torstai 7. joulukuuta 2017

Seitsemäs luukku



Seitsemäs luukku <3

Näin se on Itsenäisyyspäivä juhlittu, ja kylläpä se olikin jälleen yhtä huikea ( ellei vähän huikeampikin ) kuin yleensä katsella linnanjuhlia. Mahtavan juhlallinen tunnelma ihan koti sohvaltakin käsin! 

Nyt hypätään taas kalenterin matkaan ja on aika availla jo seitsemäs luukku! 




Tänään luukussa vilahtaa meidän joulukalenterit. Kyllä vaan, täällä kahden aikuisen taloudessa on parikin kalenteria! Murulle olen tehnyt muistaakseni jo kolmena vuotena oman DIY-kalenterin ja tämäkään vuosi ei tuonut siihen poikkeusta. Kuinka rakastankaan suunnitella tälläisiä juttuja. 

Tämä murun kalenteri tosin eli aikalailla viimeisiin päiviin saakka, kunnes piti olla jo valmista. Hiukan erilaisia ideoita oli päällekkäin mielessä, ja kohtuu monta ideaa yhdistämällä sitten syntyi lopullinen versio. 

Viime vuoden kaltaisella idealla mennään, ja joka päivälle on oma paperipussukka tuossa korissa. Fb:ssä alkoi marraskuun lopulla näkyä useampi kuva aikuisten kalentereista idealla: 
" 24 asiaa miksi rakastan sinua ". 

Idea oli mielestäni enemmän kun loistava, ja päätin ottaa tästä kopin. Joten, jokaisesta pussukasta löytyy sydän jossa on yksi asia miksi rakastan... 
Sen lisäksi pussukoihin on voinut eksyä välillä pieniä yllätyksiä :) 




IKEA:sta löytyi loistavat pussukat tähän tarkoitukseen, ja Sinellistä löytyi valmiita valkoisia sydämiä. Pienemmät sydämet kertoo päivän numeron, ja isompi sydän on sitten pussukan sisällä.

Sitä mukaa kun pussukat aukeaa, olen laittanut sydämiä makuuhuoneen oveen kiinni. Tarkoitus olisi, että niistä muodostuisi kaunis kuusi mutta saapi nyt nähdä mitä tuleman pitää ;) 




Itselläni on tänä vuonna puolestaan murun ostama Fazerin todella viehättävä kalenteri! Voi mikä tunnelma tuossa kannessa onkaan, ja joka kerta kalenteria katsoessa saan hymyn huulille. Tämä on oikea hyväntuulen kalenteri! 

Kyllä siis kelpaa aamuisin availla kalenteria, ja sen lisäksi blogikalenterit että muutamien kauppojen kalenterit ovat täällä seurannassa! :) Aamut alkaa siis hyvin! :)

12 kommenttia:

  1. Ihana idea tuossa "24 asiaa miksi rakastan sinua" -kalenterissa <3 Ja kaunis on tuo kalenterin toteutuskin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, tuo idea tosiaan fb:n puolelta ja tuntui heti omalta! :)

      Poista
  2. Oi, ihana idea. Tällainen kalenteri sopisi myös minun miehelle. Jospa ensi vuonna toteuttaisin tai sitten, voihan kalenterin tehdä vieläkin.
    Ihanaa torstaita sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ole, fb:stä idea lähti ja niin mukavalta tuntui :) Kannattaa ehdottomasti laittaa korvan taakse :)

      Poista
  3. onpas kiva idea koota kalenteri tuollaiseen koriin! Meillä tosin koirat avaisivat paketit ennen pitkää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Tuo on tosiaan mukava, samalla sisustuksellinen ja ajaa tämän asian :)
      Koirat varmasti kyllä olisi kiinnostuneita jos kori lattialla :)

      Poista
  4. Oi vitsit miten suloinen tapa muistaa rakasta! Tuon idean voisi toteuttaa vaikka muutaman kerran vuodessa! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sen sanoit, aivan totta! <3 Tälläinen on missä vaiheessa tahansa vuotta tärkeä asia! :)

      Poista
  5. Ihana idea <3 Itse hain eilen matti myöhäsenä itselleni, veikkauksen joulukalenterin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös, tämä oli tosi mukava :)

      Oii, sait raaputtaa kerralla nyt monta luukkua auki :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...