Viimein kurkataan tämän kesän parvekkeelle :-) Tätä postausta on pitänyt tehdä kerta jos toinenkin mutta tuntuu että parveke on koko aika ollut pienoisen muovaamisen alla ja nyt vasta olen ihan täysin tyytyväinen ja voisin sanoa että parveke on tältä kesältä ihan valmis. Jopas siihen aikaa menikin kovasti :-D
Meillä on ihan hyvän kokoinen lasitettu parveke. Lasit pysyy kyllä tiukasti kiinni koska viime kesänä toinen kissa neiti päätti pienestä raosta lähteä katseleen hiukan parvekkeen tuolle puolen.. .. viidennessä kerroksessa. Loppu hyvin, kaikki hyvin onneksi mutta lasit eivät siis ole raottuneet ollenkaan tänä vuonna :-D
Parvekkeella on kaksi aurinkotuolia sekä pöytä. Kissoille löytyy oma paikkansa myös jotta voivat siitä katsella ulkoilma menoa, parveke onkin neitien lemppari paikka. Lisäksi parvekkeelle ostettiin tarjotin pöytä tänä kesänä. joka kenties syksyllä löytää paikkansa sisältä.
Pitkään mietittiin että laitetaanko jonkinlainen lattiaralli parvekkeelle mutta lopun kaiken päädyttiin että siellä ollut matto on nyt ainakin toistaiseksi ihan hyvä, se sopii sinne kun valettu.
Parveke pehmusteet ovat uudet jotka sain blogi yhteistyön merkeissä Sotkasta, ne ovat osottautuneet päivä päivältä paremmiksi :-) Ollaan oltu todella tyytyväisiä. Alku kesästä jo postailinkin pehmusteista erikseen.
Tyynyt parvekkeelle hankin H&M myymälästä, josta alkoi rakentua väri maailma parvekkeelle täksi kesäksi. Tyynyjä oli myös puna sävyisenä ja ne kovasti houkutteli (vaaleanpunainen!) mutta en kumminkaan parvekkeelle halunnut nyt sellaista väriä ja nuo ovatkin olleet todella hyvät ja muutakin rekvisiittaa oli helppo löytää koska tyynyissä on montaa sävyä :-)
Kun ilmat lämpenivät ja ei ollut enään yö pakkasista pelkoa, siirrettiin pieni kasvihuone myös parvekkeelle. Ensin se sai olla tarjotin pöydällä mutta lopun kaiken yhdestä kohdasta lattiaa se löysi paremman paikkansa. Chili ja paprika kasvaa molemmat yllättävän hyvin! Jospa niistä jotain oikeasti voisi tullakin?!
Synttärilahjaksi saadut kukat olivat kuin valetut Tigeristä ostamiini ruukkuihin. Nyt taitaa muutenkin olla maailman kirjat sekaisin koska tänä kesänä parveke kasvit ovat pysyneet niin hyvin hengissä?! Se kun ei tälle puutarhurille ole niin itsestään selvyys todellakaan :-D
Sitruspuukin viihtyy todella hyvin parvekkeella ja voi edelleen hyvin.
Pitkään parvekkeella viihtyi huhtikuussa ostamani varrellinen tähtisilmä, mutta kesäkuun puolen välin jälkeen se alkoi olla parhaat päivänsä nähnyt. Olin kumminkin todella tyytyväinen kun niin pitkään kesti :-) Suuntasin sitten uudelleen Plantageniin katsomaan uutta isompaa kukkaa parvekkeelle ja kantis tarjouksena oli ihana iso tulilatva joten nappasin sen mukaan. Se oli kuin valettu tämän kesän parvekkeelle :-)
Viime loppu kesästä saimme ystäviltä myös ison tulilatvan ja tykkäsin siitä hirmu paljon, silloin se oli kauniissa syksyn väreissä, nyt valinta osui jostain kumman syystä vaaleanpunaiseen ;-)
Tarjotin pöytä on löytö Tigeristä ja sekin sopii myös tyynynväreihin, ihana vihertävä. Jos sisälle syksyllä tämä ihanuus tulee niin varmasti sitten saa uuden värin ylleen. Mutta sen näkee sitten syksymmällä.
Pöydällä on tällä hetkellä tämä ihana tulilatva, koriste kastelukannu sekä pari pientä lyhtyä, nekin myös yllättäen Tigeristä, mitäpä sieltä ei löytäisi ;-)
Rottinkikori on myös Plantagenista ja sopii minusta kuin valettu tuolle kukalle.
Yksi seinä on tiiltä parvekkeella, tykkään ihan hirmu paljon tästä :-) Jos valita saisin niin se olisi kyllä se näkyvämpi seinä mutta sillepä ei nyt mahda mitään.
Parvekkeelle paistaa aurinko aamupäivästä pitkälle iltaan joten se lämpenee ihan kiitettävästi. Keväällä asennettiin jo suurimmille parvekelaseille bambuverhot ja ne suojaavat ihan pahimmalta paisteelta hyvin jotta parvekkeella sietää olla myös päivällä, juuri siitä syystä kun laseja ei voi auki pitää ja ilma ei pääse kierämään kunnolla. :-)
Tälläinen on tämän kesän parveke. Nyt odottelen että olisi kaunis aamu jolloin myös aamupalan voisi nauttia parvekkeella :-)
TORSTAIN ILOA!
Todella kaunis ja viihtyisä parveke! Super-ihanat värit ja kauniita kuvia!! :)
VastaaPoistaMukavaa päivää myös sinulle!
Kiitos Jenna! :-)
PoistaOli ihana valita parvekkeelle hiukan eri värimaailma kun mikä kotona muuten on, tuo oli piristävä :-)
Kiitos samoin <3
Kaunis parveke!
VastaaPoistaNuo tulilatvat ovat kiitollisia kasveja, kunhan joskus muistaa kastella, viihtyvät hyvin paahteessakin.
Kiitos kiitos! :-)
PoistaSepäs se, todellakin, kun olen niin huono muutenkin kukkien kanssa niin nuiden kanssa yllättävän hyvin olen pärjännyt :-D Vaikka olen kyllä nuitakin välillä saanut liian nopeasti kuivumaan..
Kyllä on viihtyisän näköinen parveke. Kyllä tuolla kelpaa olla :)
VastaaPoistaMukavaa torstaita!
Kiitos Marru :-) Niitä aamutee hetkiä parvekkeella vaan odottaen, kun sellainen aamu kohdalle osuu :-)
PoistaMukavaa alkuviikkoa! :-)
Kaunis ja viihtyisä parveke! :)
VastaaPoistaKiitti Emilia! :-) On kyllä ollut mukava viettää aikaa parvekkeella tänä kesänä :-)
PoistaKaunis ja viihtyisä parveke ja raikkaita sävyjä olet sinne valinnut! <3 Kyllä tuolla kelpaa lepuutella ja ihastella auringonpaistetta. :) Mukavaa päivää! <3
VastaaPoistaKiitti Jenni! <3
PoistaNuo värit oli kyllä niin ihanat :-) Kiva kun on hiukan eri värimaailma kun muualla kotona :-) Vaihtelua ja hiukan erilaista :-)
Aurinkoa vaan taas esiin odottaen :-)
Mukavaa päivää! <3
Ihanan raikkaalta näyttää!<3
VastaaPoistaKivaa päivää!<3
Kiitos Merita! <3
PoistaSamoin :-)
Tyynykangas on ihan huippu. Siitä sais ihanan kesämekonkin :).
VastaaPoistaKyllä sun (teidän) kelpaa nauttia partsin kesästä.
Olipas hyvä idea! :-) Voisin todellakin ajatella sellaista kotelomekkoa tuosta, olisi muuten aivan ihastuttava! :-)
PoistaKaunista! Tuolla olisi varmasti ihana syödä aamupalaa, lähettelenkin sinne paljon auringonsäteitä <3
VastaaPoistaKaunis kiitos Susanna sinulle! <3
PoistaIhanalta näyttää!
VastaaPoistaKiitos Nonna! :-) Loppu tulokseen myös täällä tyytyväisiä :-)
PoistaOikein kivan näköinen parveke. Kesäinen :)
VastaaPoistaKiitos kovasti! :-)
Poista