keskiviikko 31. elokuuta 2016

Viikunapuu



Kotona on kuukauden päivän asustellut tämä uusi ihastus, nimittäin Viikunapuu

Olin ehtinyt kyseisestä kasvista haaveilla hetken jos toisenkin, ja tuntui vaan että kovin ovat kiven alla kun ei mistään kohdalle tullut vaikka kuinka haaveili. 




Mökkiloman aikana sain kuitenkin vinkkiä, että nyt näitä olisi tullut lähi Plantageniin! Olin onnesta aivan soikeana, ja laitoinkin heti sähköpostia liikkeeseen, että onnistuisiko varata yksi kappale, jotta mökiltä kotiuduttua kävisin sitten hakemassa. 

Innolla odottelin vastausta, ja he varasivatkin minulle yhden kappaleen! Haaveesta tulisi pian totta! 




Kun sitten mökiltä palattiin, niin pian tehtiinkin isompi kukkakauppa reissu josta aikaisemmin kirjoitin. Ja vihdoin pääsin kotiuttamaan tämän haaveen. Niin kauan olin tätä odottanut, niin kyllä myös hymyä riitti! :-) Kukilla, että kasveilla on kumma voima! 




Toistaiseksi kasvi voi ainakin vallan mainiosti. Nyt vaan täytyisi muistaa, ettei kastele liikaa. Tämä kun ei kuuleman tykkää liikaa vedestä. Itselläni kun tahtoo olla vähän tapana kastella liikaa... 

Puu oli ensin isommassa riisikorissa, mutta ei asettunut omaan silmään siihen kunnolla. Viimisiä Kodin1 löytöjä olikin tämä pienempi versio, ja siinä puu on aivan omiaan! :-) 

14 kommenttia:

  1. Kaunis viikunapuu :) Mukavaa päivää <3

    VastaaPoista
  2. Viikunapuu on ihana <3
    Kohta me asutaan teidän kulmilla - tulkaa ilta teelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, olen nyt ihan ihastunut tuohon :-)

      Mukavaa kun remontti etenee, suunnitellaan! :-)

      Poista
  3. Vitsi tuo raidallinen torkku on niin ihana :) Meillä on kaikki mieluisat torkut kotona ja olen niihin erittäin tyytyväinen, mutta....tämäkin on ihana :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä yksi ihan lemppari! :-) Se on pysynyt jo pitkään matkassa mukana :-)

      Torkkuja ei voi koskaan olla liikaa... :-)

      Poista
  4. Kaunis kukkanen jos siksi sitä voi kutsua. Yleensä kukat tapetaan vedellä :) Itsekin tuohon syyllistyneenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä itselle se paha kohta myös, liikaa vettä ;-)

      Poista
  5. Kaunis! Itse olen niin onneton viherkasvien hoitaja, juuri heitin kuolleen kasvin pois. Toivottavasti sinun viikunapuu viihtyy teillä pitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! :-)

      Itsellä on vähän samaa taipumusta, ehkä aavistuksen tässä vuosien saatossa multasormi parantunut, mutta ei liikaa ;-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...