lauantai 13. heinäkuuta 2013

Mansikkahillo



Pari viikkoa sitten löysin Sokokselta aivan ihanan mansikka purkin. Ihastuin oitis tuohon purkkiin ja kaiken lisäksi se oli poistokorissa joten hintaakaan ei purkilla juurikaan ollut. 
Koska mansikka aika on parhaimmillaan niin kysyin voisiko äiti tehdä purkkiin hilloa meille samalla kun tekee heille. 

Innoissani sitten vaan kotona laitoin purkin pesukoneeseen ja odottamaan että pian saan siihen äidin tekemää maailman parasta mansikkahilloa niin purkilla kävi sitten hiukan hupsusti. Etikettipä ei tietenkään pysynyt kone pesussa, voi ei, olisi pitänyt taas ensin hiukan ajatella :-D
Onneksi äiti vielä löysi toisen purkin Sokokselta meille ja nyt on sitten myös ehjä versio. 






Purkkihan on itsessään jo hiukan tuollainen retro tyylinen joten eipä tuo menoa nyt niin haittaa vaikka etiketti pääsikin hajoamaan. Kuuluupa se kaiketi tunnelmaan :-D Ompahan nyt hiukan enemmän maailmaa nähnyt purkki, tai ainakin siltä näyttää. 





Tein yksi päivä helmipuuroa joka on niin herkkuani! Tämä maailman paras mantsu hillo vielä kruunaa puuron kerrassaan, nam! :-) Kuumaa puuroa ja hiukan kylmää hilloa päälle, kyllä maistuu! 

Kiitos äiti kovasti hillosta!


LAUANTAIN ILOA! 


13 kommenttia:

  1. Nam, ihanaa mansikkahilloa ja niin suloiset purkit!<3

    Aurinkoista lauantaita!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin?! Tuohon purkkiin ihastuin heti :-) Taisi olla kirsikan kuvalla myös jos en aivan väärin muista :-)

      Kiitos paljon, sunnuntain aurinkoa teille! <3

      Poista
  2. Onpa hauskat purkit, suorastaan söpöt!
    Nam, omatekemä mansikkahillon on ihan parasta, nam!

    Ihanaa lauantaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogistani löytyy haaste sinulle. :)

      Poista
    2. Pallokorkki kruunaa ehdottomasti kaiken ;-) Yllättävää kohdallani :-D

      Tuo äitin tekemä hillo on kyllä niin hyvää, sitä voisi sekoittaa vaikka mihinkä :-)

      Kiitos kovasti, mukavaa sunnuntaita! <3

      Ja kiitos kaunis haasteesta, nappaan sen <3

      Poista
  3. Suloiset purkit, oma mansikkahillo sopii niihin varmasti hyvin! Iloista päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokonaisuudessaan ihanat, hiukan erilaiset purkit, se oli se juttu itselle niissä :-)

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  4. Tosi suloinen hillopurkki! :)

    VastaaPoista
  5. Mitä mun silmät näkeekään?? Ihanat tähtikipot :))

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...