keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Hektar



Jos mennään ajassa reippaasti taaksepäin, niin olohuoneen nurkassa oli aikanaan lattiavalaisin. Paikka oli oikein oiva, mutta lamppu itsessään ei ollut makuuni oikein. Se myytiinkiin jo pitkä aika sitten pois, ja sen jälkeen nurkassa oli pitkän aikaa puupölkky, joka tuunattiin. Mietin silloin jonkin näköistä pöytävalaisinta siihen, mutta en päässyt ajatusta pidemmälle asiassa. Usein siinä paikalla olikin jokin kasvi // kukka. 





Jo jokin aika sitten kyllästyin siihen pölkkyyn paikallaan, ja se siirtyikin parvekkeelle. Olkkarin nurkka onkin ollut siitä asti tyhjänä. Nyt kun Annon valosarja on "verhona" eikä enää roiku nurkassa, olen alkanut kaipaamaan enemmän ja enemmän valaisinta tuohon nurkkaan. 

Sellaista mukavaa lukunurkkausta olen kaivannut, vaikka eihän allekirjoittanut liian ahkera kirjojen lukija todellakaan ole... ;-) Tosin, tällä hetkellä on kirja kesken, ja toinen odottaa, harvinaista! 

Vaihtoehtoina olen pyöritellyt oikeastaan kahta vaihtoehtoa: Ikean Hektar tai Ranarp valaisinta. 




Olen näitä molempia hetken aikaa kurkkinut tori.fi kautta, ja jippii että onnisti loistavasti! Kävin nimittäin 20€:lla nappaamassa Hektarin kotiin! :-) Voitte uskoa että innoissaan kantelin tuota valaisinta kotiin! 

Kun sain valaisimen paikalleen, olin enemmän kun tyytyväinen. Tuo oli niin loistava valinta! Kyllä nyt kelpaa lukea! :-D

Hektar valaisinta halajan myös kovasti keittiönpöydän päälle, mutta vielä on taivuttelu hiukan kesken. Seuraavaan kotiin se kuulema olisi hyvä, mutta ei enää tähän?! ;-) 

13 kommenttia:

  1. Hektar valaisimet näyttävät kyllä hyvältä! :)

    VastaaPoista
  2. Hieno valaisin ja upea kokonaisuus <3 Hektar on tosi hieno valaisinsarja, löysin eilen kaapista yhden Hektar- seinävalaisimen jonka olin ihan unohtanut, mutta se taitaa saada mennä kiertoon sillä se ei löydä meillä nyt paikkaa. Mukavaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K i i t o s! <3

      Tykkään tosi paljon, ja pitkään on tämä että kattovalaisin roikkunutkin haavelistalla. :-) Toivottavasti tuo kattovalaisin vielä myös kotiutuisi pian ;-)

      Seinävalaisin on myös hieno tästä sarjasta. :-) Kaikelle vaan tosiaan ei aina ole paikkaa :-)

      Iloista päivää ja vapun aikaa! <3

      Poista
  3. Kaunis valaisin. Sopii hyvin tuohon kohtaan!

    VastaaPoista
  4. Tosi kivan näköinen tuossa nurkassa ja sopii teidän kodin tyyliin hyvin :).

    IHanaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S, tosi mukava kuulla! :-)

      Iloista alkavaa viikonloppua! <3

      Poista
  5. Awww ihana! Mä niin haluaisin tuon saman meille ja harmittelen kun se on Ikeasta myyty loppuun. Kiitos siis second hand-vinkkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! <3

      Nyt tuota tosiaan on Ikeassa, kuten viestiteltiin :-) Molemmissa väreissäkin löytyi :-)
      Mutta kannattaa toki kurkkia toria, niitä sielläkin kohtuu usein näkynyt :-)

      Poista
  6. Ihana Hektar <3 kattelin juuri viikonloppuna tuota Ikeasta!
    Sopii teille kuin nenä päähän.
    Mukavia loppuviikon päiviä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sarja on upea :-) Pitkäaikainen haave toteutui :-)

      Kiitos kauniista sanoista! <3

      Samoin sinne! :-) <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...