keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Iso maljakollinen ruusuja + arvonnan voittaja







Keskiviikkoiset huomenet! 

Toinen iltavuoro odottaa, ja huomena aamuvuoro. Sitten olisikin edessä peräti kolme vapaata. Vuorotyön luksus hetkiä. Perjantaina aamusta pääsenkin kampaajalle, jota kovasti odotankin! Siitä ne vapaat lähtevät liikkeelle! :-) 

Viime perjantaina kohdalle osui ( sattui ) migreenikohtaus, eikä mikään pieni. Hetkittäin tuntuu jopa sumuiselta tuo päivä, mutta onneksi viimeisestä oljenkorresta oli apua, ja hiljalleen olo alkoi parantua. Hitaasti, mutta varmasti. Lauantai menikin lepäillessä oloa pois, ja sunnuntaina pääsi taas arkeen kiinni ja töihin. 

Kun itse odottelin lääkärissä ( ajat myöhässä minun tuurillani ), niin muru kävi vielä pyörähtämässä Hulluilla Päivillä sillä välin. " Tuliaiseksi " reissusta paperikassissa keikkui hurjan iso ruusukimppu, parane pian ruusuja. Vasta myöhemmin kotona pystyin näitä ihastelemaan, mutta sitäkin suuremmalla ilolla sitten. 

Ruusut mahtuivat juuri ja juuri yhteen lemppari maljakkoon, tuohon isoon Annon maljakkoon. Olipa osassa näistä ruusuista muuten aivan valtava varsi, en ole ikinä nähnyt niin paksua! 

Pieni kyllästyminen tulppaaneihin on tullut ( niin ihania kun ovatkin ), ja aivan ihanan valinnan muru oli tehnyt. Valtavan hyvin ovat myös ruusut kestäneet, jota on tullut viime aikoina ostettua! 

Nyt arjen hommiin kiinni ennen työvuoroa! :-) 


Arvonta on päättynyt, ja arvat on nyt niputettu ja laskettu! 
Lämmin kiitos kaikille osallistuneille! 

Voittajaksi nousi anonyymi: Jonnanen, ONNEA! :-)
Laitteletko s.postia minulle päin? :-)


8 kommenttia:

  1. Onpa kauniin väriset ruusut! Kurjaa, että siellä migreeni otti yliotteen, onneksi ei mennyt koko viikonloppu sairastaessa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo olivat mukavan eri väriset mitkä yleensä tulee valittua :) piristi kovasti ja on itseasiassa vieläkin ilona :)
      Kiitos tsempistä migreenin aikana, onneksi se takana <3

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja pirteät ruusut! Tykkään!

    VastaaPoista
  3. Upeat ruusut <3 kurjaa että oli migreeni, mutta onneksi helpotti ja toivotaan että nyt pysyisi poissa. Juuri tänään postasin kuvat tämän kauden viimeisistä tulppaaneista. Mielestäni tulppaanit ovat huonontuneet huomattavasti viime vuosina kun taas ruusut ovat yllättäneet positiivisesti kestävyydellään. Mukavaa ja rentouttavaa iltaa sitten kun pääset töistä kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Kyllä vaan, nyt saisi todellakin pysyä poissa ja pitkään! Sen verran oli kovat päivät!

      Tuo kirjoittamasi on ihan totta, tulppaanit on mennyt huonompaan suuntaan ikävä kyllä kovasti! Olen saman huomion tehnyt.

      Iloista viikonloppua <3

      Poista
  4. Ihanat ruusut ja niin kauniin väriset! :) Voi harmi tuo migreenikohtaus. Olen kuullut ettei ne ole kivoja.. Tsemppiä ja ihania vapaita sinne 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S <3

      Migreeni on tosiaan ikävä, isolla iillä. Olen siitä lapsesta asti kärsinyt mutta aina se on yhtä paha. :|

      Kiitos tsempeistä ja lauantain iloa <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...