lauantai 25. helmikuuta 2023

Fazer x Novita karkkiraita Geisha

 


Niin paljon kun haluaisinkin, niin en vieläkään "osaa" kutoa tai virkata. Tai siis, varmasti jokainen osaa, kun haluaa toimeen ryhtyä tosissaan, mutta itselläni ei kuitenkaan ole kärsivällisyys riittänyt tähän hommaan viime vuosina. Ajatuksena kutominen tai virkkaaminen esim. iltaisin tv:n äärellä kuulostaa todella mukavalta, mutta... ehkä se ei sitten lopulta kuitenkaan ole oma juttuni. 

Ajatus sohvan vieressä olevasta lankakoristakin on todella mieluisa! Näin sisustajan näkökulmasta katsottuna. Ja uskoisin, että tämän ajatuksen kanssani jakaa meidän karvatassutkin :)

Onnea on kuitenkin äiti joka rakastaa kutoa ja virkata ja jolla on taito hyppysissä. Joten, aina kun silmiini osuu jokin ihastuttava lanka, niin kiikutan sen äidille ja tarpeen mukaan langasta on syntynyt villasukat tai tumput. 

Viime vuosina olen ihastunut virkattuihin tumppuihin enemmän kun kudottuihin, ja niitä olenkin äidiltä sitten pyytänyt. 

Instan puolella on vilahtanut niin ihania kuvia Novitan uusista langoista sekä niistä tehdyistä tuotteista yhteistyössä Fazerin kanssa, joten kyllä sitä oli itsekin kipitettävä tämän myötä lanka osastolle. Ja koska Geisha on yksi lempparisuklaa, niin valinta oli helppo minkä langan sieltä valitsin. 

Geisha lankaa olisi muuten myös todella kauniin sävyisenä vaaleanpunaisena, ja se onkin hieman korvan takana hautumassa. 

Kirjavasta Geisha langasta syntyi tällä kertaa virkatut tumput, ja voi että ne on kyllä mieluisat. Tumput tulivat sopivasti valmiiksi muuten kun talvi nyt todellakin tuli uudestaan, joten pääsivät heti kunnolla käyttöön! 

Jos haluat kurkata mitä kaikkia ihania lankoja tästä Novita x Fazer yhteistyöstä löytyy, pääset sinne tästä näppärästi. Ja tämä on ihan oma vinkkaus vain, ei yhteistyö :) 

Jos puikot tai virkkuukoukku pysyy hyppysissä niin nyt vaan neulomaan ihania juttuja! 




maanantai 20. helmikuuta 2023

Huippu tori.fi löytö x 2

 


En voi todellakaan sanoa, että olisin koskaan ollut mikään huippu aarteiden löytäjä kirpputoreilta tai vaikkapa torista. Itse kyllä tulee myytyä paljon, nykyään lähinnä torin kautta, mutta löytöjä harvemmin sitten sieltäkään itse tulee tehtyä. Muutamista mielenkiintoisista tuotteista itselläni on siellä hakuvahdit, joka on muuten loistava ominaisuus nykyään, ettei kokoajan tarvitse olla selaamassa ja kenties pettymässä, että taas meni sivusuun. Nyt on mahdollista saada puhelimeen heti ilmoitus kun hakuvahti on löytänyt tuotteen! Näppärää! 

Hakuvahti itselläni on myös ollut // on sellaisista hyvin pitkään haaveissa olleista tuotteista joita ei niin vain ole saatavilla joten josko joskus sattuisi kohdalle hyvällä tuurilla. 

Ja tiedättekö, tänä vuonna on onnistanut jo kahdesti tuon hakuvahdin ansiosta! Voin sanoa, että on kyllä hymy ollut herkässä! Ja mitä sieltä sitten onkaan löytynyt?! 



Viime viikon löytö oli yllä näkyvissä kuvissa oleva Marimekon Hehkuva lyhty. Olen useammassa Marimekon liikkeessä nähnyt ko. lyhdyn useamman kerran, ja ajatellut että se on myymälä rekvisiittaa. Olen nimittäin todella paljon aina tykännyt tästä lyhdystä. 

Tässä kuitenkin jokin aika sitten päätin asiaa tiedustella ja kysyin lyhdyn nimeä sekä onko näitä mahdollisesti kuitenkin myynnissä. Sain vastauksen, että ei ole enää myynnissä, ilmeisesti joskus on siis ollut ja tuon nimen. 

Olen googletellut ja huokaillen loppujen lopuksi kohtuu harvoissa kuvissa ihastellut lyhtyä. Sitten tosiaan keksin laittaa toriin hakuvahdin ja siellä lyhty odotteli. Lyhty oli itseasiassa jo pidemmän aikaa myynnissä, mutta en raaskinut millään ostaa sitä. Jossakin kohtaa kun se nuukuus tulee :D Mutta sitten loman alkajaisiksi päätin, että nyt loppu ihastelut ja tiedustelin lisätietoja lyhdystä ja onnistuisiko postitus mm. Sain vastaukseksi, että lyhty on aivan uusi ja käyttämätön ja postitus onnistuu. Siinä vaiheessa täytyy sanoa, että en meinannut pysyä housuissani! 

Lyhtyä odottelin kun kuuta nousevaa ja nyt se on vihdoin kotona! Ihan lopullista paikkaansa se vielä hakee, mutta ilahduttaa tällä hetkellä työhuoneessa vaalean saaristolais arkun päällä :) 



Toinen ihan huippu tori löytö alkuvuodelta on sensijaan Tapio Anttilan Mixrack (sohva)pöytä. Tälle pöydällehän on itseasiassa tarinansa parin vuoden taakse, aikaan jolloin odottelimme muuttoa malttamattomasti. Ostettiin pöytä uutta kotia silmällä pitäen, mutta kohdalle sattui maanantai kappale ja tuote oli pakko palauttaa. Lopulta todettiin, että eipä pöydälle olisi kuitenkaan ihan sellaista kunnon paikkaa ollut, joten emme ottaneet tilalle uutta. 

Pöytä on jäänyt kuitenkin vahvasti elämään mieleeni, ja aina kun näen jossain kuvassa esimerkiksi kyseisen pöydän, niin mietin, että eiköhän sille joku paikka kuitenkin olisi meilläkin. 

Noh, kuten tuota lyhtyä, niin myöskään tätä pöytää ei ole enää saatavilla. Joten hakuvahti toriin, ja odottelemaan, josko joskus osuisi kohdalle...

Olimme yksi sunnuntai ravintolassa syömässä ja siinä ruokaa odotellessa hakuvahti sitten kilahti, en ollut uskoa silmiä kun katsoin hintaa ja myyjä kertoi pöydän olevan uudenveroinen kaiken lisäksi. Tässäkin myös postitus onnistui, joten kaupat syntyivät sillä seisomalla :D

Tämä onkin lyhyen ajan sisällä ehtinyt olemaan jo monessakin paikkaa kotona, joten kyllä sille paikkoja on, ja kivahan se on siirrellä ja tarpeen mukaan käyttää siellä missä tarve on! 



Nyt voi siis vetää raksit kahden p i t k ä aikaisen haaveen päälle! Ja molemmat ovat ajattomia, ja uskoisin todella, että jaksan näitä ihastella hyvinkin pitkään. Tämä oli myös itselleni oiva muistutus, että koskaan ei saa luovuttaa. Ja kuten mieheni sanoi, että hyvää kärsivällisyyden kasvatusta myös, että kaikki ei ole heti saatavilla tai tapahdu heti :D

Loppuun vielä mainitsen, että tehtiin lomalla jopa kierros kirppiksellä ( todella harvinaista nykyään ) ja sekin kierros kannatti. Nimittäin mieheni bongasi sieltä myös yhden itselläni pitkään etsinnässä olleen aarteen, joten tähän palaan sitten vielä erikseen! :) 

Tämä toivottelisi nyt mukavaa alkanutta viikkoa kaikille lomalaisille sekä kaikille muillekin! :) Täällä on vielä itsellä muutama lomapäivä jäljellä, yhteinen loma loppui eilen. 

tiistai 14. helmikuuta 2023

Geisha laskiaispullat + ystävänpäivä

 


IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE SINNE RUUDUN TOISELLE PUOLELLE! <3

Postaus tahti on meinannut tahmean alkuvuoden vuoksi olla hieman hidas, mutta täällä ollaan ja kirjoitellaan aina kuin suinkin ruudun eteen ehtii kunnolla. Ja tänään onkin todella oiva päivä kirjoitella, koska tänään on helmikuun yksi tärkeä päivä, vaikka niin myös tänäkin vuonna haluan itse muistuttaa, että ystävänpäivä on joka päivä. Ne pienet ystävälliset eleet ihan arjen keskellä on niitä tärkeimpiä ja lopulta myös niitä merkityksellisempiä. Parhaimmassa tapauksessa hymyllä tai ystävällisillä sanoilla voit pelastaa jonkun toisen huonon päivän! :) 

Haluan itse jakaa tähän yhden ystävällisen hetken viime viikolta jonka koin, ja jolla on ollut merkitystä. 

Kävin luovuttamassa verta viime viikolla ja olin odottanut tätä päivää todella paljon. Itselläni nimittäin jäi yksi kerta loppuvuodesta välistä, koska muutamaa viikkoa aikaisemmin olin sairastanut kovan k*ronan, ja tilanteen vuoksi katsottiin parhaimmaksi, että väli olisi täten pidempi ennen kuin luovutan seuraavan kerran. Pääsin tosiaan sitten viime viikolla vihdoin luovuttamaan verta ja vaikka pääsääntöisesti aina Veripalvelussa saa hyvää palvelua, niin tällä kertaa koin saaneeni ihan super hyvää palvelua ja oikeasti niin aitoa ja ystävällistä välittämistä. Koko luovutus hetki aina ilmottautumisesta loppuun saakka oli erittäin lämmin henkinen <3 Aivan ihanaa, että asiakaspalvelusta löytyy myös tälläisiä helmiä joukosta! 

Onko sinulla hiljattain ollut tälläisiä erityisiä mieleen jääneitä ystävällisiä hetkiä? :) 

Ystävänpäivään toki kuuluu ( usein ) myös herkuttelu ja koska elellään kuitenkin keskitalvea, niin talvipullat ( laskiaispullat! ) ovat aika oiva vaihtoehto tähän sydämelliseen päivään. Viime vuonna kokeilin tehdä itse Pätkis laskiaispullia ( klick, ) ja tänä vuonna mennään muuten samalla ohjeella, mutta Pätkis vaihtui mihinkäs muuhunkaan kuin Geishaan joka on ehdottomasti yksi lemppari suklaista!

Oikaisin pullien kanssa ja kaupan pakastepullat toimivat aivan todella loistavasti tässä tarkoituksessa. Väliin vatkasin kermaa, sekoitin joukkoon maitorahkaa, hieman vaniljarahkaa sekä Geishan palasia. Tämä herkku todellakin toimii loistavasti, kannattaa ehdottomasti kokeilla. Jos Geisha ei maistu, niin lemppari suklaata vaan palasiksi ja herkuttelemaan! :) 

Täällä vietetään muuten parhaillaan talvilomaa. Kuinka mahtavaa, että loppuviikosta lunta satoi eteläänkin, edes jälleen sen verran että voi talveksi kutsua. Mielelläni voisin nyt vielä ottaa ihan sen kunnon talvenkin, koska kaksi viime talvea ovat olleet kyllä niin unelmia. Nyt talvesta vielä voisi nauttia, toisin sitten kun jo oikeasti odottaa kevättä... 



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...