Maanantai huomenet, ja hyvää helmikuun viimeistä päivää!
Täällä koetetaan käynnistellä tätä vajaan kolmen viikon pituista erilaista arkea. Onneksi pienet karvatassut ovat todella seurallisia, ja pitävät vauhtia yllä, ettei koti liian hiljainen ole ;-) Kovasti olen koettanut myös miettiä kaikkia kivoja juttuja tälle ajalle, ja pävä kerrallaan mennään! Toivotaan myös että aurinko jaksaisi paistella yhtä kauniisti kun viikonloppunakin!
Kotiin on myös paljon suunnitelmia kevääksi. On tainnut taas sisustuskärpänen iskeä kovalla voimalla, kyllä nämä kevät ja syksy ovat sellaisia hassuja aikoja kun ko. kärpänen tulee iskemään.
Yksi päällimmäisistä on: olen haaveillut viime aikoina jostakin isommasta viherkasvista. Siis, oikeasti isosta! Sellainen olisi niin ihana näin kevään tullen. Tämä on kuitenkin vasta ajatuksena, täytyy kuitenkin ottaa huomioon monessakin mielessä nuo karvatassut tuollaista valitessa.
Sen sijaan, pussukka olisi valmiina jo kasville! Bongasin nimittäin, että ihanaan Dekoroon oli tullut tuota suosittua paperipussia nyt pienemmässä koossa, ja se olisi enemmän kun täydellinen ajatuksiini. Ehkäpä siis tämä asia lähtee tästä hiljalleen rullaamaan, ja jokin meille sopiva vaihtoehto löytyy! :-)
Sohva vaihtui reilu viikko sitten, ja kaikki ei mennyt ihan kun Strömsössä, joten suunnitelmat tässäkin nyt kovasti päällä...
Jälleen kerran, kuvaus ei ollut niin yksinkertaista, vaan assistentti halusi olla mukana matkassa! ;-)
Kasveista muuten vielä puheenollen. Olen monta kertaa ehtinyt hehkuttamaan, että huonekuusi säilyi peräti 1½vuotta loistokunnossa hyppysissäni. Asia josta itsekin olin ihan ihmeissään.
Noh, reilu viikko sitten kuusi oli pakko kiikuttaa roskikseen kun aivan ykskaks nuukahti. Koetin vielä saada virkoamaan, mutta ei se nyt auttanut. Huonekuusi on kyllä yksi ihan ehdoton lemppari viherkasvi, ja sellaisen vielä toivon tilalle löytävän, vaikka nyt ei taida paras ajankohta olla...