perjantai 29. huhtikuuta 2016

Aurinkoa & "kahvittelua"



Hyvää huomenta! 

Huhtikuu vetelee jo viimeisiään. Niin se on jo toinen kevät kuukausi lopuillaan, ja kesä on ison harppauksen lähempänä! Ja täten myös tietysti kesälomat... ;-) 

Kohtahan on jo juhannus... ja sitten jo joulu... no jospa nyt pysytään kuitenkin vielä keväässä ;-)






Postauksen kuvat on muutaman viikon takaa, kun kaveri poikkesi iltateellä. Nyt jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että tuolloin kevät oli hyvin hyvin alussa, vaikka sinä hetkellä ajattelin kevään olevan hyvinkin pitkällä. 
Tämä taitaa olla vaan sitä ajattelua, kun hyppää hetkessä yli eikä ole siinä ja nyt. Kevät oli vaan niin odotettu juttu!  

Tuo kyseinen asia, eli hetkessä eläminen on täällä kovasti edelleen harjoittelun alla. Toisinaan onnistuu hyvinkin, mutta toisinaan ei viitsi edes mainita että mukamas harjoittelen... ;-) 





Tuona iltana kuitenkin ( kevät ) aurinko paistoi mitä kauneimmin, ja päivä tuntui jo kovin pitkältä. Valon määrä oli niin tervetullutta. Aurinko tuntui myös päivällä jo niin lämmittävän. Tuo on joka kevät aina yhtä ihana ja ihmeellinen asia! 

Herkuteltiin ja höpöteltiin. Ilta vierähti nopeasti. Tänä iltana tuli muuten maistettua ensimmäistä kertaa Pirkan pakaste mutakakkuja, ja voi hups kuinka hyviä ne olivatkaan vaniljakastikkeen kanssa. Sen jälkeen onkin tullut pari kertaa nuita herkkuja ostettua! On meinaa varma, että makean himo lähtee! 



8 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja! :) Täällä meilläkin päin on jo kunnon kevät. Ihana kun ilma on lämmennyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava ilta olikin :) ja se kevään tunnelmointi :) nyt kyllä kelpaa <3

      Poista
  2. Aurinkoista vappua ja nautitaan keväästä!

    VastaaPoista
  3. Oih, mitä herkkuja! Kyllä tuollaiseen pöytään kelpaa tulla <3

    Oikein kivaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      On niin mukava kattaa pöytää :-)

      Kiitos toivotuksista, ja toukokuun alun iloa! <3

      Poista
  4. Kauniit tunnelmat ja ihanat herkut <3 Ihana leinikki myös :) täällä nautitaan myös keväästä ja ennen kaikkea valosta <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sinulle! <3 On niin mahtava kattaa pöytää, ja miettiä tarjottavia :-) Se on aina niin leppoisaa hommaa :-)

      Iloista pyhäpäivää! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...