sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Valinnan vaikeus



Varmaan ensi kertaa blogin historian aikana itselle oli vaikea keksiä otsikkoa! Yleensä kun alan postausta tekemään, on otsikkokin kirkkaana ajatuksissa! Joskus sitten näinkin päin! ;-) 

Blogissa on vilahtanut muutamia kertoja mm. erilaisia tennareita, jotka ovat yksiä lemppareistani. Niiden tulleiden Crocs saappaiden rinnalla! :-) Kenkäkaappi on piirua myöden täynnä, mutta aukko on kuitenkin ollut ns. paremmille kengille. 

Siinä sitä on kuitenkin ollut itsellä pohtimista, että minkälaiset olisi sitten ne paremmat kengät. Ne tennarit kun istuu kuitenkin enemmän kun hyvin jalkaan, ja menee toki moneen menoon. 




Pitkällisen harkinnan jälkeen kuitenkin päädyin kokeilemaan sopisiko omaan tyyliin tuollaiset hyvin pienellä korolla olevat kengät. 

Näitä itseasiassa mietin jo syksyllä, mutta en sitten kuitenkaan ollut varma, joten oli parempi jatkaa kypsyttelyä! 

Otin sitten härkää sarvista, ja tilasin Footway:lta itseä kovasti kuvassa miellyttäneet kengät. Muutamaan otteeseen kotona tepastelin kengillä, mutta huomasin että vaatii hieman totuttelua.




Päätin sitten kerran laittaa kengät rohkeasti kaupunki reissulle jalkaan, ja kengät alkoivatkin tuntua oikein mukavalta jalassa. Vähän väliä tuli tosin katsottua, että mitkäs oikein jalassa onkaan :-D 

Nyttemmin kengät ovat valikoituneet useammankin kerran jalkaan, ja on ollut itseasiassa oikeinkin piristävää vaihtelua pitää tälläisiä kenkiä jalassa. Niin hassulta kun se voi kuulostaa ;-) 

Kannatti tätä asiaa ehdottomasti kypsytellä, koska oikea valinta tuli sitten tehtyä! 


P.S. Tänään ehtii vielä osallistumaan arvontaan! :-) Blogin sivupalkista pääset postaukseen suoraan! 
Alkuviikosta selviää voittaja! 


12 kommenttia:

  1. Mulla on kahdet tuon malliset kengät ja tykkään kovasti. Rennot ja mukavat, sopivat moneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta :) voisin itsekin vielä korottomat vastaavat hankkia :)

      Poista
  2. Onpa ihanat, menee kivasti juuri farkkujen kanssa kaupunkikenkinä. Hyvältä näyttävät! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, siihen käyttöön juuri passelit :) tykkään kovasti <3

      Kiitos Jenni <3

      Poista
  3. Tosi kivat kengät. Tykkään just tollasista. Ihanat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 nuista on tullut oikein mieluisat :)

      Poista
  4. Kivat on kengät. Täytyisin myös katsoa uusia kevätkenkiä. Ihanat nuo rappuset kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina välillä se kenkä kaappi huutaa uusia :) hih :)

      Nuo rappuset oli aivan ihanat <3

      Poista
  5. Tosi kauniit kengät ja sopii hyvin farkkujen kanssa!! Mä ostin samantyyliset Eccot viime vuonna hullareilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkkujen kanssa juuri tosi oivat :) olen kovasti tykästynyt :)
      Eccot on todella hyviä :)

      Poista
  6. Tuon mallisista kengistä itsekin tykkään! Ja vähän tuon tyyliset löytyykin, nyt pitäis kesälle löytää ne paremmat kengät! :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...