lauantai 27. heinäkuuta 2013

Porvoota ihastelemassa



Porvoossa uudemman kerran tänä kesänä. Kuten edellis kerralla jo kerroin että ihastuin aivan täysin tuohon paikkaan. 
Ihaniin pieniin kujiin, pastelli sävyisiin taloihin, joen varteen, vanhaan tunnelmaan, se on kerrassaan vaan aivan ihana paikka kokonaisuudessaan. 

Tällä kertaa lähdin kaverini kanssa reissuun ja kierrettiinkin kunnolla kaikkia ihania kauppoja, voi kuinka mahtavia pieniä putiikkeja siellä todella onkaan vieri vieressä, Ihana tuoksu kun liikkeisiin astu, vie suorastaan mukanaan jo.







Ilma suosi myös tälläkin reissulla meitä. Vaikka kohti Porvoota mentäessä pilviä oli paljon, mutta kun vanhaan kaupunkiin päästiin niin aurinko tuli esiin täydeltä taivaalta, kuin tilauksesta. 
Ajettiin muuten tällä kertaa hyvin pitkän kaavan kautta. Muru antoi meille ohjeet ja mentiin kiltisti niitä pitkin ja kuinkas kävikään kilometrejä kertyi aivan hurjan paljon! :-D Mutta hauskaa oli tästäkin syystä, eipä tuo siis haitanne. 

Löysin paljon lisää iki ihania kauppoja tällä reissulla, oi ja voi kun kodin lähelläkin olisi vastaavia putiikkeja! Tai olisiko se sitten niin kivaa kumminkaan?! Onhan siinä oma tunnelmansa ja odotuksensa kun ei ihan joka päivä sellaisissa käy, ehkä näin on kumminkin juuri hyvä :-)
Ihania löytöjä tuli tehtyä, niistä lopussa lisää ja vielä erillisessä postauksesta, tärkeimmästä löydöstä, oikeastaan se oli jo mielessä mentäessä :-)









Lemppari liikkeeni on ehdottomasti tuo Welmans keittiö liike. Viime postauksessa jo mainitsin liikkeestä, siellä on iso valikoima Brukan tuotteita! Aivan ihania! Tällä reissulla huomasin että kyseinen merkkihän valmistaakin aika laidasta laitaan erilaisia tuotteita. Olen lähinnä ajatellut että heillä on posliini tuotteita vaikka olen netistäkin joskus selaillut sivuja, mutta heillähän on vaikka mitä! 
Tämä oli / on varsinainen löytö aitta! :-)





Mm. tälläisiä ihanuuksia löytyi tuolta äsken mainitsemastani liikkeestä. Ihastuin aivan täysin tuohon koriin, se on ihan samaa sävyä kun Riviera Maisonin rottinki jutut joten sopii täydellisesti meille. Servetit ovat kun tehdyt tuohon, voi ihanuus, tätä olen jaksanut ihailla! :-D 
Keittiöpyyhkeitäkään ei ole koskaan liikaa joten yksi sellainen tarttui matkaan mukaan.

P.S. Vastahan kirjoitin että jos nyt pitäisi vähän taukoa servettien ostosta mutta muumi servettejä on ani harvoin saatavilla, laivalla olen tätä ennen ainoastaan niitä nähnyt, ja kun kyse oli vielä vaaleanpunaisista sellaisista niin ei voinut vastustaa :-D




Mm.tälläisiä löytöjä tällä kertaa, siitä yhdestä löydöstä sitten vielä erikseen juttua. 


MUKAVAA PÄIVÄÄ! ♥

24 kommenttia:

  1. Ihana paikka, oikein todellinen kesäkaupunki! :)
    Kivaa päivää sinne myös. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä Porvoo on kyllä todella :-) Hurmaava paikka! <3

      Kiitos toivotukseta! :-)

      Poista
  2. Joka kerta kun jossakin blogissa lukee et porvoo niin klikkaan oitis päivityksen, minä en ole porvoossa käynyt ja hinku sinne olisi kova..mutta kun mie niin rakkastan puutalotunnelmaa ja haikeudella niitä ihastelen, niin sinnehän se on päästävä vielä tänä kesänä.
    Monessa blogissa huokuu tuo ihanuus vaikka vain kuvissa..ja tosiaan siellä on ihania pikkuputiikkeja..katsoin muutens sen ohjelman koti suomessa, niin ihailin silloinkin kun perhe etsi kotia porvoosta... niin tunnelmallisia olivat puutalokodit siellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentistasi Hannele! :-)

      Toivottavasti sinäkin pääset pian kurkkimaan kuinka ihana Porvoo todella on, sieltä löytyy moneen makuun kyllä ihanuuksia :-)

      Harmi kun tuo ohjelma on mennyt itseltä aivan ohi :-/

      Poista
  3. Loistopaikka tuo Porvoo <3
    Sieltä kun saisi joen rannasta kesäkodin jonakin kauniina päivänä...

    Me käytiin siellä juuri tällä viikolla myös.
    Ihania ovat putiikit, ja ihanaa tavaraa olisi tarjolla, mutta tuntui että vähän kohtuuttoman kovaan hintaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani! :-) Se olisi todellakin ihanaa! :-)

      Kävin viikolla kurkkiin myös sinun ihanaa Porvoo päivitystäsi, näitä on todella mukava lukea muilta ja saada myös hyviä vinkkejä kun väkisin aina itseltä jää jotain huomaamatta kun siellä niin ihastuksissaan menee :-)

      Poista
  4. Voi miten upeita kuvia olet osannut ottaa Porvoosta, niin kauniita!
    Kun ei itse asu enää Porvoossa niin sitä kaupunkia osaa arvostaa ihan eri tavalla kuin ennen.
    Ja kivoja löytöjäkin teit! Itse ostin noin kuukausi takaperin noita samoja servettejä samasta paikasta, niin suloisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Emilia! <3

      Uskon tuon täysin, varmasti jos siellä asuu niin sitä ei niin pidä niin "mahtavana", kuten tuolla postauksessakin kirjoitin että olisihan ihanaa jos kodin suht lähellä olisi tuollaisia putiikkeja mutta toisaalta, jos niihin olisi joka päivä se mahdollisuus mennnä niin se ei olisi niin mukavaa kumminkaan :-D Tunnelma on ihan eri kun odottaa reissua sinne :-)

      Totta, nuo servetit olivat kyllä j ä l l e e n niin vastustamattomia! :-D

      Poista
  5. Voi, Porvoo on niin ihana! Ja kauniita kuvia, tuo turkoosi tuoli on suorastaan suloinen! <3
    Ihania löytöjä, jään jännäämään mitä muuta vielä löytyikään!

    Ihanaa viikonloppua ja lomanalkua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni! <3

      Tuon tuolin olisin voinut kotiuttaa koska vaan, se oli todellinen aarre! :-) Nyt oli pakko tyytyä vaan ihastelemaan paikan päällä ja jälkeenpäin kuvissa koska ei tainnut myynnissä olla :-)

      Löytöjä todella tuli tehtyä, aivan ihanuuksia, niitä Porvoo on pullollaan :-)

      Kiitos kovasti! <3

      Poista
  6. Ihanat löydöt ja nuo kuvat Porvoosta muutenkin, tuonne on pakko päästä paikanpäälle ihasteleman ja kuvailemaan! Ehkä ens kesänä!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on todella niin aarre aitta itsessään ja aivan ihania asioita kaupunki pitää sisällään :-) Siellä kelpaa kauniina päivänä tepastella pitkin kauniita katuja ja ihastella tunnelmaa! <3

      Toivottavasti pääset käymään :-)

      Poista
  7. Voih ei mitä servettejä! Ihania :) Mä sorruin kanssa ostamaan taas muutaman paketin uusia servettejä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, servetit kun on niiiiin! <3 Niitä ei vaan voi vastustaa ollenkaan :-D Vaikka olen niin luvannut että en osta suuremmin ;-)

      Poista
  8. Oi että näyttää ihanalta! Se taitaa olla oikein aarreaittaihan sisustusmielessäkin :) Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! <3

      Sitä se on, löytöjä todella sieltä tekee :-)

      Kiitos samoin, toivotaan että aurinko tulee esiin :-)

      Poista
  9. Kaunista ja ihania löytöjä :)

    VastaaPoista
  10. Khih, minullakin on kuva tuosta sinisestä tuolista viime Porvoon reissulta! :) Kiva matka teillä ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuoli on niiiiin ihana, koska vaan voisi sen kotiuttaa ;-) Aivan hurmaava! :-) Ei taida vaan harmiksi olla myynnissä.

      Poista
  11. Oih, Porvoo on niin kaunis kaupunki!! Mullakin odottaa Porvoo postaus, jota en ole vielä kerennyt tekemään :))!! Me tulimme J.L. Runebergin laivalla takaisin. Matka kesti hieman yli kolme tuntia, mutta oli sen arvoinen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on isolla koolla, KAUNIS :-) Ihasteltavaa riittää monella kertaa ja aina näkee jotakin uutta ja ihanaa :-)

      Ihana Porvoo postaus sinullakin, niitä voi aina myös vain ihailla :-) On kyllä kerrassaan mahtava paikka :-) Ihana pistäytyä :-)

      Poista
  12. Voi apua, mitä ihania kuvia ja mikä tunnelma niistä välittyy!♥

    Ja niin suloisia löytöjä olet taas tehnyt!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Merita sinulle! <3

      Löytöjä tuolta todellakin tekee paljon.... aina :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...