keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Heinäkuu



Niin se alkaa olemaan kesä jo paremmalla puolella. Toisaalta todella haikeaa koska aika on viuhunut vaan silmissä, mutta toisaalta pieni syksyn kaipuukin on jo olemassa koska olen aina ollut niin syys ihminen. Mutta, syksy tulee aikanaan ja vielä nautitaan joka ikisestä kauniista kesäpäivästä mitä tämä kesä 2013 tuo tullessaan. Ei sillä syksyllä niin kiire missään nimessä ole vielä :-) Ompahan se lomakin vasta toista päivää tässä menossa joten vielä on kesää jäljellä! 




Heinäkuu on ollut touhua täynnä, ihana kun päivät ovat pitkiä ja valoisaa riittää pitkälle iltaan. Ilmatkin ovat suosineet yllättävän hyvin, ei toista viime kesän moista keliä olisikaan jaksanut putkeen. Ulko ilmasta on saanut nauttia kovasti, ihanuutta :-)

Koti on alkanut hiljalleen pikkuisen muuttua ja isompia muutoksia on myös luvassa, nimittäin, viimein murheenkryyni makuuhuone alkaa saamaan haluamaani ilmettä. Tähän palaan heti kun alkaa muutokset tuottamaan tulosta. 




Heinäkuussa on pyöräilty paljon. Kesäkuussa viimein sain pyörän itselleni myös vanhasta kodista ja kovassa käytössä onkin sittemmin ollut, pyöräily on vaan jotakin niin rentouttavaa. Uusissa maisemissa on myös aivan ihana hurautella kauniina kesäpäivänä. 

Kuva lainattu Pinterestistä.




Herkuttelua on myös mahtunut kesään, luonnollisesti :-D Perinteisillä kesä herkuilla ja toki myös ei niin kesäisillä. Marjat ovat kyllä olleet huippu suosittuja ja niitä on syöty jäätelön kanssa, rahkassa, pelkästään , puurossa, lättyjen kanssa, herkullisia! :-)




Pieniä reissuja on heinäkuussakin tehty aina kun aika on antanut periksi. 
Ollaan oltu mökillä, maalla, Porvoossa sekä kierretty mökin lähellä ympäristökuntia. Kesällä on niin mukava katsella kaunista suomea ajan kanssa, kulkea välillä jopa ilman suurempaa päämäärää ja nauttia vaan kauniista maisemista, oman murun kanssa, pysähtyä hetkeksi kun siltä tuntuu ja taas jatkaa matkaa :-)


Tästä on meidän heinäkuu tehty, nyt se on onnellisesti takana

14 kommenttia:

  1. Eläväistä elokuun alkua ja mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti sinulle Eija! <3 Samoin toivottelen sinulle, mukavaa elokuuta! :-)

      Poista
  2. Sulla on kyllä aina niin kauniita kuvia! <3
    Ja tosiaan, se on huomenna jo elokuu. Toivottavasti kauniita päiviä kuitenkin riittäisi sielläkin edes jokunen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kaunis kiitos Emilia! <3 Olipa kauniisti kirjoitettu! :-)

      Kyllä nyt lomalle vielä odotan / (oletan :-D) että kauniita päiviä riittäisi :-) Sitten voisi vaikka jo se syksy hiljalleen saapua ;-) En laittaisi vastaan ollenkaan, niin paljon kumminkin syksystä kumminkin pidän että saa tulla :-) Hih.

      Poista
  3. Heinäkuu vaikutti oikein ihanalta :) Toivottavasti elokuussakin riittää ihasteltavaa, minäkin tykkään syksystä ja kaikesta tunnelmasta mitä siihen kuuluukaan! Iloista päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! :-)

      Se on niin totta, toivotaan vielä (ainakin loman ajaksi!) kaunista ja kesäistä, sitten hiukan jo sitä kaipaamaamme syksyä, eikös ;-) Hiljalleen voisi vaikka tullakin. Siihen todellakin liittyy niin kovasti kaikkea ihanaa että sitä aikaa on todellakin ihana alkaa odottelemaan pikku hiljaa :-)

      Samoin! <3

      Poista
  4. Kaunis heinäkuu takana ja toivottavasti yhtä ihana elokuu edessä! <3 Ihanaa lomailua Seija! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3 Sitä juuri toivotaan, ainakin lomalle vielä kaunista kesää :-)

      Samoin teille sinne! :-)

      Poista
  5. Ihana kesäinen heinäkuu takana ja elokuu yllätyksineen edessä!♥

    Ihania lomapäiviä!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein kivasti sanottu Merita! <3 Kiitos mukavasta kommentista! :-)

      Kiitos kovasti, onneksi lomaa on vielä jäljellä :-)

      Poista
  6. Samaa mieltä,nautitaan vielä kesästä kun sitä on. Kyllä sitä syksyä ja talvea sitten riittää. Kauniita kuvia,ihan kaikki =) Porvoo-viikonloppu on nyt vietetty,kyllä siellä oli kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin Anne, samaa mieltä, vaikka hiljalleen, vähän salaa jo sitä syksyä odottaakin ;-)

      Kiitos kovasti kauniista kommentista! <3

      Oikein mukava kuulla että viihdyit Porvoossa, se on kyllä niin ehdottoman kaunis kaupunki ja siellä saa vierähtämään tovin jos toisenkin niin kepeästi :-) Sinne kyllä on päästävä vielä tämän kesän aikana kertaalleen käymään!

      Poista
  7. Heinäkuunne kuulostaa juuri sellaiselta, kun se pitääkin!! :):) Ihania ja ikimuistoisia aikoja :))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista ♡

      Aivan totta, paljon ihania muistoja täynnä :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...