torstai 29. marraskuuta 2018

Pian blogissa



Pakkas terveiset tähän torstai aamuun! 

Täällä heräillään vapaapäivään. Olen ollut ihan innoissani nuista muutamista hassuista lumihiutaleista jotka ainakin tänne etelään on tiensä löytänyt, ja pakkasen ansiosta pysynytkin maassa. Kuinka hurmaavan kaunis luonto onkaan taas ollut kuurankukkien ja pakkasen kanssa, ja sen ihanan auringon paistaessa! 

Jos sitä valkoista joulua ei tule, niin tälläinenkin kelpaisi enemmän kun hyvin. Kuitenkaan ihan mustasta joulusta ei voi silloin puhua! 




Mutta kuten otsikkokin kertoo, niin mitä blogiin on sitten tulossa seuraavaksi?! 

Tuttu j o u l u k a l e n t e r i alkaa pyöriä taas joulukuun alusta. Tarkoituksena on, että joka aamu aukeaa uusi luukku, joka sisältää jotakin jouluista ideaa, herkkua, arvontaa, vinkkiä, diy juttua tai muuta jouluun liittyvää mukavaa juttua. Mutta, kuten meillä kaikilla, aika on rajallinen, niin mennään kuitenkin rennoin ottein ja jos joku luukku jää välistä niin ei oteta painetta. Sitten taas seuraavana päivänä uudestaan :) Eiköstä vaan? 

Toivottavasti viihdyt jouluisissa tunnelmissa täällä blogissa! 




Kuvat postauksessa on itseasiassa napattu syyslomalla, kun jo silloin sitä lunta innolla odottelin. Ihastuin mökillä tuohon ihanaan Airam:in hile valosarjaan, ja se toikin ihanaa tunnelmaa meille iltaisin. Valosarja sopi muutenkin ihan kuin nappi silmään niihin syysloman pakkaspäiviin. 

Kuvia katsellessa olikin ihana palata nuihin loppu syksyn hetkiin, ja muistella ihania päiviä mökillä. 

Nyt taidan kuitenkin napsauttaa teepannun päälle, ja keitellä jouluteetä tähän aamuun :) 

tiistai 27. marraskuuta 2018

Muutama ajatus kotisiivouksesta



Siivous, se joka viikkoinen, jopa joka päiväinen puheenaihe ihan meillä kaikilla. 

Kuulun niihin ihmisiin joka kaipaa ympärilleen siisteyttä, enkä ( kotona ) siedä epäjärjestystä tai sotkua. Eipä ole koskaan tullut tarkemmin laskettua, mutta siivoukseen kuluu viikottain huomattavan iso aika, koska harvase päivä nappaan imurin kaapista ja otan vähintään suurempia sotkuja pois. Kerran viikossa pyritään pitämään yhteinen isompi siivouspäivä sitten näiden pienten siivousten lisäksi. 

Miltä kuulostaisi kuitenkin sellainen viikko, että joku toinen hoitaisi siivouksen puolestasi?  Ei hassummalta varmastikaan?! Ajatus jota aina itse aikaajoin mietin... 





Pääsin kokeilemaan yhteistyön merkeissä kotisiivousta Ametron kautta, ja tilaamaan meille perus kotisiivouksen. 

Olin valinnut päiväksi arkivapaan, päivän joka normaalisti kuluisi asioita hoidellen ja siivousta myös tehden. Päivä oli siis enemmän kun odotettu, koska ajatus siitä että saisin jättää siivoukset siltä päivältä väliin tuntui niin kivalta! 

Koska olen aamuihminen, siivous oli saatu sovittua sopivasti aamupäivälle. Kaksi siivoajaa ja yhteyshenkilö saapuivat meille, ja kävimme yhdessä läpi mitä tähän perus siivouspakettiin kuuluu. 

Lähdin itse asioille ja kampaajalle, ja ammattilaiset jäivät sillä välin siivoamaan kotia... 




Kun pääsin kotiin asiointi reissulta, vastassa oli heti raikas koti. Ihastelin minkä pystyin ( migreeni tarttui matkaan mukaan reissulla ), ja kaikkialle mihin katsoinkin, niin todella siistiltä näytti. 

Seuraavana päivänä pääsin tarkemmin ihastelemaan työn tulosta, ja ei kyllä mitään moitetta löytynyt! Kuinka suuresti nautinkaan siitä todella siististä kodista, ja että nekin kohdat jotka itsellä aikaajoin jäävät vähemmälle siivoamiselle niin oli viimeisen päälle siivottu! Tähän olimme todella tyytyväisiä! 

Olemme siis miettineet aina välillä, että x väliajoin voisi aivan hyvin käyttää siivouspalvelua, ja tämä vahvisti ajatusta entisestään. Joten, tämä on nyt hautumassa että mikä voisi olla hyvä väli juuri meille siivouspalvelujen käytössä. 

Onko sinulla kokemusta kotisiivouksesta? Mitä mietteitä ajatus herättää? 

Nyt sinulla on mahdollisuus hyödyntää pari upeaa etua: koodilla STELLA20 saat 20€ alennuksen kertasiivouksesta ja koodilla STELLA50 saat 50% alennuksen säännöllisen siivouksen tilauksen ensimmäisestä siivouskerrasta! Kampanja on voimassa tammikuun 2019 loppuun asti! 


IHANAA PÄIVÄÄ KAIKILLE! <3



Kiitos suuresti Ametro upeasta työstä! <3




lauantai 24. marraskuuta 2018

Ruokailutilan uutta ilmettä & hyasintti asetelma



Kirjoitin muutama päivä sitten postauksen " Koti ei ole koskaan valmis ", ja siltä se todellakin on viimeiset vuodet tuntunut. 

Olen huomannut, että selvästi se punainen lanka on puuttunut, ja olen yrittänyt sovitella palapelin palasia kohdilleen, siinä kuitenkaan lopulta täysin onnistumatta. 

Hiukan sattuman kautta ( onneksi! ), kuitenkin nyt tuntuu v i h d o i n että nyt ne palaset loksahtaa oikeasti kohdalleen. 

Kotona on tehty kohtuu isojakin muutoksia, ja nyt tuntuu että käytännöllisyys kohtaa mieltymyksen kanssa. Nostan edelleen tuota käytännöllisyyttä nyt korkealle, jolle muutama vuosi sitten naurahdin. 




Yleisestä alustuksesta kuitenkin nyt itse päivän asiaan. 

Ihan alunperin meillä on ollut aivan liian suuri ruokapöytä ruokailutilassa neliöihin nähden. Myimme kuitenkin silloisen ruokailuryhmän pois jo useampi vuosi sitten, ja tilalle ostettiin sirompi pöytä ja nuo nykyiset tuolit. 

Edelleen pöytä kuitenkin vei liian ison tilan, ja pöytä vietiin säilytykseen äidilleni koska se on erittäin mieluisa kuitenkin ( klick ). 
Tilalle hankittiin tori.fi kautta suosittu Ikean Docksta pyöreä pöytä, ja kooltaan tämä palveli oikein hyvin, ja pyöreä pöytä oli vaihtelua. Tila alkoi tuntua oikeasti nyt hyvältä, eikä enää ollut ahdasta. 

Pöydässä oli osto hetkellä pari pientä jälkeä pinnassa, eikä ne juuri haitannut. Kuitenkin tämän 1½vuoden aikana pöydän pinta kärsi, ja muutamat kissojen reippaammat hypyt mm. sai aikaan pahempia jälkiä. Tableteilla koetin välillä peitellä niitä, mutta en kuitenkaan halua aina tabletteja pöydässä pitää ja lopun kaiken ne jäljet alkoivat häiritä molempia. 




Laitettiin pöytä tarkkoine kuvine toriin myyntiin, josko se kuitenkin vielä löytäisi joltakin sijaa. Eikä mennyt kun vajaa vuorokausi ja pöytä oli haettu pois. 

Meillä oli korvan takana katsottuna IKEA:sta Norrråker pöytä, ja sitten nopea kurvaus IKEA:aan ja kasaus hommiin. 

Nyt tämä neljäs pöytä tässä kodissa on vihdoin oikean kokoinen tilaan nähden. Olen katsellut pöytää monesta suunnasta, ja tottavie aina se saa hymyn aikaan, pöytä on kuin nakutettu paikalleen. 

Tuli vielä mieleen eräs muisto muutaman vuoden takaa, kun katsoimme kun vastaava asunto oli myynnissä meidän talosta ja ihmettelin silloin kuinka asukkailla oli kohtuu pienen kokoinen pöytä tilassa. Nyt kuitenkin lamppu syttyi vihdoin itselläkin! :D 




Tähän loppuun vielä pieni jouluinen vinkki. 
Rakentelin yhdelle lemppari alustalle todella simppelin mutta näyttävän hyasintti asetelman. 

Tähän ei tarvinnut kun jäkälää ja ihanat hyasintit. Multaa säästin hieman kun poistin sintit purkeistaan ja siinäpä tämä komeus olikin valmis. 

Nämä ovat itseasiassa jo toiset sintit tälle kaudelle, ja onneksi ne eivät ole aiheuttanut allergiaakaan, joten näistä nautitaan nyt kovasti juuri nyt <3 


Ihanaa viikonloppua kaikille! <3 


keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Ihanat auringonsäteet



Sunnuntaina kun pääsin aamuvuorosta töistä piti oikein hieraista silmiä. Ja totta se oli, aurinko paistoi kauniisti lähes siniseltä taivaalta. 

Kotiin päästyä nappasin innolla kameran hyppysiin, ja nappailin siinä jo hiljalleen laskeutuvassa auringonvalossa muutaman kuvan. 
Tämä pimeys on myös antanut "lepoa" kameralle, ja siksi olikin niin ihana tunne kun pääsi pitkästä aikaa kuvaamaan kunnon valossa. Nyt sen taas huomaa kuinka haasteellista kuvaus onkaan tänä pimeänä vuodenaikana, kun taas kesällä sitä voi räpsiä kuvia lähes koska vaan! 

Kotiin on alkanut hiljalleen tulla jouluilmettä, ja kuinka paljon nautinkaan juuri tästä hetkestä. Ihana joulun odotus, ja kaikki vielä edessä. 

Ehkä hieman yllättävää ( itsellekin ), mutta vihreä väri on alkanut kiehtoa kokoajan enemmän ja enemmän. Eilen jopa kotiutin pari pakettia erilaisia vihreitä joulupalloja! Mutta, mukavaa vaihtelua, joten ihan tervetullut vaihtoehto. 

Tällekin päivälle on luvattu upeaa auringon paistetta, joten eiköhän tänäänkin kamera pääse töihin, ja sen lisäksi vapaaseen kuuluu reipas ulkoilulenkki! Jospa sitä sitten ehtisi myös hetken ottaa rennostikin. 

Mukavaa marraskuista päivää juuri sinulle! <3

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Koti ei ole koskaan valmis?



En ehkä ole ainoa sisustaja, joka voi otsikon ajatuksiin tarttua. 

Tämä ajatus oikeastaan tarttui jokin aika sitten ihan "aikuisten oikeasti" mieleeni Vepsäläisen mainoksesta, ja mietin asiaa moneltakin kannalta. 
Elämä, ja tilanteet muuttuvat, ja se toki jo muuttaa kotia paljonkin. Mikä toimii nyt, ei välttämättä vuoden päästä joidenkin muutosten vuoksi esimerkiksi toimi. 
Tottakai mielikin muuttuu ajan myötä, ja se muokkaa myös kotia. 

Kasvamme ja opimme kokoajan uutta joka muokkaa luonnollisesti myös kotia. Sen lisäksi, itse olen ollut osittain sisustamisessa kantapään kautta oppija, ja vasta kokeilujen jälkeen olen huomannut onko jokin toimiva vai ei. 

Myönnän myös, että vielä muutama vuosi sitten laitoin kauneuden käytännöllisyyden edelle, jota nyt voin huvittuneena muistella. Ei todellakaan ole ikävä mm. niitä siivouspäiviä kun piti kaiken maailman tavaraa nostella imurin tieltä pois ihan liioiksi. Yhdeksi esimerkiksi. 

Mielessä on siintänyt kuitenkin kokoajan erittäin toimiva koti, varsinkin näillä ( n. 50 neliöllä ) ja nyt vihdoin voin sanoa että siihen ollaan alettu päästä. Koti nimittäin on parin viikon aikana kokenut pari ( toimivaa ) muutosta, ja kunhan saan viimeisetkin silaukset tehtyä niin ehdottomasti kurkataan näihin. 

Mitä ajatuksia sinulla aiheesta herää? :) 








torstai 15. marraskuuta 2018

Odotus on alkanut & uusi arvonnan voittaja



Viime päivät on tullut kiitettävästi vettä, mutta loppuviikolle on luvattu myös aurinkoa pilkahtavaksi. Voin myöntää rehellisesti, että en laita sadepäiviä pahaksi ollenkaan, mutta toki kun ne näin jatkuu, niin sitä aurinkoakin kaipaa. 

Sää on siis kaikkea muuta kun jouluinen, mutta silti hiljalleen mieleen on alkanut saapua jouluisia ajatuksia ja tunnelmia. 

Tämäkin on jännä juttu, itsellä ainakin vuosittain vaihtelee suurestikin missä vaiheessa tälläinen mukava jouluinen tunnelma itselle tulee :) 




Koti on siis hiljalleen alkanut saamaan jouluista ilmettä myös. Kuinka tykkäänkään juuri tästä ajasta. Kun saa hiljalleen laittaa kotia sitä vuoden ihaninta juhlaa varten valmiiksi! 

Uskoisin tänä vuonna olevan "vähemmän on enemmän" teema. Sen sijaan ( jouluiset ) kukat ja kasvit ovat varmasti suuressa osassa. 

Olen useampana vuonna rakennellut murulle joulukalenterin ( tästä tullut ihana perinne ), ja tänä vuonna siitä on tulossa aavistuksen erilainen. Kurkataan siihen sitten vielä vähän lähempänä joulua. 

Hyllyä kuitenkin koristaa tänä vuonna u p e a Lakrids joulukalenteri yhteisesti, joka kotitui ihanasta Zico's sisustusliikkeestä. 
Tämä kalenteri on jo itsessään niin upea koristus ainakin omalle silmälle, että se on saanut olla jo hetken aikaa esillä arvoisellaan paikalla. 

Lakrids tuotteista on muutenkin tullut meidän molempien herkku, ja edelleen jaksan liputtaa näiden tuotteiden puolesta, koska sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon. 

En muuten voinut vastustaa nuita ihania pieniä kuusiakaan, vaan yksi ilta naputtelin toisen jouluisen tilauksen Zico´s kauppaan. Kuusia löytyy muuten myös valkoisena ja harmaana jos joku innostuu... :)




Marimekon arvonta päättyi, ja en tavoittanut voittajaa, joten eilen illalla laitoin arpakoneen ( random.org ) uudelleen pyörimään ja voittajaksi nousi numero: 62 Keski.blogi :) 
Uudemman kerran onnea voittajalle! <3 

Täällä aloitellaan touhukasta vapaapäivää, mutta jospa ehtisi kuitenkin aamupalan syödä rauhaksiin vapaapäivän kunniaksi! :) 



Postauksessa mukana Zico´s 

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Muistoissa



Halusin tulla toivottamaan kaikille mukavaa ja rentouttavaa sunnuntaita harmaudesta huolimatta, sekä kaikille iseille hyvää isänpäivää! <3 

Täällä on suunnitelmissa suunnata päivän retkelle vanhoille kotikulmille, ja käydä viemässä oman rakkaan isän haudalle kynttilä, näin ensimmäisenä erilaisena isänpäivänä... <3

Paljon on kultaisia muistoja, joita tänään(kin) voi muistella, ja tämän kanssa mennä eteenpäin. 
Isosti kiitollinen <3

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Täällä taas & arvonnan voittaja



Reipasta keskiviikko huomenta!

Täällä ollaan taas. Loman yhteydessä tuli pidettyä myös hiukan blogitaukoa, oikeastaan sen kummemmin suunnittelematta mutta nyt kun työtkin kolkuttelee nurkan takana niin on hyvä palata myös blogin pariin :) 

Huomenna tosiaan alkaa arki myös itsellä, äkkiä ne lähes kaksi viikkoa ( yllättäen ) meni. Syysloma on itselle lomista aina se tärkein lemppari vuodenajan vuoksi. Loma oli kaikin puolin onnistunut, ja maiseman vaihdos rauhallisiin mökkimaisemiin teki todellakin vielä parempaa kun osasi odottaa. Lomasta on monta ihanaa hetkeä jotka eläisi mielellään vaikka uusiksi, onneksi ne säilyy muistoina sydämessä <3 

Kotiin palatessa aloin laitella hiljalleen jo joulua esille. Rakastan tätä aikaa kun voi tunnelmoida, joulu pyhineen menee kuitenkin niin nopeasti ohitse joten nautitaan tästä ajasta kunnolla. 

Muutamia postauksia taaksepäin kirjoittelin tämän vuoden "kuusi haaveesta", ja onnistuin lopulta toteuttamaan haaveeni. Nyt ollaan vaan siinä pisteessä, että pitää malttaa odottaa sen kanssa ;) Niin jouluinen se ei ole, etteikö se joutaisi aikaisemmin esille, mutta jos nyt vielä hetken malttaisi... 

Onko siellä jo laiteltu joulua esille? :) 

Sitten vielä arvonnan pariin. Kiitos hurjasti kaikille osallistuneille, teitä oli mahtava määrä! <3 Oli ilo lukea kommenttejanne, ja mustavalkoinen räsymatto vei ehdottoman voiton. Punavalkoiset olivat kuitenkin aivan ihania piristyksiä välissä! 

Arpaonni suosi tällä kertaa: anonyymillä kirjoittanutta Jonna Tiittasta, ONNEA! :) 


Nyt on aika toivotella ihanaa päivää kaikille! <3


KIITOS ihana MARI-A upeasta arvonnasta! <3

torstai 1. marraskuuta 2018

Tunnelmointia







Nyt kun marraskuu on aloitettu niin pieni tunnelmointi on varmasti paikallaan?! 

Alkuviikosta saimme ainakin täällä mökkimaisemissa herätä pariinkiin kirpsakkaan pakkasaamuun. Vaikka lunta ei ollutkaan nimeksikään, niin silti maisema oli tosi kaunis, kuten viime postauksessa viittasinkin. Eilen sensijaan oli sitäkin lämpimämpi ja märempi päivä, ja vettä tuli kiitettävästi. Mutta tälläiset sadepäiväthän on mitä parhaimpia tunnelmoinnille, eikös vaan? 

Ostin alkuviikosta kauppareissulla ( mökille ) ja muutenkin tähän joulunodotus aikaan upean Lantliv joulunumeron, ja voi huokaus kuinka inspiroivia kuvia lehti onkaan pullollaan! Olen aivan ihastuksissani katsellut kyseistä lehteä, ja jälleen kerran todennut kuinka upea vaikutus kuvilla onkaan, monessakin mielessä. 

Mökillä on myös aloiteltu tämän vuoden osalta glögi kausi, ja voin sanoa että kun on tehnyt reippaan lenkin pakkasessa, niin kuinka hyvältä se kuuma glögi maistuukaan! Nam! 
Ei muuten parane unohtaa suklaata, sehän nyt sopii tilanteeseen kun tilanteeseen... 

Mökkeily on siis sujunut kaikinpuolin oikein mukavissa merkeissä, ja en edes halua vielä ajatella huomista kotiin lähtöä... miksi aika onkin taas kulunut aivan liian nopeasti?! 

IHANAA ALKANUTTA MARRASKUUTA KAIKILLE!

P.S. Kiitos kaikille jotka ovat osallistuneet jo edellisen postauksen Marimekko arvontaan. Vielä on muutama päivä aikaa osallistua, ja pääset sinne tästä :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...