tiistai 29. lokakuuta 2019

Piristävä vinkki syksyyn



Viime viikolla aukesi Espoon Tapiolaan kauppakeskus Ainoaan kolmas ja viimeinen laajennusosa. Vaikka hieman harvemmin ko. kauppakeskuksessa on tullut käytyä ( sijainnin vuoksi ), niin tätä laajennusosaa odotin kyllä erityisen paljon avautuvaksi. 

Nimittäin kesällä kerran bongasin, että Ainoaan aukeaisi Suomen ensimmäinen SØSTRENE GRENE sisustuskauppa! Kurkistin silloin heidän sivujaan, ja olin kyllä myyty sillä hetkellä, vaikka siis kauppa ei aikaisemmin ollut itselle tuttu. Aloin seuraamaan heidän valikoimaansa, ja joka kerta heidän kuviaan tai katalogejaan katsellessa olin entistä enemmän myyty. 

Odotus oli siis kohtuu korkealla, kun sitten torstaina tämä kauppa aukesi... 




Hipsin paikalle jo hyvissä ajoin tapani mukaan, ja kaupan eteen oli kertynyt jo hyvän verran jonoa. Meitä odottajia oli siis muitakin! 

Aika kului jonossa yllättävän nopeaan, ja siinä sivussa oli mukava seurata iloisia ihmisiä, ja muutenkin tunnelmoida tätä uutta upeaa kauppakeskuksen laajennosta. 

Kun kello sitten napsahti 10, ovet aukesi, ja odotus oli palkittu! 
Ensi hetkestä lähtien itselleni tuli tunne, että odotus siis oli todellakin palkittu, ja uskaltaisin sanoa, että jopa vähän enemmänkin! 

Ihmisiä oli toki kiitettävästi liikkeellä, ja aivan rauhassa ei täten pystynyt katselemaan, joten seuraavaa kertaa odottaen... 




Sen verran kuitenkin pääsin katselemaan, että kotiin ei todellakaan tyhjin käsin tarvinnut lähteä ( ehkäpä päinvastoin, vai mitä ne kaksi kassia olivatkaan! ) , ja mm. kuvissa vilahtavat tuotteet kotiutui kaupasta. 

Joten, kaikki lähellä asuvat innokkaat sisustajat, tässä piristävä uusi kauppa tuttavuus, suosittelen ehdottomasti poikkeamaan! 
Ja ehdottomasti muualla asuville suosittelen laittamaan vinkin korvan taakse, ja kun matka pääkaupunkiseudulle suunnitteilla, kannattaa kurvailla Ainoaan! :) 



Ihanaa lokakuun viimeistä viikkoa kaikille! 


torstai 17. lokakuuta 2019

Voi mikä ruska!



Olen itse huokaillen sanonut u s e a m m a n  kerran, että kuinka itsestä tuntuukin juuri nyt, että ruska on kauniimpi kun yleensä on. Samaan hengen vetoon olen miettinyt, että josko sitä aina vaan ehtii "unohtaa" vuodessa kuinka kaunista sitä onkaan syksyllä parhaimmillaan. 
Mutta, sitten onkin ollut hauska törmätä ihan näihin samoihin ajatuksiin muiden suusta. Joten, olen tullut siihen tulokseen monien muiden kanssa, että kyllä, tänä vuonna ruska on varmasti tavallista kauniimpi! Ja tätähän ei laiteta pahaksemme, vaan tästä on kyllä oikeasti nautittu suurella sydämellä, niin kameran linssin läpi, kuin ilman muuta muutenkin! :) 

Kollaasin kuvat ovat kaikki viime viikon syysloman varrelta. Kiikutin ahkerasti kameraa mukana missä menimmekin, jotta tosiaan saisin ikuistettua tämän todella kauniin syksyn ja värit. 

Loma sujahti nopeasti ( luonnollisesti ), mutta erittäin mukavissa merkeissä pääosin mökkeillen, ja paljon ulkoillen. 
Mökiltä käsin tehtiin vähän retkeä niin luontoon, kuin kaupunkiinkin. Ja missä vain mennessä, ruska ihastutti matkan tekoa kyllä niin loistavasti! Jos yhden toivomuksen tähän väliin saisi sanoa, niin se varmasti olisi se, että tämä värikäs ja kaunis aika kestäisi vähän pidempään! 

Lomaan tosiaan mahtui mökkeilyä, paljon ulkoilua, rentoutumista, valokuvausta, hieman kyläilyä, ostosreissuja, yhdessä oloa,  ja tulipa mökillä keitettyä jopa ekat syksyn glögitkin! Ja kyllä, ne todella maistuivat niin hyvälle kylmän ulkoilun jälkeen! Mielessä kävi itseasiassa jo ensimmäiset joulutortutkin, joita mietin, josko pitäisi paistaa... :) 

Tälläisissä muistoissa ja tunnelmissa on palattu loman jälkeen arkeen kiinni. Kyllä on moneen kertaan todettu, että loman ajankohta oli kyllä mitä parhain! :) 

Ihanaa loppuviikkoa juuri sinulle! <3 

perjantai 4. lokakuuta 2019

Syysloman aika



Iloiset perjantai terkut! 

Täällä ollaan, vaikka postaus tahti on ollut viime aikoina vähän hitaamman puoleinen. Kalenteri on käännetty jo lokakuulle, ja niin nopeaa tämä syksy tuntuu taas hupenevan. Kun vaan perässä yrittää pysyä! 

Itsellä on nyt juuri se aika kun haluaisin sanoa s t o p ajankululle, ja vain nauttia tästä upeasta ruskasta joka on, ja näistä hetkistä. Todellakin voin sanoa, että vuosi vuodelta juuri tämä aika, ja syksy toki itsessään on vaan itselle tärkeämpi ja tärkeämpi aika. 

Täällä alkaa tänään virallisesti syysloma, itse olen tosin vapailla aloittanut loman jo pari päivää sitten, mutta yhteinen loma alkaa sitten nyt. Loman ajankohta ei voisi siis parempi olla, joten tästä ajasta otetaan kaikki ilo irti! :) 




Kirjoittelinkin taannoin, että josko kotia on tässä jo hyvä tovi "puettu" syysasuun, niin tein myös ison myllerryksen vaatekaapissani laittaessani itselle turhia vaatteita reippaalla kädellä kiertoon. Kyllä muuten kuulkaa tuli hyvä mieli, kun tuli käytyä kaikki vaatteet läpi, ja kaappi sekä mieli keveni kummasti. Ja kuinka paljon iloa vaatteista olikaan seuraaville käyttäjille. 

Edelleen siis: toisen roska on toisen aarre! 

Kun olin saanut tehtyä tämän vaatekaappi myllerryksen loppuun asti, aloin hiljalleen päivittämään uusia mieluisia vaatteita kaappiin. 
Yksi kaappiin päätyneistä erittäin mieluisista vaatteista on tämä Marimekon Räsymatto mekko! Nämä Aretta mekot ovat todellakin luottovaatteita, ja menevät todellakin vuodesta toiseen. Näitä vaatekaapista itseasiassa löytyy useampiakin :) 

Ihanalla Marialla on erittäin hyvä valikoima Marimekon vaatteita niin aikuiselle kuin lapsillekin, joten kannattaa ehdottomasti kurkkia ( klick ). 

Ja eihän me sisustajat tietenkään unohdeta Marimekon ihanuuksia kotiin! Mm. oma iki suosikki Kuusikossa on palannut takaisin valikoimiin ja Marialta löytyy upea valikoima myös sitä, ja monia muita kodin suosikkeja ( klick ). 





Täällä odotellaan, josko lomalle tulisi kirpsakoita ja kauniita syysaamuja. Ne kun ovat mitä kauneimpia, kun ensimmäiset kuurankukat piirtyvät ikkunoihin. 

Nämä kuvatkin on otettu eräänä todella kauniina syysaamuna, ja kuinka ihana se olikaan pellon reunassa katsella kun aurinko vielä halusi lämmittää tulevaa uutta päivää säteillään, ja samalla kuitenkin ilmassa tuoksui niin ihanasti s y k s y! 

Meillä on suuntana mökkiloma, jota onkin sitten kesästä asti jo odoteltu. Edessä siis on laukkujen pakkaamista ja pientä suunnittelua ensi viikolle. 

Nyt on aika toivotella ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille! <3


Yhteistyössä: MARI-A

Kiitos Maria yhteistyöstä! <3

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...