sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Kymmenes luukku






Kymmenes luukku <3

Tänään, toisena adventtisunnuntaina halusin nostaa esille iki-suosikki Marimekon tuotteita, ja lopuksi laitetaan ihana arvonta käyntiin. 

Marimekko on kuulunut elämään oikeastaan koko ikäni, varsinkin tekstiileissä. Perheessämme on suosittu Marimekon vaatteita paljon, jouluisin pöytään on laitettu lähes aina vaihtelevasti Marimekon mallistosta pöytäliina, paketista on useana jouluna paljastunut Marimekon yöpaita ja astioita olen alkanut keräämään itse aikuisiällä. 

Siirtolapuutarha // Räsymatto astiat ovat olleet pari viimeistä joulua kovassa huudossa, ja monen paketista näitä onkin paljastunut, ja kaupassa on myös eioota tullut vastaan. Enkä ihmettele, kyllähän ne ovatkin todella ajattomia, ja yhdistettävissä myös moniin muihin sarjoihin. 

Oma sarja kasvoi kun ihana Marika lähetti blogiyhteistyön merkeissä pari jouluun(kin) sopivaa Räsymatto kuppia minulle, josta maistuu kyllä glögi maukkaalta! Huomasin muuten, että kuinka mahtava on yhdistää musta-valkoista ja tätä puna-valkoista sarjaa keskenään! :) Tykkään! 

Paketissa oli myös super suosittu Kuusikossa tyynynpäällinen, jonka Marika on tosi taitavasti ommellut! Kaupasta löytyy siis myös loistava ompelupalvelu, jos siellä ruudun toisella puolella on muitakin kun minä, jolle ompelukone ei ole ihan paras kaveri! 
Tämä tyynynpäällinen on niin ihana, että eipä se tule vaan joulun aikaa koristamaan, vaan saa kyllä piristää myös talvipäiviä! :) 

Nyt on aika laittaa kalenterin toinen arvonta pystyyn! :) 
Palkintona on lahjakortti tänne Marikka Lifestyle liikkeeseen, arvoltaan 25€! 

Kaikille on jaossa jälleen 1 arpa // osallistuja! 
Arvonta käynnistyy NYT, ja kestää 13.12 asti!

Mihin sinä käyttäisit lahjakortin? :) 

ONNEA ARVONTAAN! 
Ja kiitos Marika huikeasta yhteistyöstä! <3

83 kommenttia:

  1. Mukana! Metsolan vaatteisiin käyttäisin. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihania tuotteita. Mukana arvonnassa. Lahjakortilla ostaisin ehkä jotain Marimekkoa :)
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kaunista talvitunnelmaa! Täällä lahjakortti käytettäisiin juurikin Siirtolapuutarhasarjaan. :)

    Ihanaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
  4. Mukaan arvontaan. Kauniita sisustuskuvia sulla.

    VastaaPoista
  5. Mukaan arvontaan! Lahjakortin käyttäisin johonkin, ihan henkilökohtaiseen ilon tuojaan.

    VastaaPoista
  6. Mukaan arvontaan ja ostaisin marimekon astioita.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa. Luultavasti käyttäisin Marimekon jouluisempiin tuotteisiin :)

    VastaaPoista
  8. Mukana! Varmaankin käyttäisin juuri noihin räsymatto mukeihin... tai sitten kulhoihin, pitäisi vielä vähän miettiä. Itsellä löytyy tuota mustavalkeaa räsymattosarjaa jo.

    VastaaPoista
  9. Lasten vaatteisiin käyttäisin.Toi mukikin ois aivan ihana. sannaturpeinen5@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Jotkut Marimekko-astiat olisi hienoja.
    Mukana arvonnassa johanna.tuulia@hotmail.fi

    VastaaPoista
  11. Mukana arvonnassa, lahjakortti menisi Marimekon astioihin :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana🙂 Vaikea valinta, niin paljon ihania juttuja. Luultavasti käyttäisin lahjakortin Marimekon vierapyyhkeisiin/astioihin tai Metsolan vaatteeseen.
    Mari.p.partanen@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Ostaisin Räsymatto-tarjottimen :)
    Anneli
    4nneli(at)outlook.com

    VastaaPoista
  14. Mukana :) Ostaisin Marimekon astioita
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Haluaisin Räsymattosarjan punavalkoisen mukin joulumukikseni.
    esri3363@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Oi, ihana arvonta, ehdottomasti mukaan! Käyttäisin lahjakortin joko Kuusikossa tyynynpäälliseen tai Oiva lautasiin :)

    VastaaPoista
  17. Juurikin niihin räsymattoastioihin! Tuo punainen olisi niin ihana jouluksi!
    janikam@hotmail.fi

    VastaaPoista
  18. Tyynynpäälliseen.
    pirjo.seppala52 at gmail.com

    VastaaPoista
  19. Nuo räsymatto-mukit on kyllä kivoja! Mukana arvonnassa 😊

    VastaaPoista
  20. Ostaisin jotakin Marimekolta.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Pikku kukkaroon pojantyttärelleni joka ihaili omaani.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Marimekon astioihin
    anncaiza@gmail.com

    VastaaPoista
  23. astioihin pirpanaunelmia@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Mää himoitsen tuota tyynyä ja noita samoja asitioita <3

    -JenniK-

    VastaaPoista
  25. Mukaan lähtisi varmaankin Yön varjo -kaitaliina :) -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  26. Airiina
    Vimma Rasmus - College, mustavalkoinen menisi 4 vuotiaalle pojalle.

    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  27. Marimekko Oiva - Räsymatto Kulho 4dl, minulla on jo yksi tällainen.
    -Appa
    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Tarjotinta olen jo muutamaan kertaan ollut ostamassa, mutta vielä on jäänyt ostamati. mukaan ihanaan arvontaan! :)

    VastaaPoista
  29. Johonkin Vimman mekkoon tai marimekon astioihin:)
    tuuliapr@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Marimekon tuotteisiin menisi lahjakortin voitto :)
    cupido.maxi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ostaisin uuteen pesuhuoneeseen vieraspyyhkeitä.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Ehkä mukeihin.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  33. Arvonnassa mukana! :) Voisin ostaa Marimekon kulhon tai pian syntyvälle ystävän lapselle jonkun suloisen vaatteen tai sitten voisin antaa lahjakortin lahjaksi jollekin tärkeälle. T:Tintti

    VastaaPoista
  34. Mukana! Johonkin ihanaan!markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Räsymatto mukin ostaisin
    sara.mahonen@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Marimekon astioita :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Marimekkoa:) pija@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Ostaisin jonkin Marimekon astian :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Marimekon Eppu reppuun :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Marimekon tuotteita ostaisin. Mukana arvonnassa siis
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Liian paljon kaikkea ihanaa,en osaa sanoa mitä ostaisin :-)
    marika.nikula@luukku.com

    VastaaPoista
  42. Käyttäisin lahjakortin kiiruna mukeihin, ne ovat tosi kauniita :)

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
  43. Mukaan arvontaan! Ainakin nuo Marimekon astiat, pyyhkeet ja muutkin sisustustekstiilit kiinnostaisivat. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  44. Mukana ollaan :) Ostaisin pari Marimekon mukia.

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  45. Antaisin sen äidilleni lahjaksi <3
    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
  46. Mukana arvonnassa! Marimekon tuotteita ostaisin!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  47. Oi, rakastan Marimekon astioita! <3
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Marimekko Flower maljakon ostaisin <3

    Kauniit kuvat kauniista tuotteista. Tunnelmallista iltaa <3

    VastaaPoista
  49. Siirtolapuutarha astioita ostaisin lisää. Niitä on muutama kulho ja lautanen joululahjaksi jo tulossakin mutta mukeja voisin seuraavaksi huolia :) aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Kuluisi varmaankin johonkin ihanaan vaatteeseen :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  51. Marimekkoa ostaisin.
    han.nystrom@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Räsymattomukeihin. sonjoaemiliia(at)gmail.com

    VastaaPoista
  53. Käyttäisin lahjakortin Marimekon astioihin!<3 emilia_ho(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Marimekon astioihin! Rauhaisaa joulun odotusta! :)
    marileinonen@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Todennäköisesti jotain Marimekkoa ostaisin! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Marimekon astioihin :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Marimekon astioihin.
    soile89(at)gmail.com

    VastaaPoista
  58. Ihania! Mukana oon ja ostaisin marimekon astioita. :)
    ellen.susanne@hotmail.com

    VastaaPoista
  59. Kerään Marimekon astioita ja niihin käyttäisin.
    o.korpi@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Marimekkoa ostaisin :-)

    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Marimekon astioihin käyttäisin ❤ riikka-maria.talus@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Hankkisin Marimekon Räsymatto-tarjottimen. Siitä olen haaveillut jo kauan.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  63. Tää postaus saattoi vaikuttaa mutta Marimekkoa ostaisin! :D
    Vilmak, vilmakoon@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Marimekon astioihin!=)
    k.kanerva@hotmail.fi

    VastaaPoista
  65. Arvonnassa mukana ehdottomasti!

    VastaaPoista
  66. Astioita kyllä varmaankin hankkisin. Karoliina, kruusila@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Mervi.partanen1@luukku.comjoulukuuta 11, 2017

    Raita - paita pojalleni.

    VastaaPoista
  68. Ostaisin uusia astioita :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  69. Astioita tarvitsisin :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  70. Niin paljon kaikkea ihanaa, että vaatisi vähän pidemmän pohdinnan valinnan tekemiseksi ;)
    roovel@netti.fi

    VastaaPoista
  71. Nää marimekot on niin ihania :) Käyttäisin sen siihen yhteen mukiin mitä olen jo jonkin aikaan himoinnut, sitten ostaisin niitä myös lisää <3

    VastaaPoista
  72. Marimekon mukiin! ☄
    anu.leppanen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  73. Mukana! Haluaisin ilahduttaa äitiäni Esteri-sarjan tuotteella.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Ihanaan punavalkoisiin Räsymatto mukeihin! :)
    hanna.bora(at)luukku.com

    VastaaPoista
  75. Käyttäisin lahjakortin johonkin Marimekon astioista <3 jahku1@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Marimekon tyynyliina ilahduttaisi.
    saana_v(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  77. Marimekon astioihin :) illikkr7@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Marimekon pyyhkeitä voisin ostaa tai lapsille vaatetta. Kyllä käyttöä löytyy.

    VastaaPoista
  79. Ihania juttuja siellä tosiaan. Marimekon ihanille mukeille olisi varmasti käyttöä täälläkin ;)

    VastaaPoista
  80. Mukana
    Joihinkin mustavalkoisiin tyynynpäällisiin käyttäisin lahjakortin. En osaa vielä päättää kun kaikki ovat niin ihania.
    T. Terhi

    VastaaPoista
  81. Marimekkoa ostaisin 😍 rannekaroliina@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Tytölle vaatetta. :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  83. Ostaisin Marimekon siirtolapuutarhaastiastosta jonkun tuotteen lisää omaan kokoelmaani :)

    Olen itse ollut Marimekkofani jo lapsuudesta saakka niin vaatteiden, kankaiden kuin astioidenkin osalta ��

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...