tiistai 23. heinäkuuta 2013

Annon mallistosta

Olen muutaman kerran kirjoitellut blogissa kuinka olen tykästynyt Annon mallistoon. Menneen kevään mallistosta löysin monen monta omaa suosikkia ja syysmallistoa odotankin jo todella kovasti, varmasti siellä tulee ihanuuksia olemaan ja kotiutumaankin :-) Pitkin kevättä ja kesää pieninä osina olen ostanut Annon ihanuuksia jotka ovat myös näkyneet blogissa.

Yksi päivä kun lähdin ruokakauppaan niin ajattelimpa poiketa samalla Anttilassa katsoon josko siellä jotain kivaa olisi. Suureksi yllätykseksi Annon kevät mallisto oli suurimmaksi osaksi alennettu todella pilkka hintaiseksi. Siinä sitten piti vaan alkaa koria täyttämään ;-)





Keväällä jo katselin monia vaihtoehtoja Annon koristetyynyn päällisistä. Hennesille oli kumminkin lähtenyt jo tilaus tyynyistä joten jätin asian hautumaan. Mutta, nyt liki kaikki päälliset olivat vain 3€ kappaleelta niin eipä enään hautumaan jäänyt. Nämä valko-harmaa raidallidet olivat ehdoton suosikkini mallistosta. Todella kauniit ja ajattomat. 
Samaa kuosia on monessa eri värissä saatavissa joten kannattaa kipaista Anttilaan tai Kodin 1:seen. Myös muita kauniita päällisiä siellä oli jotka vielä on mietinnässä.... ;-)





Ettei vaan raidat lopu kesken niin nuo servetit olivat kerrassaan ihanat, harmiksi paketteja oli vain 2 ja toinen rikki niin otin tuon yhden vain. Maksoi jopa hurjan 1€:n! 

Raidat ovat vaan kerrassaan niin POP! 

Myös alla näkyvä kaitaliina on samalta reissulta ja alesta myös sekin. Näitä ihanuuksia siis todellakin löytyi todella pilkka hintaan! :-D






Yllä vielä hieman koostetta ihanista ja halvoista löydöistä :-)

Tyynynpäällisiä oli vielä haettava lisää ja toinen kaitaliinakin löytyi samalla kertaa, aivan ihana kuvio!  

Huomaatteko, pastellit hiukan syksyä kohden on jäämässä ja harmaa on tulossa tilalle?! Ei ne pastellit silti kokonaan tule jäämään, mutta hiukan harmaata enemmän esiin kun syksyyn päin matka.


KAUNISTA PÄIVÄÄ! 
 
 
P.S. Makuuhuoneen muutos työt alkaa viimein! :-) Viimein päästään pöydästä eroon ja saan makkaristamme haluamani ja pääsee tuunaileenkin taas. Loma tule pian! :-D Laitan juttua kun alkaa tapahtumaan :-)


22 kommenttia:

  1. Oletpas tosiaan tehnyt edullisia löytöjä! Raidat on kyllä niin kauniita kaikessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, raidat on kerrassaan POP! :-) Sopii niin kaikkeen, kotona että pukeutumisessa :-)

      Poista
  2. Anno on onnistunut kyllä hyvin pääsemään ajan hermolle. Minulla on sohvalla tällä hetkellä useampi Annon koristetyyny - keväältä harmaita komioita ja nyt syksyn mallistostakin tarttu pari uutta mukaan!

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, samaa mieltä :-) Anno on niin eduksi tullut, oikein hyvä merkki kodin sisustukseen nykyään :-) Syksyn uutuudet näyttää myös hyvältä :-) Olen kurkkinut innolla mitä syksy heillä tuo tullessaan :-)

      Poista
  3. Näin myös noita tyynynpäällisiä Anttilassa käydessäni ja hypistelin niitä kauan. Mielessä pyöri kuitenkin juuri tekemäni tilaus H&M Homeen joten tällä kertaa nuo jäivät kauppaan :) Hih, samanlaisia ajatuksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, annot taitaa olla aika suosittuja nykyään :-) Kauniita ja monipuolisia ovat tekstiileissään :-) On aika suosikkini nykyään :-)

      Poista
  4. En oo käyny anttilassa aikoihin! Täytyypä poiketa!:)
    Kivoja juttuja löysit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa mennä poikkeaan, vielä löytää halvalla ihania Annoja :-) Varmasti sinullekin mieleisiä :-)

      Poista
  5. Nuo Annon tekstiilit on tosi kauniita ja houkuttavia. Ihania löytöjä olet tehnyt! <3
    Kivoja muutoshommia ja ihanaa tiistaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitit todella hyvin! :-) Houkuttavia, se oli hyvä :-) Nuo oli kerrassaan ihanat löydöt :-)

      Kiitos, hiljalleen makkari alkaa muuttua, ihanaa, olen ihan innoissaan :-)

      Poista
  6. Anno ja raidat on kyllä niin pop! :) Itsekin olen hurahtanut niihin :) Alesta löytänyt Annoa hyvin edullisesti, kivaa! :) Kivoja löytöjä olet tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin niin :-) Aivan ihania ne ovat, raidat iskee :-)

      Nuo oli niin lemppareita mitä löysin :-)

      Poista
  7. Tosi nätit nuo kapearaitaisetkin päälliset!! Kivoja löytöjä! On meillä hyvä maku! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, olen ihan samaa mieltä Jenna! <3 :-D

      Poista
  8. Oi mitä ihanuuksia, raidat on niin kauniita!:)

    Aurinkoista päivää!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :-) Raidat on ollut jo pitkään kestosuosikki ja varmaan tulee oleenkin :-)

      Kiitos samoin, toivotaan viikonlopulle aurinkoa! :-)

      Poista
  9. Kaunista ja vieläpä edullista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sitä juuri :-) Halvalla todella ihania ja laadukkaitakin löytöjä :-) Oon niin tyytyväinen :-D

      Poista
  10. Onpa kivoja juttuja, täytyykin piipahtaa hypiistelemässä! Vaikka kyllä oikeastaan yritän olla vähän ostolakossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa mennä, on vielä ainaki täällä päin jäljellä hyvin :-) Teet varmasti hyviä löytöjä :-)

      Poista
  11. JOKA kerta, kun käyn Anttilassa niin katson noita tyynyliinoja mutta aina jäänyt hyllylle..ehkä joku päivä?? :)

    Raidat on niin pop täälläkin..hassua, että meillä molemmilla on tähdet ja raidat lähellä sydäntä ;D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama itsellä oli keväällä, nyt kun alessa olivat niin ei voinut sitten enää vastustaa ;-)

      Raidat on iso POP, niitä ihastelen aina :-) Ja tähdetkin :-D

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...