keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kädet jauhoissa



Olipas siitä ehtinyt kulua aikaa, kun viimeksi olin upottanut kädet jauhoihin. Olen ennenkin huomannut, että välillä tulee pidempi tauko, ja sitten taas tulee yhteen syssyyn leivottua yhtä sun toista. 

Olin jo viime viikolla haaveillut, että yhteisen vapaa viikonlopun kunniaksi leivon jotakin, ja ajatuksiakin tuli useampi. Päädyin sitten pitkästä pitkästä aikaa mokkapaloihin ( lounaspiirakkaan! )




Tämä onkin yksi lemppari leivonnaisista, ja täten olikin lauantain // sunnuntain kahvihetkeen oiva valinta. Hitsi vaan, kun joka kerta tuon päällisen kanssa on sama ongelma! En saa tehtyä oikeastaan koskaan sellaista "oikeanlaista" kuorrutetta, vaan aina jokin menee pieleen. Lopputulos maistuu silti oikein hyvältä, vaikka se ei ihan kaikkien oppien mukaan mene ;-) 




Kaivettiin tuo ihana sydänvuoka pitkästä pitkästä aikaa esiin, siihen kun tulee oivasti sellainen parin päivän piirakka parille hengelle. Pienensin taikinaa hiukan alkuperäisestä ( klick ), mutta muutaman muffinsin verran taikinaa jäi kuitenkin yli ja kokeilin pitkään leivontaa odottaneita vuokia samalla. 

Ajatuksissa oli lisätä hiukan pähkinärouhetta pohjaan, mutta sehän unohtui siinä tohinassa. Samoin unohtui kaakaojauho pohjasta, mutta tarpeeksi suklainen päällisen ansiosta kuitenkin tuli. 




Vaikka tosiaan päällinen jäi aavistuksen siis siitä "oikeasta", niin piirakasta muuten tuli aivan super herkullinen, ja niin ihanan kuohkea! Vei kyllä kielen mennessään. Tämä kyllä maistui niin loistavalle muumiteen kanssa! 

Löysin hiljattain Prismasta alehyllystä parin tuolle ihanalle Pihapiiri lautaselle, jonka olen ystävältä saanut. Nyt meillä molemmilla on omat lautaset keväisiin // kesäisiin hetkiin. Nämä tosin menee niin upeina tarjoilulautasina myös...

Jäiköhän tästä taas leivontavaihde päälle?! 


8 kommenttia:

  1. Näyttääpäs herkulliselta <3

    VastaaPoista
  2. Heti aamusta herkkukuvia ja täällä yritetään pysyä mahdollisimman kaukana herkuista! Joten tällä kertaa ihailen vain kuvia ;)

    Onko jo keskiviikko? Hui! Kivaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin y r i t e t ä ä n viikolla pysyä, välillä kyllä ääri huonolla menestyksellä, mutta toisinaan hyvällä ;-) Vaihtelee!

      Niin nopeasti on taas viikko mennyt, hui!
      Iloa lauantaihin! <3

      Poista
  3. Herkullista <3 mokkapalat ovat suosikkeja täälläkin. Minulla odottaa jo ainekset kinuskimokkapaloihin (ohje oli uusimmassa yhteishyvä-lehdessä) ajattelin jos perjantaina leipoisi kun lauantaina meille tulee vieraitakin :) mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kyllä tosi herkkua :-) Sellainen perus varma herkku, vaikka usein tulee nykyään mieleen kokeilla jotain uutta :-)

      Sinun mokkapalat kuulostaa ääri hyvältä, arvaappa tahdonko reseptiä blogiin :-)

      Iloista lauantaita! <3

      Poista
  4. Hyvältä näyttää ja varmasti maistuvatkin. Juuri tänään lapset valittelivat, kun on niin pitkä aika siitä kun olen leiponut jotain makeeta. Joten, huomenna täälläkin leivotaan pitkästä aikaa. Ehkä jotain vastaavaa kuin sinäkin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistui kyllä ihmeen hyvin, nyt ajattelin että olisi voinut vaikka isompikin satsi voinut olla ;-) Hih.

      Nyt ehdottomasti leipomaan lasten kanssa, kivaa sadepäivän puuhaa :-) Sitten on hyvä hetki herkutella :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...