tiistai 2. heinäkuuta 2013

Ilta Porvoossa & arvonnan voittaja

Meillä oli tarkoitus lauantaina mennä poikkeaan päiväseltään Porvooseen ennen kun lähdetään maalle, mutta kun katsoin sää tietoja perjantaina aamusta niin lauantaille näytti uhkaavasti harmaata sekä sadetta ja perjantai puolestaan näytti kauniilta iltaan asti. Molemmat päästiin aikaisin töistä perjantaina joten heti töiden jälkeen lähdettiin sitten kohti Porvoota :-)

Edellis kerrasta kun olen Porvoossa käynyt onkin ehtinyt kulua muutama vuosi ja silloin vielä sisustaminen / valokuvaus jne. ollut mitään lemppari hommaa todellakaan, mitä se taas tänä päivänä on, kovasti lähellä sydäntä ♥ 
Joten tällä kertaa kaupunki avasi minulle ihan uudet kasvot, reissu oli aivan ihana kerrassaan. Koko viikonlopun jaksoin vain muistella perjantaita ja kuinka kivaa meillä oli. 






Kun auto oli saatu parkkiin, suunnattiin suoraa Vanhaan Porvooseen. Heti kun alkoi näkyä toinen toistaan ihanampia pastelli sävyisiä taloja, mukulakivi kujia, kauniita kukkia olin aivan myyty. Näinkö kaunista täällä todellakin on ja viimeksi kun kävin en osannut ollenkaan katsoa asiaa niin?! Hassua kuinka se mieli voikaan muuttua. 

Suosittelen kyllä ehdottomasti kaikille jotka vähääkään pitää vanhan aikaisesta tunnelmasta, pienistä putiikeista, persoonallisista ravintoloista niin poikkeamaan Porvoossa kesällä. Tälläistä tunnelmaa ei koe ihan joka päivä :-)





Kun kerta Porvooseen oli tultu niin pitihän sitä poiketa Brunbergin myymälässä myös. Ihana vanhan aikainen liike, suloinen. 
Sieltä mukaan tarttui lapsuuden ehdottomia herkkuja, ihania Tryffeleitä sekä tuoretta lakua myös. 





Tuon liikkeen edessä oli aivan hurmaavat puiset kuningas sekä kuningatar tuolit jossa lapset saivat kuvauttaa itseään, kruunut ja kaikki löytyi :-) Olipa todella hauska yksityiskohta. 
Niitähän täältä kaupungista löytyi todella kovasti.






Kaikille "Bruka faneille" suosittelen ehdottomasti Porvoossa Welmans keittiö myymälää. Sieltä löytyy Brukan kippoja jos sun minkä värisenä ja vaikka millä tekstillä! :-) Eli paljon paljon paremmin kuin missä tähän asti olen itse nähnyt. Valikoimissa oli paljon muitakin kun perus chips, popcorn sekä sweets kipot. Kerrassaan ihana liike :-)





Ilma kyllä kruunasi koko reissun. Ei ollut myöskään liian kuuma mutta kaunis auringon paiste oli mukana koko reissun ajan. Kummasti se toi lisä tunnelmaa kun käveli pitkin vanhoja katuja. 
Voi, on kyllä jo kova hinku uuteen reissuun mennä, niin täysin ihastuin tähän kaupunkiin. 






Kun oli aikamme kierrelty ja ihasteltu Vanhaa Porvoota, aloimme etsiä ruokailu paikkaa ja suunnattiin joen varteen koska edelleen vaikka kello kävi jo iltaa niin aurinko lämmitti todella ihanasti. Mikäs sen parempi tapa lopettaa päivää / reissua kun nauttia ilta auringossa hyvä iltapala murun kanssa?! :-)

Onko Porvoo sinulle tuttu paikka? Onko sinulla jokin ehdoton lemppari liike / paikka siellä? :-)






Joen poikki menevällä sillalla oli laitettu kovasti lemmenlukkoja. Minusta tämä on todella ihana / hauska juttu. Itse asiassa meidänkin on pitänyt asia toteuttaa jo silloin kun tein muuttoa Tampereelta Vantaalle alkuvuodesta, jotta Tampereelle, toiseen kotikaupunkiimme jäisi tälläinen muisto mihin voi aina palata. Mutta asia on hiukan jäänyt unohdus listalle. Nyt asia on jälleen mielessä ja toteutus puoliksi jo tehty ;-)





Tuo ihana pieni sydän tarttui mukaan yhdestä liikkeestä, kaunis muisto tästä kesäisestä reissusta. Paikkansa se löysi ensi alkuun heinäseiväs tikkailta.
Kissa neideille löytyi ruoalle uusi laatikko, eihän tuota vaan voinut vastustaa :-D Tuokin on muuten liikkeestä josta mainitsin joka myy Brukaa, siellä oli paljon myös ihania vanhan aikaisia pelti rasioita!


Tälläinen Porvoo kierros tällä erää ja nyt vielä palataan arvonnan pariin! :-)



KIITOS kovasti kaikille osallistuneille, teitä oli jälleen huima määrä peräti 141 arpalippua oli mukana tällä kertaa! :-) 

Arvonnan suoritin tuttuun tapaan random. org palvelussa ja tällä kertaa arpa osui numerolle 103 joka oli Ellu kommentillaan: yhdellä arvalla.Valkoinen lumimarja kiitos. Kovasti onnea voittajalle!  

Laitatko yhteystietosi tulemaan stellavanilja@gmail.com niin saadaan taulu matkaan :-)


Nyt toivottelen kaunista kesäpäivää kaikille! ♥

36 kommenttia:

  1. Ihania Porvoon tunnelmia, tulipa hinku päästä sinne itsekin! Porvoo on kyllä ehdoton kesäkaupunki ja omat suosikkipuodit löytyy myös vanhasta kaupungista, siellä niitä suloisia sisustusliikkeitä tosiaan on monia. :)

    Onnea voittajalle ja mukavaa päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3

      Se todella oli niin kesäkaupunki että toista saa etsiä :-) Voi ihanuus kun sinne kaipaan hetki hetkeltä enemmän, että koska taas pääsee :-)

      Kiitos samoin <3

      Poista
  2. Porvoossa käynti kuuluu aina kesään! Se on nen kaunis ja idyllinen kaupunki! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitit hyvin Jenna, se on todellakin idyllinen :-) Tästä tuli varmasti meillekin joka kesäinen perinne :-)

      Poista
  3. Mä olen itse asiassa kotoisin Porvoosta ja vanha Porvoo on kyllä kesäisin todella kaunis paikka! Talvisin kaupungissa on kyllä melko kuollutta, se on kuitenkin niin pieni paikka. Ihania kesäkuvia olit ottanut!

    Niin ja onnea arvonnan voittajalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, olipas mukava kuulla tuollainen juttu :-) Tuttu paikka siis :-)

      Kesällä se todella näytti parhaat puolensa, aivan hurmaava :-)

      Kiitos mukavasta kommentista :-)

      Poista
  4. Upean näköistä ja voi noita tryffeleitä olen sellainen herkkusuu että tuonne olisi ihanaa päästä :) Onnea arvonnan voittajalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se karkkikauppa oli kyllä ihana, ja jotenkin se kyllä niin kuului Porvooseen :-) Sen paikan juttu viimeistä päälle :-)

      Poista
  5. Porvoo on niin kaunis kaupunki.
    Onne voittajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä hurmaava, niin ihastuin siihen :-)

      Poista
  6. Kauniita kuvia ihanasta Porvoosta!<3

    Aurinkoista päivää!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Merita! <3 Kesäisin on ihana ikuistaa kaunista Suomeakin :-)

      Kiitos samoin <3

      Poista
  7. Ihanan tunnelmallisia kuvia olet vanginnut Porvoosta! Itse haluaisin ehdottamasti päästä sinne joskus käymään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Jenna! :-)

      Suosittelen lämpimästi, siellä saa kyllä kulumaan muutamankin päivän jos pidemmältä tulee niin kepeästi kun rauhassa katselee :-)

      Poista
  8. Oi miten ihanaa vanhaa maisemaa!! :) Täälläkin haaveillaan Porvoon matkasta, ehkäpä tänä kesänä!! :) Paljon on kuullut kaupungista ja sen ihanista putiikeista, mutta koskaan ei vielä ole päässyt sinne asti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä juuri, ihana vanha aika, jälleen pääsen/ pääsin siitä nauttimaan :-)

      Toivottavasti pääset myös tuonne kauniiseen Porvooseen, siellä on paljon nähtävää ja koettavaa, kesäpäivänä niin hurjan kaunista :-)

      Poista
  9. Porvoo on mun ehdoton suosikki kaupunkini!
    Haaveena olisi hankkia sieltä kesämökki, mutta ovat ymmärrettävästikkin melko tyyriitä =D
    Porvoon parasta antia ovat kapeat kivetetyt kujat ihanine vanhoine ja vinoine taloineen.
    Ilmapiiri on vertaansa vailla.
    Tykkään myös istahtaa joen rantaan jätskille :D
    Traditio, joka suoritetaan aina kun kaupungissa ollaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tännekin tuli suosikkilistalle kärkeen :-) Aivan ihana kuulla teiltäkin kokemuksia ja juttuja tästä ihanasta paikasta :-)

      Katsoin myös että millä hintaa siellä on ihania puutaloja ja hintaviahan ne olivatkin :-D

      Kyllä, kirjoitit kyllä niin kivasti! :-)

      Poista
  10. Ihania kesäkuvia Porvoosta! Sanoin heti miehelleni, että koskas lähdettäisiin Porvoossa käymään :) Vanha kaupunki on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :-) Mukava jos kuvat olivat viihdyttäviä, ihana kuulla :-)

      Suosittelen niin sinne lähtemään, sitä ei varmasti kadu, niin paljon kaunista nähtävää siellä on, aikaa saa kyllä vierähtään :-) Itse kumminkin aika pikaisesti oltiin tällä kertaa kun vain iltapäivä/ilta. :-)

      Poista
  11. Kaunis Porvoo. Itse piipahdin kesäreissulla siellä ihan hetki sitten. :) Vierailu oli minulle ensimmäinen, mutta toivon ettei todellakaan viimeinen!

    http://aada1234.blogspot.fi/2013/06/suloinen-vanha-kaupunki.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin myös sinun kuvia kauniista Porvoosta :-) Olit laittanut ihanan postauksen :-)

      Uudestaan vaan sinne, ilman muuta :-)

      Poista
  12. Joskus 7 vuotta..apua siis noinkinkauan sitten käytiin kesäreisuulla porvoossa ja oli kyllä ihana!!
    Onnea voittajalle :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän on sitten hyvä aika verestää mukavia muistoja ja suunnata vaikka tänä kesänä uudelleen kohti Porvoota :-) Varmasti saat uuden mukavan päivän siellä vietettyä :-)

      Poista
  13. Kauniilta näyttää! Toukokuussa varasin heinäkuun loppupuolelle viikonlopun Porvoosta..Hotellit olivat jo silloin täysiä. Suosittu lomakohde..Odotan matkaa kovasti ja nämä kuvat vaan lisäsi reissuintoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, kuulostaa aivan huippu reissulta! :-) Kyllä kelpaa sinne mennä ja olla aivan ajan kanssa siellä, ilman kiirettä :-) Nauttikaa kovasti! <3

      Poista
  14. Seijaaa! Oletko huomannut Elloksen uudet iiihhhanat tähtikuviolliset tekstiilit?! Oli ihan pakko tulla vinkkaamaan, meille lähti tilaukseen tuo vaaleanharmaa päiväpeite! :) http://www.ellos.fi/koti/makuuhuoneen-tekstiilit

    VastaaPoista
  15. Ja tässä alennuskoodi http://www.alennuskoodi.fi/ellos/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja myös tästä! <3 Kaunis ele, itse kun en ollut vielä ehtinyt kurkkiin :-)

      Poista
  16. Porvoo on niin ihana kaupunki, kerran kesässä sinne on päästävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sellaiselle listalle se kyllä meilläkin meni että siellä on päästävä käymään vähintään se kerran kesässä ilman muuta :-) Oli kyllä kerrassaan ihana paikka ja vielä ihanampi kun muistin ja odotin <3

      Poista
  17. OIH! Ihana postaus ja ihana Porvoo! Itse olin ma-ti porvoossa ystävän luona ja kivaa oli! Sain hetken nauttia Vanhasta Porvoosta, mutta kun on kolme alle 6-vuotiasta vilkasta tapausta niin voit varmaan kuvitella etten saanut ihailla kaikkia ihania kauppoja siellä! Ehdottomasti haluan mennä uudestaan ja YKSIN! ;);)

    Kivaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! <3

      Mukava kumminkin kun pääsit käymään siellä ja varmasti hetki järjestyy kun pääset rauhassakin sinne menemään ja nauttimaan kerrassaan ihanasta Porvoon tunnelmasta :-) Uskon että vipinää oli nyt :-D

      Poista
  18. Porvoo on kaunis kaupunki, ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SatuMaria! <3 Suloinen ja ihana kaupunki, ihanat muistot ja uutta reissua vaan odottaen jo kovasti kohti Porvoota :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...