sunnuntai 24. joulukuuta 2017

24.luukku



24. luukku <3

Ollaan päästy joulukuussa, että kalenterissa tähän hienoon päivään, jouluaattoon! 

Muutaman päivän ajan olen ajatellut, että voiko se joulu todella jo olla?! Vaikka koko joulukuun ja vähän marraskuunkin puolella on ollut joulufiilistä, niin että se oikea joulu on jo ovella! 




Jouluaaton luukun kuvat olisi voinut uusia, jos suinkin eilen olisi ehtinyt, nimittäin ainakin tänne liki keskisuomeen saatiin valtavasti lunta pyryn myötä! Maa on aivan valkoisena, ja hankia riittää. Kuinka ihana asia monen vuoden tauon jälkeen, tämä oli ihana ja suuri asia! :) 

Eilen viimeisiä asioita hoitaessa lumipyry oli mukana, mutta se ei menoa haitannut. Päin vastoin, se toi sitä ihanaa tunnelmaa <3




Kauniit paperikoristeet ovat hurmaavasta Piirongista, ja nämä ilahduttavat varmasti pitkään vielä joulun jälkeenkin. Tälläisiä etsin pitkään, ja kuinka ihana olikaan kun viimein löytyi enemmän kun täydelliset koristeet! <3 

Nyt on kuitenkin aika rauhoittua joulun viettoon, ja toivotella teille kaikille lukijoille lämmintä ja ihanaa joulun aikaa! <3 Kiitos että olette olleet blogini matkassa tämän(kin) vuoden, ja tässä kalenterissa! <3

Kiitos myös yhteistyö kumppaneille suuresti! <3

Iloa ja valoa kaikkien jouluun! <3



2 kommenttia:

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...