kesään. Kuten moni tietää, pidän eniten loppukesästä koska silloin syksy on jo niin lähellä, itselleni tärkein vuodenaika. Loppukesässä on mielestäni muutenkin eniten tunnelmaa, ja ne elokuun illat ovat aina yhtä ihania ja odotettuja. 
Ihana kun päivät ovat vielä oikein lämpöisiä, mutta sitten illaksi viilenee. Niissä päivissä on vaan jotain erityistä :-) 

Ennen olin kovakin auringonottaja, mutta enään ei ihan samoin tavoin jaksa kun silloin nuorena... Aurinkoiset retkipäivät, tai päivät mökillä ovat kuitenkin luksusta. Kotona on helle jaksoina todella lämmin, eli mahdollisimman paljon kotoa koetetaankin olla pois. 

Kesäloman ajankohta on vielä hiukan avoin, koska suunnitelmat meni uusiksi. Mutta, eiköhän ne pian selvinne. Vielä kovin suuria lomasuunnitelmia ei ole, mutta viime kesänä ihastuttiin todenteolla mökkeily elämään, eli nokka on ainakin mökille tarkoitus suunnata reippaaksi ajaksi. Katsotaan sitten lähempänä mitä muuta keksitään :-) 

Kesään kuuluu ehdottomasti paljon kukkia. Olen muistellut monet kerrat viime kesää, ja kuinka ihana mökillä oli kävellä hiekkateillä ja hakea kimppu kukkia samalla nauttien auringon säteistä. Nuo ovat niitä pieniä päivän piristyksiä, jolla on kuitenkin suuri merkistys. 

Millaisia ajatuksia teillä on tulevaan kesään? :-) 


P.S. Kuvaksi postaukseen valikoitui yksi viime kesän lemppari kuvista. 

10 kommenttia:

  1. Kyllähän se kesä on mielessä.. aina!
    Muutamia reissuja on suunnitteilla, mutta muuten varmasti olemme aikalailla kotosalla ja nautimme oman pihan ja lähialueen antimista :) Tuo on muuten totta, että loppukesässä on tietynlaista tunnelmaa, osittain kovasti haikeutta myös kesän päättymisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta :) välillä kun kovina pakkaspäivinä talvellakin on ihana palata kesään :)

      Sopivassa suhteessa sielläkin mukavia suunnitelmia :) sieltä se kesä tulee :)

      Loppukesä <3

      Poista
  2. Kiva blogi sinulla! Kesä ja kukkaset jo minullakin ajatuksissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla :) tervetuloa mukaan :)

      Kesä ja kukat... <3

      Poista
  3. Kaunis kuva!

    Kyllä täällä on jo kesä mielessä ja tulevat veneilyt. Niitä odotamme jo kovasti! Tulisipa kesä ja lämpimät pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Oi veneily. :) se on varmasti aivan ihana odotus kesälle :) kauniina päivänä vesillä ja pieni kesätuuli <3

      Poista
  4. Meilläkään ei yhtään suunnitelmat selvillä, mutta jotain on keksittävä...

    Toivotaan aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tässä on vielä hyvin aikaa :) ehtii suunnitella vielä oikein hyvin :)

      Toivotaan :)

      Poista
  5. Ei vielä suunnitelmia täälläkään, muuta kuin nauttia juurikin niistä pienistä hetkistä, kukista, valosta ja tuoksuista <3 Toivottavasti kesä olisi suhteellisen lämmin ja kaunis. Mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän iloja, arjen pieniä sellaisia :) niistä jää aivan todella ihania muistoja :)

      Mukavaa iltaa <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...