maanantai 2. helmikuuta 2026

Rusetti ruukku

 


No nyt on ainakin pakkasta pidellyt! Mutta ovat päivät kyllä olleet toinen toistaan kauniimpiakin, ja mitä auringon nousuja että laskuja! Olen tullut siihen tulokseen myös että on se lopulta pukeutumis kysymys tuo pakkanen, vaikka en toki kiellä etteikö hieman vähempikin riittäisi. Melko mielenkiintoista oli lauantainakin taittaa retkeä vanhoille kotikulmille kun mittari näytti autossa välillä -28, en heti nimittäin muista että olisiko aikaisemmin näin ollut.  Onhan se lopulta aika harvinaista että etelässäkin useampana päivänä mittaillaan reippaasti yli -25 pakkasia. 

No mutta se tästä hieman poikkeuksellisesta sääilmiöstä ja sitten päivän postaukseen. 



R U S E T I T

Muutaman vuoden rusetit on ollut ( itsellä ) ja toki aika monella muullakin joulun aikaan ihan hitti juttu. Itselläkin niitä näkyy niin maljakoiden ympärillä, kattauksissa ja muuten vaan koristeena joulun aikaan. Tällä hetkellä ainakin ne tuntuu aivan POP jutulta ja niitä todellakin laittaa mieliksi useampaan paikkaan. 

Olen kuitenkin miettinyt, että en niitä miellä mitenkään pelkästään joulun jutuksi, vaikka ne siihen juhlaan todella hyvin sopiikin. Joten hieman hillitymmin rusetti kausi jatkuu täällä myös joulun jälkeen ja toki värit vaihtuu luonnollisesti kauteen sopivaksi. 

Ihan yhtälailla nyt on mukava kietaista vaikkapa vaaleanpunainen rusetti maljakon ympärille jossa on kauden ihania tulppaaneita, vai mitä? :) 

Ennen joulua katsellessani 3D- tulostin kirjastoa, niin silmiini osui todella kauniin muotoinen rusetti ruukku. Laitoin ruukun heti ( tottakai! ) suosikiksi, mutta siinä joulun kiireissä se sitten itseasiassa unohtui vallan. Nyt sitten yhtenä päivänä se sieltä pomppasi silmiin ja sitten pyysin, että laitetaan tulostin hurisemaan. 



Laitoin yksi päivä instassa stoorien puolelle kuvan tuosta uudesta ruukusta ja täytyy sanoa että kuvan suosio kyllä yllätti itseni ihan todenlailla! Voi mikä määrä tykkäyksiä kuvaan tulikaan ja todella monta kyselyä mistä moista ruukkua saa ja minkä merkkinen se on. 

Olin kyllä niin sanaton että kuinka mielettömän huomion tämä ruukku saikaan! Kiitos siis vielä tätäkin kautta kaikille tykkäyksistä, että mukavista viesteistä! <3 

Yleensä jos tulee tiedusteluja jostain tuotteista on ilo jakaa tietoa mistä on tuotteen mahdollisesti ostanut // löytänyt. Nyt oli hieman harmittavampi tilanne, koska kyseessä oli itsetehty ( tulostettu ) ruukku ja ei voinut samalla tavalla jakaa sitten iloa eteenpäin. 

Mutta eiköhän tälläisiä varmasti ala tulemaan, koska kuten mainittua niin rusetit on niin iso juttu! Itseasiassa aivan ihania rusettiruukkuja on nyt kevään uutuutena ainakin Kotopuodilla täällä, kannattaa ehdottomasti vilkaista jos olisi itselle mieluisa vaihtoehto :) 

Ja tämä ihan vaan pelkästään vinkkinä akuuttiin rusetti ruukku kuumeeseen! :) 


Talvista viikon alkua kaikille! 



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...