perjantai 1. helmikuuta 2013

Lounaspiirakka = mokkapalat





Mokkapalat, suklaapiirakka, suklaaruudut, mutta meillä tätä herkkua on aina kutsuttu lounaspiirakaksi. Tähän liittyy tarina pitkän ajan taakse. Äitini oli veljelleni joskus pienenä lukenut kirjaa ja kirjassa oli suklaapiirakkaa jollakin "hahmolla" mitä en nyt muista niin mukana ja jotenkin tästä veljeni alkoi tätä herkkua kutsumaan lounaspiirakaksi. Siitä tämä nimi johtaa meillä juurensa.

Monessa blogissa on vilahtanut mokkapalojen ohje ja monta päivää on halu ollut tehdä. Tänään töiden jälkeen sitten oli oiva hetki, viikonloppu vapaakin alkamassa! 

Minä tein jälleen kananmunattoman version jotta mieskin voi syödä. Ja eipä ollenkaan huono ohje vaikka itse vähän muuntelin, todella kuohkea piirakka tuli uunista ulos :-)

LOUNASPIIRAKKA ♥

1 LASI SOKERIA
1 LASI JUOKSEVAA MARGARIINIA
3 LASIA VEHNÄJAUHOJA
1 LASI PIIMÄÄ TAI VANILJAKASTIKETTA
1TL SOODAA
3 RKL KAAKAOJAUHETTA
4 RKL VEHNÄLESEITÄ

SEKOITA ENSIN SOKERI JA MARGARIINI. 
SEKOITA KUIVAT AINET KESKENÄÄN.
LISÄÄ KUIVAT AINEET SOKERI SEOKSEEN JA VIIMEISENÄ PIIMÄ.
PAISTA 200 ASTEESSA 35MIN. 

♥  PÄÄLLYSTE  ♥

300G TOMUSOKERIA
6 RKL SULATETTUA MARGARIINIA
7,5 RKL KYLMÄÄ KAHVIA
1,5 RKL KAAKAOJAUHETTA 





Piirakan kaveriksi ei maistunut tee vaan kaipasin jotakin raikasta. Talvis aikaan tulee tehtyä sitruunavettä kannuun ja sitä juotua ruoan kanssa. Nyt sitruunavesi maistui oikein hyvin piirakan kanssa myös. 




Iloista alkavaa viikonloppua! 

14 kommenttia:

  1. MUMS :)

    Täällä just pikkuinen kyseli, että onko meillä aineita tehdä pannaria tai muffareita! Ei valitettavasti ole. Kyllä olisikin tehnyt mieli!!!

    Kivaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin nams! :-) Tästä on hyvä aloittaa viikonloppu vaikka aamu vähän penkin alle meni :-)

      Kiitos samoin ♥

      Poista
  2. Haluaisitko et ostan ja lähetän sulle noita sydäntyynyjä? Tai sit yks menis varmaan aika tasaraha vaihtarina jos mä laitan tyynyn ja sinä cat-kehyksen. :)

    Mokkapalat olivat lapsena ihan parasta herkkua. Nyt olen enemmän korvapuusti ihmisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus, tänään juuri cat kehys meni :-/ Ikävä kyllä. Muistatko mitä tyynyliinat maksoi? :-)

      Lapsena nuo tosiaan oli niin herkkua, ja hyvin edelleen uppoo ;-)

      Poista
    2. Mun mielestä siinä tuli tyyny mukaan 9.90 euroa kappale. :)
      Paljon teilläpäin?

      Poista
    3. Mä käyn katsoo heti kun ehdin (koetan ensi viikolla) löytyykö niitä tuolta, ja palaan asiaan :-)

      Poista
  3. Pikainen silmäys... ja jos suoraan sanon, niin aikas herkullinen blogi täällä!
    Hienoa, että jätit "jäljen" mukana olostasi blogiini :D

    VastaaPoista
  4. Mokkapalat on herrrrkkua!
    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne on niin hyviä vaan :-)

      Samoin sinulle Jenna ♥

      Poista
  5. voi sä oot ollut ahkera, vitsi kun ei oo tuon rempan takia ollut aikaa leipoa. Namilta vaikuttaa ohje!!!
    Kivaa viikonloppuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin touhuaa kun on oikein kovasti virtaa :-) Suosittelen kokeileen ehdottomasti tuolla ohjeella, kananmunan pois olo ei haittaa yhtään :-)

      Kiitos samoin sinulle Marika ♥

      Poista
  6. Tulinkin heti vastavierailulle, sinulla on inspiroivan kaunis blogi! :)
    Meilläpäin tätä kutsutaan mokkaruuduiksi.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...