keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

Alkukesän ja loman kuulumisia

 


Täällä olisi tätä päivää vaille loma pulkassa tällä erää. Onneksi seuraavaan ( kunnon ) lomapätkään ei ole kun pari viikkoa, ja sitten saadaankin lomailla yhdessä! Sitten ihan loppukesästä on vielä odotettavissa kolmas ( lyhyt ) pätkä lomaa, joten aika mukavasti se kesä tässä menee töiden ja loman välillä tällä erää! 

Lomalle on osunut aurinkoisia ja kauniita päiviä pääosin, mutta onneksi muutama sadekuuro päiväkin on mahtunut väliin. Luonto niin kaipaa vettä, ja kyllähän se piristää nuiden kuumien päivien välillä itse kutakin. 

Keskikesän juhla juhannuskin oli ja meni nopeasti. Täytyy sanoa, että juhannusta tuli odotettua aika paljon, koska saatiin viettää yhteisiä vapaita miehen pitkän työputken päälle. Sen lisäksi saimme juhannuksena vieraita ja teimme itsekin päiväreissun vielä vieraillen ja olikin aivan ihana päivä! <3 




Parvekkeella on ollut mukava syödä kunhan se kuumin paiste on kääntynyt pois. Kesällä ja lomalla toki nuo ruoka-ajat tuppaa muutenkin hieman venymään, joten mikäpäs tässä ollut nauttia kesäisiä herkkuja. Iltapala on myöskin ihana syödä parvekkeella ja katsella kun kesäinen päivä alkaa kääntymään illaksi. 

Itsellä on ollut kova halu viime aikoina hieman laajentaa ruokavaliota, tai miten sen nyt sanoisi. Olen koko ikäni ollut (kohtuu ) ronkeli ja aika huono maistelemaan uutta, vaikka tottakai monesti tulee yllätyttyä positiivisesti. Olenkin nyt kesäkuun aikana tehnyt uusia ruokia, ja kiva on ollut saada ihan tuohon arkiruokalistalle uusia juttuja, koska tuntuu että samat ruoat pyörii aina. 

Juhannuksena tein muuten myös ihan todella herkullista Pannacotta piirakkaa, ja tämä kyllä voitti perinteisen juustokakun mielestäni mennen tullen ja tuli kyllä meille herkuksi. Ajattelin, että tästä voisi tehdä ihan oman postauksensa. 



Yksi kaunis päivä tuli vietettyä ystävän kanssa Helsingissä pitkästä aikaa. Ja voi kuinka mukava päivä tuo olikaan. Tästä päivästä on monia hyviä muistoja! :) 

Viime vuonna aivan sattumalta mentiin Allas Sea Pool:iin syömään lounasta viettäessämme myös lomapäivää Helsingissä. Salaatti oli siellä niin herkullista kun vaan suinkin voi olla, joten se oli ihan must juttu sitten tänäkin vuonna. Tänä vuonna otin salaatin kalalla, ja valinta oli kyllä niin täydellinen.  Eli, jos mietit mukavaa ruokapaikkaa, niin ehdottomasti iso suositus tästä! :) 

Muuten ihan rauhaksiin kuljettiin pitkin Helsingin katuja ja käytiin vähän ostoksilla sekä tori kahvilla ( cokiksella :D ) , tälläinen päivä kyllä hujahtaa niin nopeasti! :) 


Sellaisia kuulumisia tällä erää. Nyt on aika nauttia vielä tästä lomapäivästä ja sitten alkaa miettiä töihin paluuta! 


Mukavaa lomaviikon jatkoa lomailijoille, ja tsemppiä töissä ahertaville! :) 


torstai 15. kesäkuuta 2023

Pehmeitä askelia

 


Nyt se kesä on sitten tullut takaisin niiden alkukuun kylmien päivien jälkeen! Tällä hetkellä lomalaisia siis hemmotellaan oikein kunnolla. Toki sillä ajatuksella, että on helteiden ystävä. ;) 

Täällä olisi edessä kaksi aamua töissä ja sen jälkeen alkaa loma nro 1. Tämä on tosiaan kolmesta lomapätkästäni ensimmäinen ja pituudeltaan vajaa pari viikkoa vapaiden kanssa. 

No mitä sitten omalta osaltani tulee nuihin helteisiin, niin olen enemmän kun kiitollinen että kotona tälläkin hetkellä hurisee ilmalämpöpumppu! Joten, tämä auttaa itseäni sietämään helteitä ja kesääkin paremmin :D Eipä sillä, että hienoisesti muutenkin olen taas parin viime kesän aikana löytänyt kesästäkin niitä kivoja juttuja, joten jälleen voi olla onnellinen ja tyytyväinen, että meillä on neljä hienoa ja erilaista vuodenaikaa! 



No mutta, koska se kesä on nyt ja kesällä tulee mentyä ja käveltyä paljon, niin todella tärkeää ainakin itselle on, että jalassa on hyvät kengät jolla jaksaa pidemmänkin päivän ja matkan kulkea.

Tuossa keväällä jo blogissa vilahti ( klick ) toiset upeat Skechers kengät jotka pääsivät käyttöön kevätretkellä ja kyseessä siis olivat nämä Glide-Step Sport- High Roller lenkkarit, jotka ovat olleet kyllä luottolenkkarit niin lyhyemmillä kuin pidemmilläkin matkoilla nyt kevään aikana. Näissä Glide-Step välipohja vaimentaa iskuja ja tekee askelluksesta mukavan. 

Omin sanoin kuvaisin näitä lenkkareita ihanan pehmeiksi, mutta kuitenkin tukevat kävellessä! 

Ei sillä, että vaaleanpunainen kuuluu suosikkiväreihin, niin toiset vielä kesään paremmin sopivat kengät ovat nämä Mark Nason A-Line - Mila tennarit. Ja ovat kyllä myös pehmeydellään niin ihanat jalkaan, eikä jalat ole ainakaan toistaiseksi päässyt väsymään näissä kengissä! Nämä ovat muuten myös veden kestävät ja löytyy kolmessa upeassa värissä: valkoinen, harmaa ja tämä vaaleanpunainen! 

Näistä kengistä kuvailisin itse, että on vähän kuin pumpulin päällä kävelisi ja ihanan helppo vetäistä jalkaan! 



Jos innostuit näin kesän alun kunniaksi uusista kengistä niin täältä löydät kaikki Skechers jälleenmyyjät, tai jos tykkäät tilata netistä niin Skechers.fi löytyy iso valikoima toinen toistaan upeampia kenkiä! :) Iskee pian valinnan vaikeus! 

Täällä on viimeisen viikon aikana podettu hieman kesäflunssaa, joka nyt ( kopkopkop ) näyttäisi olevan parempaan suuntaan menossa. Joten ehkäpä siis tänään uskaltaisi jo vähän pidemmälle lenkille mennä tai hypätä pyörän selkään töiden jälkeen. 


Ihanaa kesäistä viikkoa kaikille! :) 

* yhteistyössä: Skechers

maanantai 12. kesäkuuta 2023

Kanasalaattia parvekkeella

 


Muutama viikko sitten pyysin ystäväni lounaalle ja tälle päivää sattuikin todella kaunis aurinkoinen päivä, joten päätin kattaa lounaan parvekkeelle. 

Meillä paistaa niin parvekkeelle kuin terassille ( päällekkäin ) aamu aurinko, joten puolen päivän jälkeen aina iltaan asti tässä parvekkeella on juuri tosi miellyttävä olla, koska suurin paahde on kääntynyt pois, kuten myös terassilla. Molemmissa niin parvekkeella kuin terassilla on lasitukset, joten kiitettävästi lämpö kerääntyy näihin. Lasit ovat pääsääntöisesti luonnollisesti kiinni, ettei karvatassut pääse karkaamaan! 

Löysin muuten viimein tähän parvekkeen pöydälle sopivan kokoiset tabletit, ja siis tämähän ei ollut helppo juttu! Pöytä on aavistuksen "normi" pöytää kapeampi, ja tämä tuotti siksi haastetta. Kerran K-raudassa muuten asioidessa nämä juutti tabletit osuivat silmiini, ja jestas, onneksi ne sopivat! 



KANASALAATTI

* valmis salaattisekoitus 

* (kesä) kurkkua

* avokadoa

* tomaattia

* paprikaa

* sipulia

* vuolu pippuri kanaa ( NAM! )

* gluteenitonta pastaa

* siemeniä

* fetaa

* bataatti nachoja pilkottuna



Ruokahan maistuu ulkona jostain kumman syystä maukkaammalta, joten parvekkeelle tulee kesällä katettua useinkin niin lounaat kuin iltapalatkin. Loppukesästä voi sitten nauttia myös aamupalaa parvekkeella, kun ei ole enää niin kuuma. 

Tälle viikolle olisi yhtenä ruokana suunnitelmana muuten tehdä juuri kanasalaattia, tämä on meidän molempien yksi herkku ( arki ) ruoka. Ja koska ilmojenkin on luvattu lämpenevän entisestään, niin tälläinen maistuu paremmin kuin lämmin ruoka. 

 Eilen tuli kokeiltua erästä uutta reseptiä, ja ajattelin että voisin senkin jakaa tänne, koska aika herkullinen tästä tuli. Kuinka mukava onkaan saada välillä uusia vinkkejä viikon ruokalistaan! 

Mitä teillä syödään tällä viikolla? 


keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

J u u r i nyt

 


Kesä ja kesäkuu on alkanut ( poikkeuksellisen?! ) viileässä merkeissä tähän mennessä. Tämän viikon ennusteet näyttävät kyllä poutaisempaa sekä lämpimämpää säätä, jospa vaikka pitäisi paikkaansa! 

Olen ihastellut alkuviikon aikana synttärikukkiani kovasti! Jestas miten ihania ja sävyt on niin kohdillaan minulle! :) Täytyy vielä kuvata loputkin synttärikukat heti kun ehdin! 

Edelliseen liittyen: olen todella kiitollinen ja sanaton synttärimuistamisista! Tähän väliin iso ja lämmin kiitos kaikille! <3 

Mietin kovasti kesän pihatöitä, koskahan ne ehtisi kunnolla aloittamaan kun tuntuu ettei meinaa aikaa olla ja lista töistä tuntuu vaan kasvavan :D




On aika tehdä mitä ihanampia kesäsalaatteja! Voi tätä olen kyllä todellakin odottanut. Viikonloppuna valmistui ensimmäinen runsas ja herkullinen salaatti, ja kuinka hyvältä se maistuikaan! 

Olen ihastellut kovasti Marimekon uutuuksia kesälle. Voi, sieltä tuli paljon omaan silmään ihastuttavia juttuja ( sitten kevään ) ja mm. tuo Tiiliskivi väri mikä serveteissä löytyy uutena, on kyllä ihan huippu!

Myös ihanat kesäkattaukset ovat kovasti mielessä. On myös mukava aina tilanteen salliessa syödä terassilla, koska ruokahan maistuu ulkona vielä paljon paremmalta! 




Koska tämä Suomen kesä on yllättävä ja vaihteleva, niin tokikaan ei varmasti monellekaan tule yllätyksenä että tykkään kuitenkin niin paljon tunnelmoida. Niin ja koska en itse laita myöskään tunnelmallisia sadepäiviä pahakseni, niin on ollut ihana laittaa palamaan kynttilät näihin hurmaaviin talolyhtyihin. Lyhdyt kotiutuivat upeasta Sisustus Villa Vilhelmiinasta jossa onkin näitä, että isompiakin talolyhtyjä hyvä valikoima! Kannattaa ehdottomasti kurkata :) Kuvassa vilahtava tyynykin muuten löytyy tuosta samasta upeasta putiikista! 

Olen miettinyt kesälle tuunaus projekteja, ja ehkäpä sellaisia alkaa tässä hahmottumaan. 



Hymyn huulille saa meidän ihanat karvatassut joka päivä! Helmi neiti rakastaa aurinkoa, ja aamuisin kun terassille, että parvekkeelle paistaa aurinko niin neidin löytää sieltä napa pystyssä! Toinen neiti puolestaan löytää toinen toistaan erikoisempia ja ei niin mukavan ( näköisiä ) nukkumapaikkoja, näitä olenkin instaan postaillut tarinoiden puolelle! 

Raparperiaika on parhaimmillaan! Voi nam! Olen ehtinyt leipoa jo raparperi muffinseja gluteenittomana, joista tuli itseasiassa ihan todella hyviä, sekä rapaperi kaurapaistosta. 

Odotan innolla koska pääsen tänään hakemaan uudet silmälasit sekä ensimmäistä kertaa vahvuuksilla olevat aurinkolasit! 


Sellaisia ajatuksia ja juttuja j u u r i nyt tähän kesän alkuun mielessä! 


Nyt on aika toivotella mukavaa viikon jatkoa! :) 


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...